Ystävänpäivän lukumaratonin kooste


Osallistuin kirjablogaajien ystävänpäivän lukumaratonille, jota emännöi tällä kertaa Kirjan jos toisenkin Jane

Silloin kun vielä jaksoin päivittää kahta eri blogia, osallistuin muutamia kertoja lukumaratoneille, ja koin ne mukaviksi. Sittemmin olen jättänyt vain tämän yhden blogin henkiin (ja sekin kaipaisi tekohengitystä) ja ajattelin että olisi mukava osallistua maratonille täällä. Kun en ole vielä sitä kirjatube kanavaa saanut perustettua vaikka olen haaveillut siitä kohta puolitoista vuotta...

Mennään nyt kuitenkin asiaan. Maratonilla keskityin aluksi lukemaan loppuun kolme jo aloittamaani kirjaa, ja ne sainkin urakoitua. Lisäksi luin yhden muumi sarjakuvakirjan, ja aloittelin lukemaan Stephanie Garberin Caraval sarjan kolmatta osaa Finalea.



Luin Anna-Leena Härkösen Ihana Nähä! ja muita kertomuksia pakina/kolumnikokoelman loppuun. Luin sitä maratonin aikana 135 sivua. Härkösen pakinat ja muut lyhyet kirjoitukset ovat aina taattua ja koukuttavaa lukemista. Pidin niistä tälläkin kertaa.

Minulla oli kesken myös Terhi Rannelan Frau ja Mari Mörön Hajavalo. Rannelan kirjaa luin maratonilla 163 sivua ja Mörön kirjaa 72 saaden molemmat luettua loppuun. Yhteensä näistä loppuun luetuista kertyi 370 sivua. Nämä kirjat luin lauantai iltana aloitettuani maratonin kello kuudelta.

Frau kertoo oikeasti olemassa olleesta pahamaineisen natsiupseerin leskestä Lina Heydrichistä joka muistelee miestään ja tämän salamurhaa sodan ajalta nuorehkolle toimittajamiehelle, joka haluaa kirjoittaa hänestä kirjan. Tarina liikkuu kahdessa aikatasossa 40-luvulla ja 80-luvulla , jossa Frau kertoo tarinaansa. Pidin kirjasta paljon, se oli mielenkiintoinen, hyvin kirjoitettu ja vetävä historiallinen romaani.

Mari Mörön Hajavalo taas kertoo suomalaisesta naisesta, joka on pestattu pienelle Kanadalaiselle saarelle kokoaamaan museon näyttelyä saarella aikoinaan toimineesta Sointulasta, utopiasta sotien jälkeen jossa pieni suomalainen yhteisö yritti elää vapaata elämää. Tässäkin kirjassa kerronnassa vuorottelee menneisyyden Sointula, ja nykyisyys jossa kirjan päähenkilö pui tietyllä tavalla suhdetta tyttäreensä ja ex-mieheensä, ehkä himan myös enkelioppaana toimivaan äitiinsäkin. Hyvää kerrontaa, sinällään mielenkiintoinen aihe. Minusta tarinan osaset jäivät ehkä hieman irrallisiksi paikoitellen. Mutta nautin kyllä kirjan lukemisesta.


Lauantai-iltana ennen nukkumaan menoa kaipasin jotain kevyttä ja helppoa, joten lukaisin Muumipeikko sarjakuvan, joka on Lars Janssonin käsialaa. Sarjakuvassa oli kolme tarinaa. Ensimmäisessä Nipsu perusti urheilukaupan, toisessa Mymmelillä oli timanttisormus, joista kaikki laakson naiset olivat kateellisia, ja kolmannessa muumilaaksossa pelättiin vampyyriä, joka näytti muuttaman muumitaloon. Taattua ja hauskaa muumeilua. <3 Muumisarjiksessa sivuja oli 114


Viimeisenä maratonilla luin sunnuntain aikana noin 130 sivua Stephanie Garberin Finalea. Sitten lukeminen alkoi jostain syystä tökkimään, ja maratonini loppui käytännössä jo ennen määräaikaansa. Seuraavana päivänä luin  kirjan loppuun.

Finale on Caraval sarjan päätösosa, joka kertoo Scarletista ja Donatellassa (jota kutsutaan Tellaksi), jotka ovat sisaruksia. He ovat karanneet väkivaltaisen ja julman isänsä luota Caraval-nimiseen peliin jota edelliset osat Caraval ja Valenda kuvasivat. Viimeisessä osassa vastassa on paljon muutakin kuin pelkkä peli, ja draamaa ja seikkalua riittää. En oikein uskalla kirjoittaa enempää etten spoilaa mitään. Finale niin kuin sarjan kaksi aiempaa osaa on romanttista YA-fantasiaa, jonka parissa viihtyy. Mukavan seikkailuntöytteistä, ihmeitä täynnä olevaa mutta samalla paikoitellen hampaita kirskuttelevan imelää. Viihdyin sen parissa kyllä.

Kun lasketaan yhteen kaikki maratonilla lukemani sivut tulee lukumääräksi 614 sivua. Ei nyt mikään henkilökohtainen ennätykseni mutta ei nyt huonoinkaan tulos. 

Oli mukavaa osallistua pitkästä aikaa lukumaratonille vaikka vauhti hyytyikin loppua kohti. Sainpahan monta kirjaa hyvin isosta TBR-tornistani luettua, ja kaikki nämä palautettua tänään kirjastoon.

Mitä te luette tällä hetkellä? Kiinnostaisiko teitä osallistua joskus lukmaratonille? Tykkäättekö lukea kirja-aiheisia postauksia?

Kommentit

  1. Hei Narseska! Aiemmassa blogissasi on kuva Bernard Cornwellin kirjasta Viimeinen kuningaskunta. Vieläkö sinulta löytyy kyseinen kappale tai muita sarjaan kuuluvia kirjoja? Ottaisitko yhteyttä sähköpostiin kirjavainen.sanna@gmail.com

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Sotkuinen (ja" ruma") totuus elämästäni