Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2016.

Pitkästä aikaa

Kuva
Yli kuukausi on vierähtänyt viime postauksesta, Jotenkin on ollut sitä suurempi kynnys tulla jälleen postaamaan, mitä pidempään on ollut postaamatta. Syksy on ollut täynnä jännitystä ja ehkä vähän stressaamistakin mutta myös paljon kivoja asioita. Syyskuun puolella kävin Helsingissä kaverin kanssa, ja reissu sinne oli oikein onnistunut. Olen käynyt myös monessa leffassa. Viimeksi viimen viikonloppuna kahdessa. Perjantaina ystävän kanssa katsomassa Tom Hanksin tähdittämän Infernon ja lauantaina Timon kanssa Marelin Doctor Strangen, jonka pääosassa oli ihana Benedict Cumberbatch. ;) Kävimme Timon kanssa myös ravintolassa syömässä. Ja postauksen kuvat ovat lauantailta. Päällä oli mekko Kapphalista, joka on ostettu viime syksynä. Lindexin neule, jonka löysin pari kuukautta sitten kirpparilta. Ja kaulassa koru, joka on ostettu toissa kesänä Kuopiosta. Koska vakipaikkaamme Rossoon ei mahtunut, menimme  tällä kertaa syömään Martinaan. Timo meni klassisella pitsalinja

Viikko sitten

Kuva
Näemmä minulla on täällä luonnoksissa kuvia viime viikon maanantailta :D Eli viikko sitten päälläni ollut asu ja kasvoillani ollut meikki. Ja pari muutakin kuvaa viime maanantailta. Hyvin menee tämä meikäläisen reaaliaikainen bloggaaminen. :D Koska tältä päivältä ei nyt ole kuvia niin voinen ihan hyvin palata viikko sitten taphtuneisiin asioihin ja tunnelmiin ;) Sen voin sanoa, että tänään vaattteitteni värit olivat aika vastakohtaiset tuolle viime viikkoiselle oranssille ja siniselle asukokonaisuudelle, Kaapissani hiljaiseloa ennen viime maanantaita viettänyt oranssi H&M Divided mekko sai kehujakin töissä. Ja mikäs sitä kehuttaessa. Se on pirteän värinen. Täytyy ottaa se useammin käyttöön. Hetken jo mietin että pitäisikö siitä luopua mutta näemmä se toimii päälläni edelleen oikein mukavasti, Olen nyt helmikuuhun asti museolla töissä palkkatuettuna museo-assistenttina ja saan muun muassa lukea mielenkiintoisia historiasta kertovia kirjoja ja kirjoittaa hi

Kymmenen tärkeää kappaletta

Kuva
Sain aikoja sitten haasteen kirjoittaa 10 lemppareimmasta musakappaleestani esittelyn, Nyt voisi olla aika lunastaa tuo haaste, ja kirjoitella. Yritän löytää kaikista youtube-videot :) Ajattelin jalostaa tätä haastetta vähän eteenpäin, joten ajattelin valita tähän paljon erilaisia lemppareita elämäni varrelta aina lapsuudesta lähtien, kun 29 vuotta tuli perjantaina täyteen, :) Vaikka kyse taisi olla tämän hetken lemppareitten listaamisesta, mutta minä teen nyt näin. 1. Ihme ja Kumma Tämä oli yksi lempikappaleistani lapsena, ja sitä tuli laulettua myös muutamat kerrat ala-asteen kevätjuhlissa ja äitienpäivinä. Se ei paljon perusteluja kaipaa. Minusta se oli jo silloin, ja on edelleenkin, todella kaunis kappale. 2. Rednex - Cotton Eye Joe Sitten ala-asteen discoissa pauhasi ysärin parhaimmat, ja ne oli kuuminta hottia. :D Yksi mikä jäi parhaiten mieleen oli Rednex ja sen Cotton Eye Joe kipale. Se on vielä nykyäänkin hauska kuin mikä ;) 3, E-type Ang

Uusi hiustyylli ja päivän asu

Kuva
Kyllästyin hiuksiini ja päätin että on aika tehdä niille jotain todella uutta ja erilaista. Päädyin leikkuuttamaan ne lyhyemmiksi kuin ne ovat koskaan olleet. Ja rakastuin heti. Jokin tässä lyhyessä tukassa viehättää silmääni erityisen paljon :D Mitäs pidätte? Tänään uusi tukka sai kumppanikseen farkut ja uuden EMP:ltä tilatun Minni-paidan sekä mustan lyhythihaisen neuleen. Minni-paita on aivan ihanan pehmeä ja mukava päällä. Se oli aikamoisen nappiin mennyt ostos siis. Piristää päivää siinä missä uusi uljas frisyyrini. ;) Farkut on viile syksynä ostettu Seppälästä ja neule on edesmenneen äitini vanha. Oikein mukavaa viikon jatkoa kaikille. Huomenna on jo onneksi keskiviikko ^^

