Tammikuun kuulumisia
Tällä viikolla on tapahtunut kaikenlaista mukavaa. Tiistaina kävin ystäväni ja hänen taaperonsa, minun kummityttöni, luona kylässä ja sain koluta läpi pussillisen hänen kiertoon lähteviä vaatteitaan. Sieltä löytyi monta ihanaa uutta vaatetta minulle. Parhaimipina nuo kuvassa näkyvät Alice in Wonderland- aiheinen t-paita sekä Star Wars fanipaita, joka on tuo harmaa pitkähihainen jossa on olkapäissä aukot. Yhdistin "uudet" vaatteet heti asuksi mustien mukavien housujeni pariksi, kun lähdin keskiviikkona kirjastolle tekemään hommia. Illalla kävin samassa asussa kevätkauden ensimmäisellä saksan tunnilla. Tunsin koko päivän ajan olevani juuri sen näköinen kuin haluan. Aivan oman itseni ilmentymä. :D Olen katsonut nyt tammikuussa muutaman jakson Netflixiin tullutta Marie Kondon ohjelmaa, ja yhä enemmän haluan rakentaa esimerkiksi vaatekaapistani sellaisen, että siellä on vain niitä vaatekappaleita, jotka tuottavat minulle iloa. Tämä koko asu koostuu sellaisista