Tekstit

Näytetään tunnisteella leffat merkityt tekstit.

Eläytynyttä leffassakäyntiä

Kuva
Eilen kävimme katsomassa Fantastic Beast and the Crimes of Grindewald- elokuvan. Fantastic Beast elokuvien fanikuteita mutta viime kesänä tuli hommattua kaksi Harry Potter -teemaista vaatetta EMP:ltä. Päälleni päätys siis tämä Potter mekko, jossa lukea rintamuksessa Hogwarts ja helmassa on eri tupien vaakunoita.  Se olikin ihan teemana sopiva asu. Olihan tässä toisessa Fantastic Beast elokuvassa muutama kphtaus Hogwardsiin sijoitettuna, ja nuori Dumbledore (Dumbbis niinkuin kavereiden kesken häntä kutsumme ;)) Mekon pariksi puin Rohkelikon värisen neuleen. Vaikka itse olisin ehkä Puuskupuhin ja Korpinkynnen seikoitus :D  Elokuva oli parempi kuin uskalsin odottaakaan. Täytyy sanoa, että epäilin jude Lawin suoritusta nuorena Dumbletorena erittäin paljon etukäteen. Epäilykseni osoittautui kuitenkin turhaksi, ja minusta hänen roolisuorituksensa meni nappiin.  Kohua aiheuttanut Johnny Depp Grindevaldina oli myö ihan hyvä. Ainakin soiva mois...

Helmikuun suosikit

Kuva
Maaliskuu on jo pitkällä ja helmikuu on ollut jo kauan mennyttä. Tulin silti jakamaan kanssanne joitakin suosikkejani helmikuulta. Suosikkipostauksia ei ole tullut pitkään aikaan tehtyä, joten nyt oli parempi kuin hyvä aika tehdä sellainen. Sarjojen ystävänä aloitetaan parista sarjasta, jota tuli helmikuussa katsottua Netflixistä miltei apinan raivolla. Ensimmäinen näistä on vanha sitcom Full House, jota aloin katsomaan tylsyyksissäni hieman epäilevin mielin. Sarja kuitenkin vei mukanaan ensijaksosta lähtien. Full House kertoo Danny tannerista, joka on menettänyt vaimonsa vähän aikaa sitten, ja jolla on kolme tytärtä. Sarjan alussa 10-vuotias DJ, 5-vuotias Stephanie ja puolivuotias Michelle. Ensimmäisessä jaksossa vaimo pamin kuolemasta asti Dannya tyttöjen kanssa auttanut isoäiti ja Dannyn äiti on lähdössä takaisin kotiinsa sillä tyttöjen Jesse-Eno ja Dannyn Paras kaveri Joey ovat muuttamassa taloon Dannyn aluksi. He päätyvät asumaan Tannereille seuraavaksi kahdeksaksi vuodeksi ain...