Bloggaamisen suola

Kuva
Miksi kirjoitan blogia (tai oikeastaan blogeja, ei sovi unohtaa tuota kirjanurkkausta). Se on kysymys, joka pyörii mielessäni aina tasaisin väliajoin. Miksi kirjoitan blogia, vaikka postaustahtiin tulee omituisia taukoja, ja kommentteja tulee vähän. Lukijoitakaan ei ole niin paljon kuin joillain huippusuosituilla blogeilla. Miksi silti palaan blogin pariin yhä uudelleen? Listataanpa nyt hieman syitä moiseen. Mikä tekee blogin kirjoittamisesta hyvän harrastuksen? (ah, rakastan tätä tyyliä missä tekstiä viedään eteen päin kysymysten avulla :D) Aloitan nyt kevyemmästä päästä, ja menne pikkuhiljaa syvällisempiin syihin. Näin asukuvia usein postaavana bloggaajana nousee mieleen heti sellainen hieno puoli tässä hommassa, että asukriisin yllättäessä oma blogi voi toimia lookbookina, mistä voi katsella erilaisia vaihtoehtoja siihen, että mitä sitä pukisi päälle. Toinen vielä kevyehkö bloggauksen hyvä puoli on se, että muistot ja kuvat pysyvät tallessa. Blogista voi katsella,

Paluu 90-luvulle

Kuva
Reilu kolme viikkoa sitten tapahtui yksi minun kesäni kohokohdista. Täällä Joensuussa oli Go Ninenties-festarit. Päivä oli ehkä yksi tämän kesän kauneumpia päiviä. Aurinko paistoi koko päivän, ja oli lämmin. Olin panostanut asuuni normaalia enemmän, ja yritin hakea siihen todellista ysärihenkeä. Teimme jopa ysäväni kanssa kirpparireissun ennen tapahtumaa tarkoituksena löytää jotain, minkä avulla pääsisi takaisin 90-luvulle. Itse löysin aika yksinkertaisia osasia asuuni. Valkoinen mustapilkullinen paita, ja farkkuliivi läytyivät kirpparilta samoin kuin tuollainen hiusdonitsi, jota päädyin pitämään ranteessaani. Yhdistin löytöni jo kaapistani löytyneeseen Cubuksen kukkahameeseen sekä vanhaan kunnon luottohattuuni.  Pä Koruna minulla oli siskojeni vanha Gun´a and Roses kaulakoru, jossa on pääkallo ja miella. Yritin myös meikata ysärityyliin ruskelalla luomivärillä ja viininpunaisella huulipunalla :D Täytyy sanoa, että tällä kertaa olin asuuni erittäin tyytyväinen. Kok

Valmistautumista

Kuva
Otsikosta voi päätellä,että olen valmistautunassa johonkin. Sitä jotakin varten tein tänään kirppisreissun ystäväni kanssa. Päivän asuna toimi myös eräs kirppislöytö,jonka tein keväällä. Lähdimme tällä kertaa kirppikselle mielessämme tietty missio. Nimittäin löytää asu lauantaisille ysärifestareille. Menemme nimittäin lauantaina Go90`s tapahtumaan. Ne ovat pe-la täällä Joensuussa. Meillä on liput vain lauantaille. Olen aika innoissani. Esiintyjiä ovat Waldo`s people, Gunther, Captain Jack, Alexia, Matti Airaksinen ja Haddaway. Tietenkin asun pitää olla ysärihenkinen ^^ Kirppikseltä löytyikin kolme osaa asuun. Farkkuliivi, pilkkupaita ja hiusdonitsi. Ehkä näette myöhenmin mihin nuo yläosat yhdistän ;) Kirppiskierrokselta löytyi pari muutakin ei-ysärihenkistä juttua joista lisää joskus myöhemmin.

