Mitä kuuluu marraskuuhun

Pääsi taas postausväli pitenemään mutta ei välitetä siitä. Kirjoitetaan silloin kun on asiaa ;) Nyt olisi taas senverran kuulumisia, että jonkinlaisen postauksen saa taas kasaan. Tämä viikko on ollut pitkä tähän mennessä. Ensinnäkin on isänpäivän jälkeinen viikko, ja tänään oli vielä isäni kuoleman vuosipäivä, joka vetää mielen haikeaksi. Äsken polttelin paria kynttilää isän muistolle <3 On vaikea suhtautua siihen, että isän kuolemasta on jo neljä vuotta. Se on julmetun pitkä aika mutta kuitenkin niin lyhyt. Onneksi edesmenneitä läheisiä voi muistaa ja ajatella sydämessään.


Elämä ei kuitenkaan ole pelkkää alakuloa, vaan siinä on muutakin. On monta mielenkiintoista ja iloista asiaa, jota voi kokea ja jota voi odottaa. Tähän mennessä viikkoni on esimerkiksi kulunut lukemisen merkeissä :) Olen nyt lukemassa Tulen ja Jään laulun viidettä osaa. Sen suomennosta. Meillä olisi koko kirja alkuperäiskielellään mutta sen lukeminen on ollut hankalaa, joten päätin lainata kirjastosta suomennoksen. Suomennoshan on tehty kahdessa osassa, josta ensimmäinen on tälläkin hetkellä luvun alla, ja loppuilta meneekin sen parissa.


Viikko on kulkenut hitaasti myös siksi, että viikonloppuna on luvassa jotain kivaa, jota odotellessa aika matelee. Nimittäin YlexPOP-klubi on jälleen täällä ;) Olemma menossa sinne samalla kokoonpanolla kuin viime vuonnakin. Tällä kertaa Matti Airaksisen Parasta ennen -shown lisäksi myös sitä ennen esiintyvä bändi kiinnostaa. Mennään siis kuuntelemaan Softengineä. 

Tänäkin vuonna pidämme samalla tyttöjen illan Joensuun ja Kuopion kaverini kanssa kolmestaan. Timo on nyt viikonlopun kotona, joten gameplan on leikkimielisesti sanottuna "dumbata" Joensuun kaverin poikaystävä tänne meille pelailemaan pleikkaa Timon kanssa, ja vallata sillä välin kaverini asunto vain tyttöjen käyttöön vähäksi aikaa ennen illan keikkaa ;) :D Ovela suunnitelma on minun käsialaani..


Olenkin tällä viikolla myös kunnellut Spotifysta Softenginen levyä ja alkaa tuntua siltä, että perjantaina keikka voi olla erittäin hyvä myös alkupäästään, vaikka tällä hetkellä ainakin odotan kuitenkin sitä ysärimeininkiä enemmän :D


Perjantain ilottelujen lisäksi on myös kivaa, että Kuopion kaveri on meillä vieraana sunnuntaihin asti, joten kaveriaikaa tulee vietettyä paljon. :) Tekee hyvää minulle ja antaa Timolle pelirauhan viikonlopun ajaksi ;) 

Sellaista kuuluu tällä erää tänne. Mitäs teille lukijoille kuuluu? Onko mitään erityistä tiedossa viikonloppuna?

Kommentit

  1. Onpa kivoja suunnitelmia!

    Kiitos kysymästä, kuuluu oikein hyvää, siivouspäivä voisi olla tänään paikallaan. :) Viikonlopuksi haaveilin ite punkkua ja juustoja nyhväten ukon kainalossa, mutta luultavasti suunnitelmat jää suunnittelu asteelle ja todellisuudessa viikonloppu hujahtaa ohitte pelaten ja sipsuja syöden. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siivota sitä pitäisi täälläkin tänään :) Oikein mukavilta siunkin viikonlopun suunnitelmat kuulostavat...etenkin punaviini ;) Ei pelaaminenkaan hullumpi tapa ole viettää viikonloppua :D Pitäisi joskus itsekin. On jäänyt pelaaminen vähälle vaikka sitä varten pleikkarikin on aikoinaan hommattu..ja miulla on Okami vielä siellä kesken :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Faktoja x 10