Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2014.

Syksyrakkaus

Kuva
Syksy on aina ollut lempivuodenaikani. Eikä pelkästään siksi,että olen syntynyt syksyllä. ;) Rakastan syksyn kauniita värejä, ilman kirpeyttä, kynttilöiden polttamista ja tunnelmointia kuuman teekupposen tai kahvin kera. Syksy on myös pukeutumisen kulta- aikaa. Kerrospukeutuminen, neuleet ja huivit ovat parasta mitä tiedän. Kuvasinkin eräs päivä itsestäni selfien uuden lempihuivini kanssa, jonka löysin kirpparilta. Syksyisin ( ennen kaamosaikaa) minulla on myös enemmän energiaa. Lenkkeily on parasta aurinkoisena syyspäivänä ihanan ruskan ympäröimänä. Silloin ei ole liian kuuma, eikä liian kylmä. Erilaiset projrktit on hyvä aloittaa syksyllä :) Myös parhaat tv-sarjat palaavat ohjelmistoon tai alkavat syksyllä. Otetaan esimerkiksi lempisarjoistani vaikkapa Emmerdale ja Doctor Who joita olen nyt seuraillut. Tänään onkin taas Doctor Who ilta. Kuinka ihanaa! Viimeisenä eikä suinkaan vähäisimpänä syysrakkautena täytyy vielä mainita kotimaiset omenat ja omenapiirakka. Mikään ei

Kaikenlaista sekalaista

Kuva
Eilen oli mukava päivä. Sain postissa dekaanin virallisen päätöksen graduni arvosanasta. Meillä on kirjainarvostelu ja sain arvosanan C, joka siis on sellainen perushyvä arvosana. Ei mikään huippuarvosana mutta ei kamalan huonokaan. Se tarkoittaa lähinnä sitä, että graduni ei ole maatamullistava tai erityisen uraauurava gradu, eivätkä tutkumustulokseni ole tieteellisesti merkittävä. Kuitenkins se tarkoittaa myös sitä, että se täyttää tieteelliselle tutkimukselle vaaditut tavoitteet, se on rakaneteeltaan järkevä ja täyttää tieteellisen kirjoittamisen muotoseikat. Sen parempaa arvosanaa en tavoitellutkaan (täytyy kyllä myöntää että vieno haave pykälää paremmasta arvosnasta minulla oli mutta tämä C:kin kelpaa oikein hyvin), koska minulla ei ole minkäänlaisia tavoitteita tieteelliseen tutkijan uraan, vaan minusta tulee opettaja, joka kuitenkin taitaa myös tieteellistä kirjoittamista, ja osaa suhtautua lukemaansa kriittisesti. Ei siitä sen enempää. Tärkeintä ja parasta eilisessä, e

Siipeni

Kuva
Päivän asuna oli tänään rentoa ja lämmintä,kun kävin ystävän kanssa kahvilla. Legginssit Seppälästä, neule Kapphalista, Sieppi-koru lahjaksi saatu.

Samsung Galaxy S III Mini

Kuva
Kun puhuin edellisessä postauksessa isosta lahjasta, jolle omistaisin aivan oman postauksensa myöhemmin, puhuin uudesta puhelimestani, jonka Timon vanhemmat ihanina ihmisinä ostivat minulle synttäri/valmistujaislahjaksi. Edellinen puhelin alkoi nimittäin temppuilemaan, olihan se Timon vanha. ja minullakin ollut jo useamman vuoden käytössä. Sain siis hyvin tärkeän ja käytännöllisen lahjan. Uusi puhelimeni ei ole mikään uusin malli mutta se on todella hyväksi todettu, ja hieno puhelin. Samsung Galaxy III S mini. Jolle ei muuten Joensuun Prismassa ollut myynnissä ollenkaan kuoria tai suojapusseja, koska "se on jo niin vanha malli". Timo on onneksi luvannut tilata minulle netistä suojakotelon myöhäiseksi synttärilahjaksi jossain vaiheessa. Halusin tehdä puhelimestani oman postauksen, koska halusin hieman esitellä myös sitä, minkälaisia appseja käytän itse arjessani. Samalla voimme ihailla puheliman muotoa ja mallia :D No ei..paitsi jos haluatte :D Ensimmäisellä

Minut on lahjottu!

