Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2013.
Eka kirjoitus kännykällä. Outoa kyllä. Mutta katsotaan miten tämä onnistuu, vai onnistuuko mitenkään. :D tänään päätin että minun täytyy ryhdistäytyä ja ottaa itseäni niskasta kiinni ja opiskella ahkerammin että valmistunkin joskus. Pitää ryhdistäytyä muutenkin. Miun yritykseni terveellisempää elämään liikuntoineen ja syömisineen on joutunut vähän sivuraiteille. Joten sekin on aloitettava alusta. Toivottavasti näiden ajatusten kirjoittaminem tänne auttaa myös toteuttamaan ne :)

Terveisiä mursulandiasta!

Nyt ehtii taas vähän kirjoittelemaankin. (no okei, oikeestaan kannattaisi naputella jotain muuta) :  D On ollut aika haipakkaa tämä elämä viime aikoina, johtuen harjoittelusta, ja muista opinnoista. Mitään kuviakaan en ole ehtinyt ottamaan, eikä oikeastaan edes ole ollut mitään kummoista kuvattavaa... Nyt on ensimmäinen osio harjoittelusta jotakuinkin ohi, ja pääsiäisen jälkeen siirrymme eri ohjaajalle. Ensimmäinen puolisko menin hyvin, ja olen saanut paljon positiivsta palautetta kuten myös rakentavaa kritiikkiäkin. Minusta alkaa pikkuhiljaa tuntua, että minusta taitaa ehkä sittenkin tulla ihan hyväkin opettaja. : D Enimmäkseen opettaminen on myös älyttömän kivaa..  Muut opiskelut ovat saaneet vähän kärsiä. Kaiken, mitä pitää tehdä kyllä hoida  mutta aika viime tingassa. Pitää opetella organisoimaan aikaa paremmin, jotta ehtisi kaiken tehdä. Eiköhän kaikki kuitenkin luonnistune jotenkin. Huomenna on uusi päivä jolloin voin enimmäkseen naputella muita koulutöitä kuin harkkaan

Päivä 3 - Minun vanhempani part1 isukin muistolle...

Palaanpa huvikseni tähän 31-päivää haasteeseen, jonka kai aloitin joskus viime keväänä tai kesänä jo : D Noh, ei sitä kai kovin moni oo tehnyt kuukaudessa niin... ja hiljaa hyvä tulee! Päivä 1 - Esittele itsesi Päivä 2 – Ensimmäinen rakkaus Päivä 3 – Minun vanhempani Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään Päivä 5 – Mitä on rakkaus? Päivä 6 – Minun päiväni Päivä 7 – Paras ystäväni Päivä 8 – Se hetki, jolloin olen onnellinen Päivä 9 – Uskoni Päivä 10 – Päivän asu Päivä 11 – Sisarukseni Päivä 12 – Käsilaukussani Päivä 13 – Tällä viikolla Päivä 14 – Eläinystäväni Päivä 15 – Unelmani Päivä 16 – Ensimmäinen suudelmani Päivä 17 – Mieleisin muistoni Päivä 18 – Mieleisin syntymäpäiväni Päivä 19 – Kaduttaa Päivä 20 – Tässä kuussa Päivä 21 – Toinen hetki Päivä 22 – Tämä järkyttää minua Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään Päivä 25 – Ensimmäinen asia, joka tulee mieleeni Päivä 26 – Pelkään Päivä 27 – Su

Nullen kanssa

Kuva
Tulin kuvassa olevan kaverin kanssa postailemaan. Hänen nimensä on muuten Nulle, ja hän on hattuholisti! Hän lohduttaa minua, kun olen suurissa tuskissani tässä. Miulle on tullut afta  kaikista mahdollisista kohdista suuni sisällä, juuri kieleen. Ja se on kipiä, voi että se on kipiä. Ensimmäinen aftani kielesä vaikka muissa kohdissa niitä on ollut etenkin. (teitä varmaan ihan hirveesti kiinnostaa jotkut miun aftat :D) Tämä viikon alku on ollut aika hektinen, ja stressikäyrät nousevat erilleen. Paljon tekemistä yhtäaikaa, ja olen naatti koko ajan. Lisäksi erinäisten asioiden järjestelyt ja logiikka ovat aivan päin sitä itseään, enkä voi olla varma lopputuloksesta. Lisäksi soimin itseäni vähän väliä tyhmyydestä... En tiedä, miten selviän tästä keväästä. Monet tehtävät ovat oikeasti mielenkiintoisia samoin kuin opettaminen periaatteessa. Käytäntö on sitten toinen asia. Maanantaina minulla on seuraava tunnin pito edessä aiheenaan Suomen taiteen kultakausi. Mukava aihe, aut

