Kirjoituskurssin satoa

Olen nyt tänä syksynä ollut luovan kirjoittamisen kurssilla kansalaisopistolla, mikä on ollut erittäin mukavaa. Ajattelin, että voisin joitain sen aikana kirjoittamiani tekstejä julkaista blogissa. Tässä tulee ensimmäinen niistä. Muutenkin olisi kiva aina välillä julkaista tekstinpätkiäni täällä. Ainakin sellaisia, joita en muissakaan kanavissa usko koskaan julkaisevani ;)


Julian pako

Julia raotti vessan ikkunaa. Hän yritti katseellaan arvioida mahtuisiko hän siitä ulos. Ehkä jos oikein pinnistäisi, ikkunan läpi tunkeutuminen onnistuisi. Oli päästävä pois. Julia ei ollut kuvitellutkaan, että treffit hänen netissä tapaamansa miehen kanssa menisivät kovinkaan hyvin, mutta tämä ilta oli totisesti ollut katastrofaalinen. Tosin kenen idea olikaan ollut sopia tapaaminen miehen talolle? Ties vaikka tyyppi olisi suunnitellut ihmispuvun tekemistä Julian ihosta. No, tuskin sentään, Julia naurahti. Mies oli hieaman outo mutta tokko nyt mikään sarjamurhaaja. 

Paljonkohan oli kulunut aikaa? Julia katsoi rannekelloaan. Yli kymmenen minuuttia. olikohan se liikaa? Jokohan mies ihmetteli, mihin Julia oli kadonnut. Nyt ei ollut aikaa hukattavaksi. Julia mietti jo sitä kuinka istuisi ystävänsä Roosan sohvalla ja kertoisi tälle karmeasta illastaan. Ehkä  parin viinilasillisen äärellä. Julia aukaisi ikkunan ja alkoi hivuttautua pikkuhiljaa ulos siitä, kun askeleen äänet kuuluivat lähentyen ovea, ja lopulta pysähtyen sille. Mies oven takana oli kuitenkin hiljaa. Julia kuuli vain tämän raskaan hengityksen. Julia oli melkein ulkona ikkunasta mutta takapuoli otti hieman kiinni. Hän kirosi hiljaa mielessään sukunsa naisten leivinuunin kokoisiksi kasvavia takalistoja. Vessanoven kahvaa yritettiin jo avata. Se alkoi kääntyä hitaasti alaspäin. Onneksi se oli lukossa...kai. Lopulta pienen ähkimisen jälkeen Julia onnistui pusertamaan itsensä ikkunasta ulos, ja lähti juoksemaan.


Sellainenpa se. En juurikaan jaksanut muokata sitä paremmaksi. Muutin vain muutamaa lausetta. Miten on. Kiinnostaisiko teitä lukea enemmänkin tällaisia lyhyitä tekstinkatkelmia? :) Mielelläni tällaisia aina silloin tällöin voisin julkaista.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Sotkuinen (ja" ruma") totuus elämästäni