Tammikuun kuulumisia



Tällä viikolla on tapahtunut kaikenlaista mukavaa. Tiistaina kävin ystäväni ja hänen taaperonsa, minun kummityttöni, luona kylässä ja sain koluta läpi pussillisen hänen kiertoon lähteviä vaatteitaan. Sieltä löytyi monta ihanaa uutta vaatetta minulle. Parhaimipina nuo kuvassa näkyvät Alice in Wonderland- aiheinen t-paita sekä Star Wars fanipaita, joka on tuo harmaa pitkähihainen jossa on olkapäissä aukot.

Yhdistin "uudet" vaatteet heti asuksi mustien mukavien housujeni pariksi, kun lähdin keskiviikkona kirjastolle tekemään hommia. Illalla kävin samassa asussa kevätkauden ensimmäisellä saksan tunnilla. Tunsin koko päivän ajan olevani juuri sen näköinen kuin haluan. Aivan oman itseni ilmentymä. :D 


Olen katsonut nyt tammikuussa muutaman jakson Netflixiin tullutta Marie Kondon ohjelmaa, ja yhä enemmän haluan rakentaa esimerkiksi vaatekaapistani sellaisen, että siellä on vain niitä vaatekappaleita, jotka tuottavat minulle iloa. Tämä koko asu koostuu sellaisista vaatteista. Tarkoitus on tuossa tammikuun viimeisenä viikonloppuna (kun Timo on muualla) käydä vaatekaapit jälleen kerran läpi. Tällä kertaa aion kuitenkin käyttää Marien Kondon metodia, niin jospa sitten jatkuva vaatekaapin perkaaminen voisi loppua.

Olen nyt tammikuussa toteuttanut kapselivaatekaapin ideaa parhaani mukaan. Tässä vaikeuksia tuottaa se, ettei minulla ole vaatekaappien ulkopuolella tilaa, missä säilyttää niitä vaatteita joita en käytä. Toivon, että peratessani kaappeja löydän tähän pulmaan jonkin toimivan ratkaisun. Toinen ongelmani on se, että olen jo näin lyhyessä ajassa alkanut kyllästyä kapselissa oleviin vaatteisiin. Ja kapselihan vaihtuu vasta huhtikuussa. Ehkä en ole vain kokeillut tarpeeksi erilaisia variaatioita, joita tammi-maaliskuuksi kokoamaani kapseliin olen ottanut mukaan. Pitää toivoa, että tämäkin ongelma ratkeaa jotenkin.


Muuten tammikuu on mennyt vaihtelevissa tunnelmissa. Joinain päivinä olen saanut paljonkin aikaan, joinain päivinä taas olen nukkunut ja lahnannut sohvalla aivan liikaa. Kirjoittaminen on esimerkiksi jäänyt vähemmälle. Tein kuitenkin oman bujon kirjoittamiseen liittyen niin ehkä sen avulla saan luotua itselleni jotain rutiinia kirjoittamiseen.

Lenkeillä olemme käyneet Timon kanssa yhdessä jonkin verran ja Pokemon Go  on tullut talvisesta säästä huolimatta pelattua paljon. Olen myös viettänyt kummitytön kanssa aikaa moneen eri otteeseen.


Huomenna minä lähden pitkästä aikaa reissuun. Ensin menen siskontyön syntymäpäiville Lappeenrantaan viikonlopuksi. Sieltä sitten siirryn Imatralle ystäväni luo maanantaina ja olen siellä torstaihin asti. Pieni maisemanvaihto tekee hyvää.

Miten teidän tammikuunne on tähän mennessä sujunut?





Kommentit

  1. Tammikuu on tuonut mukanaan siivoussuunnitelman ja pari vaatekaapin täyte huti ostosta, myös pari ihan tarve ostostakin. Järjestely innon ja käsityö, askartelu ajatuksia

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Sotkuinen (ja" ruma") totuus elämästäni