Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2014.

Verryttelyä

Kuva
Nyt on tullut pitkä tauko blogin päivittämisessä. Olen oikeastaan kärsinyt pienestä blogikriisistä. Ei aina tahdo nimittäin keksiä, että mitä tänne kirjoittelisi. Tuntuu, että kynnys alkaa kirjoittamaan postausta on ollut korkea. Kaikki postausideat ovat tuntuneet jotenkin niin turhanpäiväisiltä ja hölmöiltä. Liika kriittisyys siis taitaa olla nyt se ongelman nimi. Nyt päätin kuitenkin vähät välittää omista typeristä standrdeista ja vain tarttua härkää sarvista ja kirjoittaa edes jotain. Kai sitä voisi kutsua taitojen verryttelemiseksi. Tässä kirjoittamattomuuden aikana on tullut tehtyä vaikka mitä. Ystäväni tosiaan kävi silloinpari viikkoa sitten viikonloppuvierailulla, ja silloin tuli pyörittyä kaupungilla, ja vierailtua tivolissa. Ja ennen kaikkea syötyä hyvin ja vietettyä ystäväaikaa ;) 
Sitä seuraavalla viikollakaan en tehnyt mitään ihmeellistä. Kirjoittelin vähän gradua, ja kävin pyörimässä lisää kaupungilla. Täytyy kyllä sanoa, että alennusmyynnit, jotka siis vähän kerrassaan …

Perjantai 13. päivä

Kuva
Perjantai ei voisi paremmin alkaa vaikka onkin taikauskoisten epäonnen päivä ;) Kohta viikonloppuvieraani saapuu tänne, ja päästään tekemään hauskoja asioita yhdessä. Tarkoitus olisi käydä tänään keskustassa pyörimässä, ja huomenna tivoli seiterässä. Ehkä huomisiltana voisi läjteä myös hieman viihteelle.
Tänään asuksi valikoitui kesäinen kokonaisuus, jonka rakensin tällä viikolla saapuneitten shortsieni ympärille.

Päälläni on siis:
Shortsit: H&M T-paita: Kapphal Kaulakoru: Tiimikoru, (ystävälläni on samanlainen valkoisena) saatu lahjaksi kaverilta joskus ;)


Olen aika tyytväinen asuun kerrankin. En tunne oloani pitkästä aikaa yhtään epävarmaksi. En vaikka jalkani ovat vitivalkoiset, ja reidet voisivat olla hieman kapeammat :D Muuten en näe mitään vikaa tässä asussa :D Kaikki on niin kuin pitää.
Kynteni ovat tällä kertaa siniset, ja niiden päällä on vielä glitterlakkaa, ja kaiken kiinnipitävää väritöntä lakkaa ihan pällimmäisenä. Tykkään kyllä kovasti :D


Tällaista tällä kertaa. Pal…

Kynnet

Kuva
Ensimmäinen yritykseni tehdä itselleni monimutkaisemmat kynnet, ja ei se nyt ihan putkeen mennyt. Tosin ensimmäiseksi yritelmäksi kynsistä ei tullut lainkaan hassummat. Niistä tuli ihan kivat, tosin läheltä katsottuna ne näyttävät lähinnä vain hutaisten tehdyltä lapsen kokeilulta :D No, olenhan minä henkisesti edelleen lapsi tai ainakin lapsenmielinen, joten kai ne kynnetkin voi sillä selittää.




