Summer on my mind
Se taitaa olla kesäloma. Huh, jännää. Olen jokseenkin valmistautumaton tähän ihmeeseen. Toisaalta olen hyvinkin valmis. Edelleen ahdistaa monet asiat mutta sitten niiden vastapainona on muutamia juttuja, jotka aiheuttavat myös sitä kauan kaivattua hyvää mieltä. Kuten vanhojen euroviisusuosikkien kuunteleminen. Lisäksi olen innostunut kirjeiden kirjoittamisesta. Tai no, olen ainakin aloittanut kirjekaverin etsinnän. Yhden kirjeenkin jo sain, vastauksen lähettämääni ensimmäiseen kirjeviritelmään. Aion katsoa syntyykä siitä uusi mukava harrastus. Ainakin sillä tavalla voin taas opetella pikkuhiljaa sitä, miten niihin uusiin ihmisiin tutustutaan. Se kun tuntuu välillä olevan kovin vaikeaa. Kävin myös eräs päivä kirjastossa, taisin itseasiassa mainitakin siitä? Jokatapauksessa lainasin lisää lukemista vanhojen lainojen jatkoksi. Muun muassa yhteisniteen Maameren tarinoista, joita en ole ennen lukenut. Ne tuovat iloa. Ehdin nyt kesällä lukemaan luultavasti aika paljon, kun ei