Valitusta (hypätkää yli jos ruikutus ilman kuvia ei kiinnosta)

Heti kun edellisen viikon semiloman jälkeen palauduin takaisin yliopistolle ja Norssille, enemmän ja vähemmän jokapäiväisesti, niin alkaa stresimittari mennä punaiselle, ja päänuppi alkaa olla sekaisin. Nyt pitää suunnitella opetuskokeilua, sekoilla sähköpostin lähettämisen kanssa liittyen scifestapajaan puhumattakaan siitä, että enkun kurssi alkaa huomenna ja torstaille pitäisi naputella omaa osuuttani ryhmätyöhän, joka tulee Suomi maailmantaloudessa kurssille + sitten vielä meidän ainedidaktiokon tehtävät ja ryhmätehtävä sarjakuvissa opetuksessa..... mie olen koko ajan sekasin, missä pitäs olla, mitä kaikkee pitäs tehdä ja keille kaikille laittaa sähköpostia. Mikään ei tietenkään voi olla selkeetä ja helppoa vaan kaikki on yhtä häslinkiä koko ajan, ja käsitän asioita väärin ja sotken koko ajan.  Minneköhän laitokseen vielä joudun ennenku tää kevät on ohi... Tunnen tälläkin hetkellä itseni tyhmäksi..

Samaa kaavaa, toistan aina vaan...

Kuva
Tänään pitäisi sitten tällä eilisen ilmeellä (innokkaana ja iloisena) tarttua taas erinäisiin hommiin käsiksi. Ensinnäkin pitää kiinnostua ja innostua aiheesta Kiina maailmantaloudessa, jonka kanssa pitäisi tänään ahkeroida ryhmtyön miettimisessä ja suunnittelussa tuossa kahden maissa. (tällä hetkellä pitäs lukea Kiinasta mutta olen blogissa..ylläripylläri). Kolmen jälkeen olisin sitten eheyttävää pedagogiikkaa, ainakin tietäkkseni. Sitä kestänee jonnekin puolikuuteen asti. Ja mikäli tunnen kurssityyppiä ja kurssinvetäjää yhtään, niin pitäisi jaksaa kuunnella ja ottaa kantaa erinäisissä asioissa. Tutkiva oppiminen saattoi olla aiheena... en ole ihan varma.. Tänään pitäisi myös ryhdistytyä kotiin palatessani senverran että edes yrittäisin etsiä kirjallisuutta liittyen omaan tulevaan opetuskokeiluuni, ja miettiä sitäkin siis jo tarkemmin eteenpäin. Mikäs vielä unohtui? No se siivous. Jääkööt huomiselle, niinhän tässä aina käy. Epämieluisat tehtävän lykkääntyvät aina sinne

Mukavvoo elämmöö!

Kuva
Tänään oli hyvä päivä. Laiska jälleen mutta hyvä. Kuten aiemmin kirjoitin tuli tänään käytyä ravintolassa syömässä. Rossossa oltiin ja vuohenjuustopastaa söin. Muuten ihan hyvä mutta siinä oli liikaa valkosipulia. Vuohenjuuston maku peittyi liikaa. :(  Jaksoin kuitenkin krrankin laittautua. Sitä ei käy usein. Ensin meinasi tosin tulla hiuskriisi kun olisin halunnut kiharat mutta kihartimeni käyttöhanska (ei ole härskiä vaikka siltä kuulostaa) oli kadonnut. No aikani kriiseiltyä ja Timon ihmeteltyä ääneen ettei hän ymmärrä naisia, keksin uuden idean kampaukseksi. Sellaisen jota en ollut ennen tehnytkään mutta joka onnistui yli odotusten. :) Tein pikkumyynutttturan :D Tuossa pari kuvaa siitä. Noh en tiedä tuleeko se noissa oikeuksiinsa Seuraava ongelma olikin vaatteissa. En tykännytkään tuosta sinisestä, joten sen tilalle tuli mustaa (sinisestä ei edes itsetunto nyt kestä näyttää kokovartalo esimerkkiä.) Mustasta on kuitenkin näitä kuvia useampikin. ;) 

Ruokailua asenteella!

Kuva
Mennään tästä kohta ravintolaan syömään, Timo-kullan, hänen äitinsa ja kummitätinsä kanssa....  Aion ottaa Arskasta mallia... : D   Kuva:  http://i.imgur.com/6RFmfIU.gif ps. Asukuvaaja muuta pölinää luvassa ehkä illemmalla ;) Stay tuned!