"Curious and curiouser"

Kuva
Meillä oli eilen Timon kanssa treffipäivä. Menimme syömään (ylläri ylläri) Rossoon, ja sen jälkeen elokuviin. Siinä välissä tosin oli hieman luppoaikaa, joten kiersimme myös nopeasti kansainväliset suurmarkkinat, jotka olivat menossa Joensuussa. Kävimme myös Suomalaisessa kirjakaupassa, josta ostin kalenterin. Kalenterille on nimittäin kohta taas tarvetta kun aloitan työkokeilun museolla :) Tätä on puuhattu koko viimeinen kuukaus, ja viikolla tuli työkkäristä vahvistus asialle. Eli työkokeilu kutsuu 11.7 ja päättyy 12.7 , jännittävää vai mitä ;) Alice in Wonderlad-toppi EMP, hame Cubus, bolero saatu second hand, sukat Cittari (Finwear), koru Seppälä ja hiuspanta lahjaksi saatu. Nyt kuitenkin takaisin eiliseen. Halusin pukeutua sen elokuvan teemaan sopivasti, johon olimme menossa :) Menimme katsomaan Alice Through the Looking Class -leffaa, joten asu valkoitui sen mukaan, ja rakentui tuon lissu-toppini ympärille :D Täytyy sanoa,että eilen oli erittäin mielen

Muaseuvulla kuvattu asu

Kuva
Olemme käymässä täällä maalla Timon vanhempien luona. Näin ollen tausta asun kuvaamiselle oli kohdallaan. Pääosassa jälleen nuo näemmä lempifarkkuni ;) Tällä kertaa yhdistettynä boheemiin valkoiseen tunikaan. Sisällä tosin hengailin vain kotihameessa mutta housut tuli laitettua kun menimme käymään naapurissa Timon sedän luona. Sitä ennen laitoin Timon tuossa porukoidensa pihalla kuvaamaan asua. Valkoinen hippipaita yhdistettynä noihin rentouhin farkkuihin on mielestäni aika pop :)

Kesäkuun suunnitelmia

Kuva
Kesäkuu on jo täydessä vauhdissa ja minulla on muutamia suunnitelmia tekemiseksi sen varrelle. Ajattelin nyt teidän iloksenne tulla listaamaan niitä tänneki :) Kesäkuussa aion... - Lenkkeillä paljon ja nauttia luonnosta - Kirjoittaa tarinan vihkoon - Lukea paljon kirjoja - Tehdä pari siivousprojektia (kuten vaatekaappien ja keittion kaappien siivouksen) - Tehdä kenties pari pientä reissua - Viettää juhannuksen lautapelejä pelaillen - Värjätä hiukset - Käydä leffassa - Viettää aikaa Timon kanssa (jalkapallopelien välissä :D) - Rentoutua Mitäs suunnitelmia teillä on kesäkuulle? ^^

Päivän asu

Kuva
Tänään halusin pukeutua johonkin rentoon mutta siistiin asuun mennessäni asioille. Päälle päätyivät siis uudet Zizzin farkkuni. Samalla pääsette näkemään paremman kuvan niistä sen peilikuvan sijasta, joka vilahti viime postauksen kuvituksena. :D En tiedä onko noiden farkkujen tarkoituskin olla Boyfriend-farkut mutta minulle ne kyllä käyvät sellaisista. Etenkin kun lahkeet ovat himopitkät, ja ne pitää  kääriä, ellei halua, että ne viiltävät pitkin maata. Malli on muutenkin tuollainen rento, samoin väri ja kulutukset. Juuri sellaiset housut, missä meikäläinen viihtyy ;) Housujen pariksi päätyi tällä kertaa pari paitaa, jotka olen saanut lahjoituksena kavereilta. Alla oleva Kapphalin t-paita on Timon siskon vanha paita. Yllä olevan H&M:n kukkacollegen sain taas eräältä ystävältäni täältä Joensuusta. Hän ei pitänyt paidan mallista itsellään. Molemmat paidat ovat esiintyneet joskus ennenkin blogissani. Tällä kertaa jätin asusteet kokonaan pois. Asu

18 X jatka lausetta

Kuva
Lähiaikoina minissa blogeissa on pyörinyt tällainen haaste, jossa jatketaan lauseita. Ajattelin, että tällaisella olisi hyvä palata jälleen vähän säännöllisemmän bloggailun pariin. Minua ei ole millään tavalla siis haastettu tähän, enkä ole varma onko tässä tarkoitus ketään haastaakaan. Mutta toki jos innostutte siellä itsekin tekemään tämän, niin tehkää ehdottomasti. Näitä on minusta ainakin ihan mukava lukea :D Kuvituksena eilinen asuni, sekä kuva uusista Zizzi-merkkisistä farkuistani, jotka löysin eilen S-Outletista hintaan 15 euroa. :D  Nyt kuitenkin asiaan, eli jatkamaan lauseita... 1. En ymmärrä miksi joiltakin nuorilta tuntuu puuttuvan käytöstapojen perusteet täysin, Näitä tyyppejä ei ole kuin  osa nuorista, ja uskon että useimmat ovatkin kunnollisia. Tämä pieni osa kuitenkin pistää silmään aika pahasti tuolla kaupungilla. Se on etenkin ärsyttävää, että seisoskellaan keskellä katua rykelmässä, eikä väistetä ohikulkevia ihmisiä ollenkaan. Sen ymmärrän vielä j