Kuva
Viimein sain aikaiseksi laittaa kuvia saamistani synttäri- ja etukäteisvalmistujais lahjoista koneelle asti, ja pääsen esittelemään teille, mitä kaikkea kivaa ja superhienoa olenkaan saanut. Osa lahjoista oli myös erään kaverinin tuomia Iso-Britannian tuliaisia mutta kaipa niitä voi synttärilahjoiksikin tituleerata ;) Ensin kuitenkin kuvaan tulee puhdas synttärilahja kummityttöni perheeltä, joka myös veljeni perheenä tunnetaan. Sain jotain aivan mahtavaa synttärilahjaksi heiltä. Nimittäin Sieppi-korun! Sen saa myös auki ja sen sisältä palajstuu kello :) Vähänkö siisti koru, ja nousee todellakin lempparikorujeni joukkoon, sillä olen vannoutunut Potter-fani :) Seuraavaksi mennään sitten Joensuun kaveripariskunnan lahjoihin. Sain nimittäin valmistumisen kunniaksi pari uutta lasia..  Aivan! Muumilasejahan ne olivat. Pikkumyystä juon minä, ja Timo saa käyttää Muumipeikkoa ;) Synttärilahjaosio heidän lahjuksestaan paljastui myös erittäin siistiksi ja mahtavaksi lahjaksi

Asuna kirppislöytö

Kuva
Tänään onkin ilmeisesti postausputki päällä ;) Tuli vaan otettua niin hyvät asukuvat tänään kun kävimme vähän kävelemässä Timon kanssa. Yksi eilen tehdyistä kirppislöydöistä pääsi nyt sitten loistamaan kuvien päätähtenä. Sanoisin, että tällä hetkellä kyenen kolttu on yksi parhaimmista tämän syksyn kirppislöydöistäni. Eilen oli muutenkin erittäin hyvä kirppispäivä, ja sain saaliiksi paljon juuri minun näköisiäni vaatteita. Tänä syksynä olen käynyt kirppiksellä myös Mikkelissä, ja sieltä saadusta saaliista on täällä ollut esille se vihreä pitsipaita :) Nyt kuitenkin itse asiaan eli tuoreisiin asukuviin, jotka on muuten otettu joen rannalla. Asuna siis eilen kirpparilta löytämäni mekko, (jota tosin hintalapussa tituleerattiin tunikaksi mutta tämmöiselle pätkälle se on kyllä mekko ;) ) ohuet mustat legginssit ja parhaat kenkäni pitsiballerinat. Mitäs tykkäätte? Itse olin hieman skeptinen eilen mekon sopivuudesta minulle mutta ainakin muotoilevan alustopn kanssa tuo mekko t

Bloggaajan esittely: asustefriikki

Kuva
Tänään on luvassa hieman erilainen postaus kuin mitä olen yleensä  tehnyt. Tarkoitus on esitellä eräs aloitteleva bloggaaja, jonka tunnen itse myös henkilökohtaisesti. Ollaan sukua nääs ;)  Kyseessä on asustefriikki , joka kirjoittaa kahta eri blogia  Asustefriikkiä  ja  Neidin-pajaa  . Ensimmäinen blogeista käsittelee monia eri aiheita. Muun muassa vaatehaaveilua, arkea ja muuta elämän makuista kertomusta unohtamatta tietenkään asusteita, joista laukut ovat lähimpänä hänen sydäntään ;) Neidin-Pajassa painottuvat erilaiset käsityöt, askartelut ja sisustusjutut, jotka ovat asustefriikin sydäntä lähellä.  Asustefriikki on nuori 17-vuotias tyttönen, joka on aloittanut blogin kirjoittamisen viime keväänä. Hän täyttää tosin jo ensi maaliskuussa 18, mikä on minulle pienoinen järkytys, koska olen hänen tätinsä :D Ja hän nyt varmaa nirhaa minut, mutta hän oli ensimmäinen vauva, jota muistan pitäneeni sylissäni. Taisin olla 10-vuotias kun hän syntyi. Sori asustefriikki, kerro

