Syyslukukautta kohti
Kävin maanantaina hakemassa lukuvuositarran opiskelijakorttiini, ja samalla matkalla nappasin mukaan myös lukuvuosikalenterin ylioppilaskunnan toimistolta. Tästä se lukuvuosi sitten alkaa, periaatteessa. Asuna maanantaina oli tuo yllänäkyvä asu, ja hiukset olivat tällä kertaa vain puhtaassa luonnon tilassaan. Oli minulla siellä yksi pikkuletti tukan seassa mutta valitettavasti se ei näy kuvassa. (Niin, nää peilikuvathan ovat siis vähän säälittäviä mutta ei ollut aamulla muutakaan mahdollisuutta, kun hovikuvaajani oli poissa kotoa :D) Se maanantain asusta. Voisin kertoa jotain lisää esimerkiksi tuosta eeppisestä lukuvuositarran metsästyksestäni. Ylioppilaskunnan toimistohan on siirtynyt täällä jälleen uusiin tiloihin. Tällä kertaa kampukselle. Ennenhän se oli tuolla keskustammassa, hieman pidemmän matkan päässä. No, maanantaiaamuna menin siis luottavaisena rakennuksen eteen, jonka oletin olevan oikea rakennus. Haltija nimeltään. Valitettavasti olin väärässä paikassa, sillä