Jälleen täällä


Pitkän tauon jälkeen on aina vaikea palata takaisin blogin pariin mutta yritetään nyt kuitenkin. Ajattelin aloittaa kertomalla hieman, mitä tällä välin on elämässäni tapahtunut. Vähän sellaiseen hullunhauskaan listaustyyliihn. (kuvituksena pari kuvaa maanantailta)

- Helmikuussa loppuivat työt ja palasin taas työttömien kastiin. heti töiden perään kävimme sukureissulla Imatran kylpylässä. Josta jäin sitten ystäväni luo pariksi päiväksi kylään.

- Värjäsin  hiukseni taas punaiseksi. Tai oikeastaan enemmän oranssiksi. Kyllästyin maantienharmaaseen hiusväriini

- Olen pelannut Sims 4:sta yli 100 tuntia

- Olen lähetellyt työhakemuksia opettajan paikoista ympäri suomea ja miettinyt olisiko olemassa jotain muutakin mitä voisin työkseni tehdä

- Kävin työnhakuvalmentajalla ja ensiviikolla pitäisi alkaa jonkun Uratuunaamoon. Saa nähdä onnistunko saamaan siitä apua työnhakuuni

- Kävin Lahdessa ystäväni luona, joka muutti sinne vuoden alusta. Samalla kävin siellä asuvan siskoni luona kylässä ensimmäisen kerran varmaan yli kymmeneen vuoteen. Sattumaa oli että että heidän asuntonsa olivat noin vajaan kilsan päässä toisistaan :D







- Keksin kirjaidean, jota haluaisin alkaa toteuttamaan. Taustatutkimuksineen kaikkineen. Pelkään kuitenkin, että jälleen kerran juttu lysähtää alkuunsa.

- Olen käynyt paljon leffassa ja nähnyt siellä muun muassa Doctor Strangen, Loganin, ja Beauty and the Beastin. Olivat kaikki hyviä.

-  Olen alkanut kuunnella Ed Sheerania, sitä tyyppiä, joista monet nykyään ovat innoissaan. Onhan se ihan jees musiikkia

- Olen tehnyt kirppislöytöjä, ja muitakin kivoja ostoksia

- Minua on pyydetty kummiksi erään ystäväni tulevalle lapselle. Lapsen syntymä alkaa olla lähellä

- Olen yrittänyt nauttia alkavasta keväästä. Maanantaina kävin ennen kauppaan menoa pitkällä lenkillä joen varrella

- Olen ollut ahditunut tulavaisuudestani. En edelleenkään oikein tiedä mihin kuulun, ja mikä on se oma juttuni

- Olen katsonut monta hyvää sarjaa Netflixistä 


Tuossa on nyt jotain viime aikojen juttuja. Toivoisin todella pääseväni taas flow-fiilikseen tämän blogin kanssa. Tämän kirjoittaminen on kuitenkin minulle tärkeä kanava itseni ilmaisuun. Jotenkin ei ole vain ollut innostusta oikein mihinkään. Mutta jospa se näin kevään tullessa taas jostain löytyisi, se innostus.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Sotkuinen (ja" ruma") totuus elämästäni