Lakkasin kynnet ensin vaaleanpunaisella lakalla, sitten sen kuivuttua sudin päälle väritöntä lakkaa. Sen kuivuttua tein koristeluja glitterlakalla, jonka jälkeen päällystin koko komeuden jälleen värittömällä lakalla. Kynteni eivät tosin olleet noin kovin pitkään, vain vajaan pari päivää kunnes eilen television ääressä raaputtelin lakkoja jo pois. Stressilelu :D
Pääsenpähän tänään harjoittelemaan lisää lakkailua. Jos nyt saisin aikaan edes vähän siistimpää jälkeä. Täll' kertaa tulos tehdään vain sinisen kynsilakan päälle. Mitäs mieltä olette kynsistä? Onko edes kohtuullinen lopputulos ensiy…

Kandi

Kuva
Vuosia siihen meni, mutta nyt se on viimein valmis. Kandidaatin tutkinto nimittäin ;) Nyt olisi enää maisterinopintoja jäljellä, ja niitäkin lähinnä vain se gradu. Syyskuussa saan toivottavasti maisterinpaperikin jo hyppysiini. Minulla on silti jo nyt ylpeyden ja juhlan paikka, kun ensimmäinen osa tutkinnosta on nyt takana, ja saavutettu. 




Viikonloppuna minulle tulee hyvä ystävä viikonloppuvierailulle. Pääsen juhlistamaan kandia hänen ja erään täällä asuvna ystäväni kanssa kun menemme perjantaina wokille, ja lauantaina tivoliin, joka sattuu olemaan täällä silloin. Ehkä lauantai-iltana kaukaa tulleen toverin kanssa voimme päätyä jopa terassille (hyvällä säällä) ja siitä vielä jonnekin viettämään iltaa.
Tämä on hieno tunne kun kerrankin on jotain saavutettu.

Viikpnloppuna

Kuva
Perjantaina tapasin ystäväni kirpputorilla. Tulin ottaneeksi pari kuvaa matkaltani sinne. Tällä kertaa saalis oki heikko. Löysin vain yhden ruutupaidan,eurolla. :D Kirpputorilta menimme sitten keskustaan etsimään ystävälleni verhokankaita. Kävimme myös bagelillä Arnoldsissa ja jätskillä torilla ;) Tulin ostaneeksi Glitteristä kaksi kynsilakkaa. Ja tänään käytin molempia kynsien lakkaamiseen. Ensin pinkkiä ja sitten väritöntä siihen päälle.Muuten viikonloppu on mennyt katsoessa Angelia (sitä Buffy vampyyrintappajan spinn offia), ja syödessä aivan liikaa. No sellaista sattuu aina välillä. Huomenna sitten gradun kimppuun :)

Haastetta jälleen pukkasi

Kuva
Sain muutaman kysymyksen asustefriikiltä, ja nyt ajattelin vastata niihin, ja itserakkaasti jakaa tässä samalla muutaman naama-  ja asukuvan teille ;)



1. Mitä mieltä olet Big Brother ohjelmasta?
Kyseinen ohjelma ei voisi suoraan sanottuna kiinnostaa yhtään. Muistan hämärästi joskus teininä katsoneeni brittiversiota kyseisestä ohjelmasta, ja tykänneeni siitä silloin jollain tasolla. Suomen BB:tä en ole seurannut enkä seuraa, koska se on jostain minne aurinko ei paista.



2. Mikä on mieluisin aamupalasi?
Joko luonnonjugurtti ananaksella ja paahdetuilla auringonkukansiemenillä, tai sitten kahden munan munakas. Ja tietenkin iso kupillinen kahvia <3



3. Kärsitkö koskaan ikäkriiseistä?


Kolmekymppiset ovat vuosi vuodelta lähempänä, ja niitä vähän kammoan. :D Muuten en juurikaan kärsi ikäkriiseistä, ja toivoisin että se maaginen kolmekymppinenkään ei sitten oikeasti olisikaan niin kamala kriisi. Olen kyllä varmaan aina sisäisesti lapsi. Nuori nyt ainakin ;)
4. Kauniit ja Rohkeat vai Emmerdale, jos …

