Tammikuun luetut kirjat
Tämä tulee nyt todella paljon myöhässä mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Eh? Eli tammikuun luetut kirjat. Sain luettua viisi kirjaa, joista kaksi oli samalta kirjailijalta. Nuo kaksi olivatkin tammikuun parhaat kirjat. Vaikka ei niissä kolmessa muussakaan kirjassa suurempia vikoja ollut. Luin tammikuussa siis: Mia Kankimäen: Asioita jotka saavat sydämen luomaan nopeammin, joka sai oman postauksensa. Minna Rytisalon Rouva C Rouva C kertoo fiktiivisen tarinan Minna Canthin avioliitosta ja hänen elämästään Jyväskylässä, jossa orastava kirjailijan ura ottaa ensiaskeleensa samalla kun naisenruumis synnyttää lapsia lasten perään. Avioliitto ja suhde Minnan ja tämän aviomiehen välillä kerrotaan hyvin kauniisti. Samalla käsitellään hieman naisten asemaa, ja esimerkisi opiskelua, joka ei aviovaimoksi ryhtymisen jälkeen enää Minnaltakaan onnistunut Jyväskylän seminaarissa, jossa hän oli avio