Kiellon päälle vihreää

Kuva
Kerta kiellon päälle ja niin edespäin. Eli tässä tulee siis jo toinen postaus tälle päivälle. Oon siis saanut blogikärpäsen pureman taas, ja tuotan tänne taas shaiboja kuvia ja puolvillaista tekstiä ;)  Tässä siis taas huonolaatuista peilikuvaa. Ja tällä possulla oli siis tänän keväiset fiilikset vaatetuksessa. (ja näköjään nenäliina kädessä : D) Sitten on vielä tuo riemuidiootti ilme, sähköinen pörrötukka ja minimaalinen meikki. Mut totuutta siis olemuksestani. Tuon näköisenä piipahdin siis yliopistolla. Tosin siellä oli siniset housuni, ja eräs korukin kaulassa. Muuten tosin aivan samat ryysyt ja niin eespäin. Tänään onnistuin muun muassa jättämään sormeni ovenväliin, kaatamaan kahvia valkoiselle paidalleni ja laiskottelemaan ennenkuulumattomalla tavalla. Noh, kävin mie tosiaan siellä yliopistolla suunnittelemassa aamunavausta erään harjoittelutoverin kanssa, jonka kanssa me siis sen pidämme. Pelottavaa miten paljon nykyään olen ihmisten kanssa tekemisissä vaikka en mitä

And thats who I am....

Kuva
Kuten monet muutkin, halusin minäkin tehdä tämmöisen postauksen. Tuolla sivulle olisi ollut vaikka mitä tämmöisiä mitkä pätevät minuun mutta tässä on pieni valikoima sieltä monien joukosta. Kuvastaa minua aika hyvin jo nämäkin. :) (laitoin tämän vahingossa kirjablogin puolelle, ja sitten kopsasin tänne, joten siitä johtuu tuo liila reunus tuolla ekassa kuvassa. mutta nyt tää sama on sitte molemmissa blogeissa, ja mie olen suht tyytyväinen ;))

Possunpunaista

Kuva
No niin, harjoitan nyt itseterapiaa ja pakotan itseni laittamaan pari vähän tuoreempaa (possu)kuvaa itsestäni tänne bloginkin puolelle. Eli tässä tulee kaamea totuut figuuristani..siis se että lihottu ollaan tosissaan taas takaisin alkuun. No siis kaksi kiloa olen joulun jälkeen saanut pois, ja olen saanut ne myös pysymään poissa. Mutta muuten ei helmikuun aikana ole tulosta tullut, paitsi siis se että sain painoni pysymään siinä mihin sen olin tammikuun aikana saanut laskettua. No okei, huijaan ihan vähän näissä kuvissa sillä, että otin tuon vartalouvan hoikentavan peilin kautta. Totuus on kuitenkin tämä. Olen pullea. Onneksi voin kuitenkin sanoa että koko ajan (ainakin melkein) yritän sille seikalle jotain tehdä. Mie en kilojani täällä halua paljastaa mutta sanon senverran, että kaksi kiloa tosiaan olen joulun jälkeen vasta laihtunut. Kymmenen kiloa on ensimmäinen tavoitteeni, ja sen päähän olen asettanut itselleni palkinnon. Meinaan ellen aivan välttämättä tarvitse jon

Sus siunatkoon!

Nyt ei tule kuvia, eikä oikein mitään muutakaan järkevää. Olisi taas vain tajunnanvirran aika. Iski nimittäin hirvee himotus kirjoittaa vaikka ei ole mitään valmista aihetta mielessä. Sellaista tää välillä on. Tulee joku pakottava tarve purkaa ajatuksia tai tehdä listoja tekemättömistä asioista. Tässä on nyt vähän molempia kyseessä. Tänä kevättalvena ja keväänä miulla tulee varmaa olemaan rankin lukukausi yliopistossa opiskelun aikana. On syventävä harjoittelua ja siihen liittyvät muut oheistoiminnat ja opiskelut. On sidottava viimeisiä langanpäitä ja tehtävä yhteiskuntatieteellisestä opintopaketista rästiin jääneitä rämäkursseja. Viimeinen englanninkurssikin pitäisi raapia kokoon. Huhhuijakkaa, en pysty edes ajattelemaan kaikkea mitä pitää tehdä. Tiedän vain että hoidettavia asioita on paljon. Opiskelujen ohella pitäisi myös laittaa elämää muutenkin kuntoon. Olen kyllästynyt olemaan iso, ja ylipainoinen. Kyllästynty vihaamaan minusta otettuja valokuvia. Jotenkin aina pnnisun lihom