Meikkipussini uusimmat tulokkaat

Kuva
Tänä keväänä olen hieman päivittänyt meikkipussiani. Ajattelinkin nyt tehdä postauksen, joss esittelen hieman uusia kosmetiikkatuotteitani. Nuorempana en jaksanut meikata juurikaan, ja joskus lukioikäisenä kuljin aina ilman meikkiä koulussa. Jossain vaiheessa se meikkikärpänen on minua päässyt näiden vuosien aikana puremaan, ja tällä hetkellä minulla on enemmän meikkituotteita käytössä kuin koskaan ennen. Tosin en siltikään aivan joka päivä jaksa meikata mutta sitten kun meikkaan, niin meikkaan kunnolla :D
Toukokuun alussa ostin uuden BB-voiteen. Se on tuo alla olevassa kuvassa komeileva Lumenen Natural Code-sarjaan kuuluva yksilö. Olen ollut tuotteeseen tyytväinen, joskin välillä tuntuu, että se saattaa olla hieman liian tumma vaalealle iholleni. Auringonottoon olisi siis hyvä syy, kun vaan jaksaisi mennä sitä ottamaan. Tosin itse lähinnä palan auringossa, joten joudun käytmään korkeaa suojakerrointa aurinkorasvassa.
Olen nykyään ehdottomasti BB-voiteiden kannalla mieluummin kuin me…

Samat housut, kaksi eri asua

Kuva
Heipä hei. Viime viikonloppuna tulin lauantaina kokeilleeksi kahta eri asu vaihtoehtoa, joista molemmat rakentuivat samojen housujen ympärille. Aluksi luulin, että ulkona olisi ollut kylmä, joten lähdin keskustaan päällystakki päällä. Palasin kuitenkin euron kirppiksellä käymisen jälkeen käymään kotona, sillä halusin tuoda ostokseni kotiin, ja vaihtaa samalla kevyempä ylle. Samalla oli tarkoitus napata reppu mukaan, kun tajusin että tarvitsin sitä kauppaostosten raahaamiseen kotiin. Samall vaihdoin myös vähän keveämmät vaatteet, jotta vaatetukseni vastaisi säätyyppiä enemmän kuin musta puolihihainen paita ja ulkotakki sen kanssa. :D Samalla tulin kokeilleeksi kahta ei asuvaihtoehtoa niiden uusien housujeni kaveriksi.
Alla olevassa kuvassa näette ensimmäisen. Citymarketin housut ovat tässä yhdistettynä mustaan JC:n paitaan ja värikkääseen pöllökoruun, joka on peräisin Jim&Jilliltä, ja on yksi viime kesän aleostoksistani.



Miltäs tämä asu näyttää? Itse oli melko tyytyväinen. Jostain…

Glitteriä ja farkkuhameita

Kuva
Paluu teinivuosiin on jokatytön unelma. Tai niin sitä luulisi. Minun unelmani se ei ole mutta sitten kuitenkin tällä hetkellä muutama kuva kertoo aivan eri tarinaa. Tosin jokaisen kohdalla ei voi puhua paluusta. Sillä en suurimmissa unelmissanikaan olisi uskaltanut pahimpina teinivuosinani tehdä mitään näistä kolmesta asiasta, joista on tulossa kuvallista todistusaineistoa.
Menin ja ostin nimittäin eilen itselleni elämäni ensimmäisen glitter-kynsilakan. Ja vieläpä lakkasin sillä kynteni. Tämä yksilö tuli ostettua Seppälästä ja sävyn nimi on 100 colors. En tuskin koskaan yläasteaikoina olisi uskaltanut käyttää näin huomiotaherättävää kynsilakkaa.Hell, en mielestäni käyttänyt minkäänlaista kynsilakkaa niinä päivinä.



Seuraavissa kuvissa yhdistyvät myös pari asiaa, joite en teininä harrastanut. Ensinnäkin lyhyt fakkuhame oli yläasteella iso nounou. Ensimmäisen kaltaisensa yksilön oston lukion abivuonna. (se ei muuten mahdu enää päälleni..yhyy :/) No nyt sitten löysin euron kirppikseltä l…