Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2021.

Matkani kirjoittajana: Mistä kaikki alkoi?

Kuva
Olen tällä hetkellä todella innoissani kirjoittamisesta pitkästä aikaa. Siksi ajattelin aloittaa blogissa postaussarjan matkastani kirjoittajana. Tämä saattaa olla sellainen sarja, joka tulee blogissa kulkemaan pidempäänkin, sillä koen että matkani on vasta alussa. Vaikka koen tällä hetkellä olevani edelleen vielä aika alkupisteessä kirjoittajana, etenkin fiktiivisten kertomusten suhteen , on matkani kirjoittamisen kanssa alkanut jo vuosia sitten. Se alkoi koulusta, jossa rakastin aineenkirjoitusta siitä lähtien, kun sitä alettiin siellä tekemään. Se jatkui hieman vanhempana kun kirjoittelin isoveljeni läppärillä Sinäminä-lehden novellien tyyppisiä teinien rakkauskertomuksia aina kun vain sain sitä käyttää. Harmi sinänsä ettei mikään noista tarinoista ole enää tallessa. Yläasteella aloin kirjoittamaan runoja, ja hieman angstisia lyhyitä tekstejä, joita nyt saattoi juuri ja juuri kutsua novelleiksi. Lukion lukulomalla, ja kirjoitusten jälkeen kirjoitin ensimmäistä pidempää tekstiäni, jo

Tulin takaisin

Kuva
  Kuinka monta kertaa voi tulla blogiinsa postauksella, jonka otsikko on "tulin takaisin". Minun mielestäni niin monta kertaa kuin vain on tarpeen. Tässä on nyt melkein vuosi edellisestä kerrasta kun kirjoittelin tänne,  ja paljon on tapahtunut sinä aikana. En ala kuitenkaan nyt tiivistämään elämäni tapahtumia niiltä ajoilta tähän yhteen postaukseen vaan tulin kertomaan enemmänkin, että mitä tulee tapahtumaan jatkossa. Mietin jo jossain vaiheessa, että tekisin kokonaan uuden blogin, ja jättäisin tämän vanhan vain muistoksi. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että haluan jatkaa tätä blogia. Mutta niin, että koko blogin konsepti muuttuu hieman.  Ennenhän minulla ei oikeastaan ole edes ollut kovin kummoista konseptia. Kunhan nyt olen lätkinyt postauksia tulemaan eri teemoilla. Edelleenkin haluan kirjoittaa monipuolisista aiheista mutta haluan hieman selkiyttää entistä sillisalaattimaista blogia jäsennellymmäksi. Jäsentelyä kaipaan muutenkin elämääni tällä hetkellä. Eli mikä sitte