Elämäni jingeja ja jangeja


Tänään kirjoitan postauksen asioista, jotka ovat tälle hetkellä hyviä, ja vastaparina asioista, jotka ovat huonoja. Koska haluan vahvistaa postiivisien asioiden vaikutusta postauksen kuvat liittyvät vain positiivisiin asiohin. Negatiiviset asiat ovat osa elämää mutta ei niistä tarvitse kuvatodisteita ottaa, enkä oikein tiedä pystyiskö niin tekemäänkään. 

Tässäpä olisi sitten näitä ilonaiheita monta kappaletta. Hyvistä asioista on hyvä aloittaa.

Tällä hetkellä olen onnellinen koska....


1. Minulla on uusi hieno muistikirja, ja tavoitteena alkaa harjoittelemaan luovaa kirjoittamista enemmän. Muutama hyvä ideakin on jo valmiina sillä saralla. Nyt voi vain laittaa aivonystyrät ja luovuuden liikkeelle, niin ehkä saan joskus jotain isompaakin aikaiseksi ja valmiiksi. Kirjoittaminen on ihanaa <3




2. Minulla on hyviä tai oikeastaan suorastaan loistavia ystäviä, jotka tukevat minua niin hyvinä kuin huonoina aikoinakin. Jotka tuntevat minut hyvin, ja osaavat ostaa juuri oikeanlaisia lahjoja. Siksi kuvassa on ystävältäni joululahjaksi saatu Crumpy-cat pehmo ;)



3. Minulla on tilaisuus ja mahdollisuus olla juuri senverran nainen kuin haluan. Nautin naisena olemisesta etenkin siitä, kun voin tuoksua hyvälle hajuvedelle, tai laittautua silloin kun huvittaa. Olen onnellinen kuitenkin myös siitä, että minun ei aina tarvitse korostaa naisellisuuttani koko aikaa, vaan voin aina välllä olla myös niin äijämäinen kuin vaan huvittaa :D


4. Huomenna menemme erään ystäväni kanssa päiväksi Helsinkiin. On ihanaa kun välillä voi ottaa pieniä irtiottoja arjesta. Sellainen on suunnitteilla myös sitten kuun viimeiselle viikonlopullekin. On se mukavaa, että VR:llä on näitä ale-lähtöjä välillä.



Onneani varjostaa se, että...


1.  Eräs läheiseni on tosiaan vakavasti sairas, ja se in erityisen vaikea paikka minulle myös sen takia, että isäni kuoli keuhkosyöpään syksyllä 2010. Jotenkin on vaikeaa kestää melkolailla samaa epätietoista tilannetta uudestaan. Yritettävä kuitenkin on.

2.  Olen työtön, eikä historian ja yhteiskuntaopin opettajan paikkoja ole hirveästi auki. Minun pitää luultavasti jossain vaiheessa kouluttautua lisää. Sijaisuuksienkin saaminen on tällä hetkellä melko epätodennäköistä. Työttömyys stressaa, koska minulla ei sen takia ole kunnon päivärytmiä. Olenkin miettinyt, että olisi yritettävä kehittää jonkinlainen sellainen rytmi työttömyydestä huolimatta..

3.  Edelliseen liittyen rahaa ja sen käyttöä on stressattava myös koko ajan, sillä eihän se peruspäiväraha paljoa ole. En kyllä vapaaehtoisesti haluaisi olla työtön. On vaikea uskoa, että kukaan haluaisi tarkoituksella kitkuttaa työttömyysrahoilla..minä ainakaan en haluaisi.

4. Tulevaisuus on epärvarmaa. Minä en osaa kuvitella edes millaista elämä tulee olemaan vuoden päästä saatikka sitten useamman vuoden jälkeen. Olen myös kärsinyt ikäkriisistä, sillä suuri 3 ja 0 lähenee koko ajan, eikä elämässäni juuri mikään ole hirveästi edennyt vielä haluamaani suuntaan. 


Sellainen oli postaukseni tänään, joka on muuten myös helmikuun ensimmäinen postaus. Onpa nyt vielä Runebergin päiväkin. Haluan lopettaa postauksen noiden negaatioitten jälkeen siihen toivoa antavaan lauseeseen, että asioilla on tapana järjestyä. Ja kuten isoista kuvista, ja tekstistä postauksen alussa huomaa, on elämässäni paljon myös onnea tuottavia ja ihania asioita :)

Kommentit

  1. Nyt on pakko kysyä, enkä todellakaan tarkoita tätä irvailuksi. Muistiinpanokirjasi otsikkona on Matkalla kirjailija-ksi. Niin, ensiksikin voin hyvin kuvitella intosi kirjoittamiseen, koen itsekin sellaista! Mutta se kysymys. Kun nykyään tuntuu, että kaikki kielioppisäännöt on heitetty romukoppaan. Twitterit summuut "opettavat" kirjoittamaan yhteen pötköön ilman välimerkkejä ja isoja kirjaimia. Onko siis tavutuskin muuttunut? Kun tavutat sanan kir-jai-li-ja-ksi. Ennen vanhaan se tehtiin näin kir-jai-li-jak-si. Onko tuo siis jotain uutta vai korostuskeino tai ....? Ja vielä sekin, että kapiteelien päällä on i:n pisteet - ennenvanhaan ei saanut niin tehdä! Tässä vaan täti-ihminen ihmettelee, että mihin tämä maailma menee ja miten pysyisi itse perässä - tai perässähän on helppo pysyä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistikirjateksti on tarkoitettu läjhinnä itselleni ja tavutus on mennyt väärin vahingossa. Pisteet ii:n päällä on lähinnä tyylikeino. Kiitos kuitenkin kommentista. Yritän olla tarkempi ensikerralla.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Sotkuinen (ja" ruma") totuus elämästäni