Uutta ja piristävää

Kuva
Repäisin tänään ihan urakalla. Teki mieli kevään ja lähestyvän kesän kunniaksi pätkäistä hiukset pitkästä aikaa lyhyemmmiksi. Varmaan puolet tukasta jäi kampaamon lattialle. Olin opiskelijan käsittelyssä, ja mielestäni lopputulos on oikein onnistunut. Nyt on vilpoisaa viettää aikaa myös kesäkuumalla. Kesäkuumaa silmällä pitäen tuli myös ostettua uusi hellevaate kaappiin. Nimittäin lyhyt jumpsuit. Shortsiasu :D Tällaista minulla ei ennen ole ollutkaan. Kokeilin sitä jo eilen kun kävin shoppailukierroksella kaverin kanssa. Aluksi otin sen ihan läpällä sovitukseen, koska ajastus haalarista on aina hieman vierastuttanut minua. Hyvä kuitenkin, että kokeilin, sillä tämä on aivan ihana. Rakastan tuota yläosan leikkausta ja kankaan kuviointia. Se näyttää kyllä yllättävän kivalta vaikka ei äkkiseltään uskoisi että tuollainen asu voisi käydä pullerolle :D Vaan käyhän se. Yön yli piti kuitenkin vielä miettiä, ja siksi kävin sen ostamassa vasta tänään. Takaakin se

Joitain vinkkejä kirppistelyyn

Kuva
Piti kirjoittaa tänne kuulumispostaus mutta lykkään sitä myöhemmäle ja pujun hieman kirppistelystä. Esittelen samalla kolme kivointa kirppislöytöä viime kirppisreissulta. Tällä kertaa esittelen ne päälläni ja hovikuvaajan puutteen takia (joka on siis töissä) joudun käyttämään peilin kautta otettuja kuvia.  (Eipähän tule kaunisteltua mitään kun olen näissä ilman meikkiä, tukka sotkuisena ja asunnot siivokin näkyy taistalla. Tällaista se arki usein on.) Kirppislöytönä Forever21 sulkapaita , Koko L, rakastuin heti sen nähtyäni :) Maksoi 2 euroa. Minä tykkään siis kierrellä kirppiksillä. jos se ei ole jollekin vielä tullut blogiani seuraamalla selväksi :D Olen harrastanut sitä touhua jo monta vuotta, ja olen oppinut sillä saralla virheistäni todella paljon. Alkuaikoina nimittäin tuli tehtyä hutiostoksia aika paljonkin. Jotain vain ok-vaatteita tai sitten sellaisia, jotka eivät istuneet hyvin. Näitä tuli ostettua sillä tekosyyllä,että  ne olivat A) hapoja ja B) ehkä

Uusi mekko

Kuva
Menin tilaamaan Elloksen alesta mekon, joten nettitilaaminen on siirynyt seuraavalle asteelle :D No ei, harkitsen tarkkaan mitä tilaan, ja mihin minulla on varaa, joten nettishoppailu ei ole mitenkään holtitonta minun kohdallani.  Tämä kyseinen mekko on kokoa isompi kuin se koko mitä yleensä mekoissa käytän, joten yläosa on hieman liian iso. Vyötäröön ja lantioon taas olen tyytyväinen. Syy tähän kokoon on se, että oma kokoni oli loppu, ja halusin testata mekkoa isommassa koossa. Etenkin kun oikeastaan taidan olla näidne kahden koon välissä.  No, mitä sitä kursailemaan. Koko jota yleensä käytän on koko 50 ja tämä mekko on kokoa 52. Siro yläkroppani ei vain ole leveiden lanteitteni kanssa samalla tasolla, joten tässä koossa tilaa tahtoo jäädä rinnan sivuille jonkin verran. Onneksi minulla on ompelutaitoinen ystävä, joka on luvannut kaventaa yläosaa, jos sen väljyys alkaa liikaa häiritä. En voinut koko-ongelmista huolimatta jättää tätä mekkoa tilaamatta, koska tämä