Unohtunut asukuva

Kuva
Olin pari viikkoa sitten siskoni perheen luona viikonloppukylässä, ja siskonpojan synttäriuhlat pidettiin sen viikonlopun sunnuntaina. Silloin tuli otettua pari kivan näköistä naamakuvaa, ja sitten vielä peilin kautta asukuvat, jotka ovat jääneet postaamatta kaiken kiireen keskellä. Huulissa oli muuten jälleen Baby-lipsiä, josta on tullut lempi-huulituotteeni. Tosin sitä saa kyllä aika paljon olla lisäilemässä..mutta ei se minua haittaa, koska on ollut tapana huulirasvoja yleensäkin lisäillä ahkeraan. Niihin jää koukkuun :D Vaatteinahan minulla oli Kapphalin leopardi-paita, jonka etuosa on sellaista liukasta kangasta ja takaosa mustaa trikoota ;) Päälläni oli myös kirpparilta viime keväänä löydetty hame, ja kuvassa näkymättömät vihreät sukkahousut, jotka ovat Prismasta. Mitäs tykkäätte asusta?

Kuulumisia

Kuva
Viime viikko oli aika kiireinen, joten en ehtinyt blogejakaan päivittämään. Nytkin kirjoittelen tätä puhelimella. Joten pitkää sepustusta tuskin on nytkään luvassa. :D Viime viikolla olin tosiaan reissussa. Olin veljen perheen luona kylässä ja aika meni kummitytön kanssa leikkiessä ja veljen avovaimon kanssa (ja veljen kanssa myös tietenkin) jutellessa. Keskiviikkona palasin takaisin Joensuuhun. Perjantaina oli sitten Lehtiä Ilosaaressa festarit jonne menimme Timon ja kaveripariskunnan kanssa. Tunnelma oli hyvä ja etenkin Jukka Pojan ja Samuli Putron setit olivat aivan mahtavia :) Tosin myös Pertti Kurikan nimipäivät ja Viikate olivat mainioita. Postauksen ensimmäisessä kuvassa onkin esillä festarointiasuni. Ulos lähtiessä puin päälleni myös farkkutakin ja paikan päällä oli senverran kylmä että piti laittaa myös neuletakki ja huivi päälle. Kävimme välillä myös syömässä kun festareilla oli myös esiintyjä joka ei niin sytyttänyt. Piti siinä sitten ennen paluuta alueelle käydä vaihtamas

Viikonloppuna

Kuva
Tänä viikonloppuna on ollut paljon puuhaa. Perjantaina se alkoi kun odottelin kirjan parissa ystävääni. Hänen kyydillään pääsin siskon perheen luo vierailemaan savoon. Kävon heti perjantai-iltana siskon seurana uimarannalla kun hän kävi pulahtamassa. Itse kuvailin pari kuvaa instangramiin. Lauantaina katsoin Paavo Pesusientä,leikin kissan kanssa ja hengailin siakon teini-ikäisten lasten kanssa. Vietimme myös mukavan illan siskon koko perheen kanssa tv:n parissa. Tänään sunnuntaina vietimme siskonpojan 16-vuotis synttäreitä herkkujen kera. Veljeni perheineen tuli myös juhliin ja sain kutsun lähteä heidän luokseen kyläilemään pariksi päiväksi Mikkeliin. Ja mikä parasta saan samalla viettää aikaa rakkaan kummityttöni kanssa,joka on myös veljentyttöni :)

Kukkamekko-täti

Kuva
Pitkästä aikaa olisi tarjolla puhdas ja perinteinen asupostaus ;) Tänään oli kerrankin menoa johonkin, nimittäin anopin kanssa prismaan, joten jaksoin pukeutuakin hieman paremmin. : D Kaikki tilaisuudet kivojen vaatteiden käyttöön nyt on vain käytettävä. Tänään ei kuvissa näemmä hymyilty vaikka olinkin erittäin hyvällä tuulella tänään. Oh well, ei sitä aina jaksa. Asuna toimi Line-malliston mekko, jonka ostin monta vuotta sitten. No, ainakin 3-4 vuotta sitten. Anttilasta siis on hänet bongattu jostain joulun jälkeisestä alesta. Sukkahousut on viime keväänä prismasta ostetut, ja House-mallistoa. Arvaatteko muuten mikä on hienon istuvuuden ja kohtuullisen näköisen keskiosaston salaisuus? Paljastan sen teille. ;) Se on H&M:n muotoileva alustoppi. On muuten osoittautunut hyväksi ostoksekst! Ja tähän hovi-niiausta jäljittelevään polvien notkistukseen päättyy tämänkertainen polemiikki ;)