Sunday Morning

En ole kirjoittanut pitkään aikaan tänne mitään, kun ei ole niitä kuviakaan tullut otettua. En ole millään saanut aikaiseksi ladata kameran pattereita. Eipä tässä oikein mitään ole saanut aikaiseksi, millä ei ole ollut vielä tarpeeksi pakottavaa tarvetta. Ensiviikolle onkin sitten sen takia jäänyt paljon hoidettavia asioita. Perusharjoittelukin alkaa huomenna, ja se hieman jännittää. Siihenkin liittyen on vielä pari asiaa hoitamatta. Toivottavasti en ole jättänyt niitä liian myöhälle.

Viikonloppu on hujahtanut tässä suht mukavasti. Paitsi että pleikkarisa katosi äänet, eikä tällä kertaa auttanut edes sen formatointi. Onneksi takuun pitäisi olla vielä voimassa. On se silti vähän takapuolesta koko homma. Tulee ikävä pleikkaa. Sillä on niin kiva pelata, ja sitten kattoa netflixistä telkkusarjoja : D Toisaalta voi olla miun perusharjoittelun ja muunkin opiskelun kannalta ihan jees, että pleikkari on vähän aikaa poissa käytöstä. 

Perusharjoittelu jännittää tosi paljon. Miusta tuntuu, että aineenhallintani ei ole ihan priimaa vielä, joten saa nähdä miten tuntien pidot sujuvat. Olen jo nyt sikaväsynyt ja stressaantunut, joten nämä pari kmuukautta ennen joululomaa voivat olla todella rankkoja. Oh joy.

Viimeviikolla käytiin myös kirpparilla kaverin kanssa. Löytyi paljon kaikkea kivaa. Laukku, ja neljä paitaa. Jos joskus saan aikaiseksi sen pattereiden lataamisen ja laiton kameraan, niin otan myös kuvia löydöistäni. Niin ja kuvia muutenkin. 

Eilen kävimme Timon kanssa kirja-alessa. Itse ostin sieltä ison yleisteoksen Suomen historiasta, joka tosin on ilmestynyt vuonna 2003, että ei se ihan tuoreinta tietoa ole, mutta kyllä siinä varmasti on ihan todenmukaista ja hyvääkin tietoa vieläkin. Kaikkeenhan sitä jokatapauksessa tulee suhtautua kriittisesti, eikä uskoa sellaisenaan. Tarvitsin kuitenkin jonkun hyvän perusteoksen, joten ostin sen kun halvalla lähti. Sitten ostin pokkarina yhden vuonna 2010 tietofinlandiaehdokkaana olleen kirjan, joka taisi liitty vuoden 1918 sisällissotaan jollain tavalla. En nyt muista tarkkaan, enkä jaksa hakea sitä makkarista tähän hätään. Lupaan ottaa niistäkin kuvan, kunhan olen saanut kameran taas käyttökuntoon.

Mokkamaasta tuli myös ostettua vähän makukahvia. Viimeisen mansikkakahvipakkauksen sain napattua, ja toiseksi otin tiramisukahvia. Nyt taidankin mennä keittämään kupillisen mansikkakahvia, ja sitten pääse syömään aamupalaa. Ajattelin, että söisin rahkaa ja ananasta sekaisin ripauksella hunajaa. Jostain tuli sellainen mielihalu : D

Ja eikun telkkarin ääreen vähäksi aikaa. Sitten olis tarkoitus sunnuntain ratoksi vähän siivota ja opiskella. Lenkilläkin yritetään käydä Timon kanssa. Sunnuntai parhaimmillaan. :D

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Sotkuinen (ja" ruma") totuus elämästäni