Helmikuun suosikit


Maaliskuu on jo pitkällä ja helmikuu on ollut jo kauan mennyttä. Tulin silti jakamaan kanssanne joitakin suosikkejani helmikuulta. Suosikkipostauksia ei ole tullut pitkään aikaan tehtyä, joten nyt oli parempi kuin hyvä aika tehdä sellainen.

Sarjojen ystävänä aloitetaan parista sarjasta, jota tuli helmikuussa katsottua Netflixistä miltei apinan raivolla. Ensimmäinen näistä on vanha sitcom Full House, jota aloin katsomaan tylsyyksissäni hieman epäilevin mielin. Sarja kuitenkin vei mukanaan ensijaksosta lähtien. Full House kertoo Danny tannerista, joka on menettänyt vaimonsa vähän aikaa sitten, ja jolla on kolme tytärtä. Sarjan alussa 10-vuotias DJ, 5-vuotias Stephanie ja puolivuotias Michelle. Ensimmäisessä jaksossa vaimo pamin kuolemasta asti Dannya tyttöjen kanssa auttanut isoäiti ja Dannyn äiti on lähdössä takaisin kotiinsa sillä tyttöjen Jesse-Eno ja Dannyn Paras kaveri Joey ovat muuttamassa taloon Dannyn aluksi. He päätyvät asumaan Tannereille seuraavaksi kahdeksaksi vuodeksi ainakin (kausien määrä), ja sarjan edetessä taloon muuttaa myös Jessen tuleva vaimo Becky.

Full house on hyvin hauska ja hyvoin opettavaisia juttutuokioita sisätävä perhesitcom, jossa kolme miestä kasvattaa kolmea tyttöä eikä kommelluksiltakaan vältytä. Sarja on hauska, koskettava ja siinä on todella hyvännäköinen John Stamos nuorena esittämässä Jesse-enoa :D Suosittelen sarjaa. Katsoin nyt maalikuun alussa heti perään Netflixin jatkon sarjalla, jossa DJ ja Stephanie ovat aikuisia. Sekin oli ihan hauska mutta ei voita tätä alkuperäistä sarjaa millään. Etenkin siksi, että miltei lempihahmoni Michelle siitä uudesta sarjasta puuttuu.


Toinen suosikkisarjani helmikuussa oli jännittävä oikeussali-murha-rikos-sarja How to get away with  murder. Siinä joukko opiskelijoita aloittaa lakiopinnot opettajanaan piinkova puolustusasianajaja Annalise Keating. Annalise valitsee kauden alussa kuusi opiskelijaa töihin itselleen tekemään oikeisiin rikosjuttuihinisa taustatutkmusta yms. Valitut nuoret sattuvat samalla sekaantumaan nuoren kampuksella kadonneen naisen tapaukseen ja sotkeutuvat murhaan.

Enempää ei sarjasta voi oikein kertoa spoilaamatta. Sanotaan nyt että sarjassa on erikoinen tapa näyttää katsojille mitä tulevaisuudessa on tapahtunut etukääteen, ja tapahtumiin johtaneita asioita katsellaan hieman takaumien tapaan. Tämä tyyli tekee sarjasta oikein koukuttavan ja kaksi ensimmäistä kautta katsoin vauhdilla. Kolmas kausi on vielä kesken sillä sarjan tapahtumat alkoivat ahdistaa hieman liikaa ja tarvitsin taukoa katsomisesta. Tulen kyllä ehdottomasti jatkamaan katsomista taas kun siltä tuntuu.

Sarjassa käsitellään apljon vaikeita asioita ja ollaan todella synkkien juttujen äärellä. Siinä on samalla myös jonkinlaista jännää lämpöä ja etenkin Annalisen hahmo on monosyinen ja välillä hyvin sympaattinen hahmo joskin monesti myös sympaattisen vastakohta.



Sarjojen jälkeen päästään hyvin seruaavaan aiheesee eli musiikkiin. Full Housessa oli vierailevana tähtenä muutaman kerran The Baech boys yhtye ja tykästyin heidän musiikkiinsa ja sitä tuli helmikuussa luukutettua.





Toinen musiikillinen intohimoni helmikuussa oli Eminem ja hänen uudet kappaleensa. Itsehän olen viimeksi kuunnellut Eminemiä lukion aikaan noin tuhat vuotta sitten (okei kymmenisen vuotta) ja nyt uudet kappaleet etenkin River feature Ed Sheeran veivät mukanaan. Siinä samassa on tullut kuunneltua myös niitö vanhoja Eminem-suosikkejani Spotifysta myös. Tähän kohtaan en oikein löytänyt sopivaa youtube-videota joten no..etsikäätten ja kuunnelkaatten itse jos kiinnostaa. :D

Musiikista sitten eläviin kuviin. Käytiin katsomassa helmikuun viimeisenä lauantaina Timon kanssa the Black Panther ja se oli kyllä todella hyvä. Siinä oli todella yhtewiskunnallinen ja syvällinen sanoma Marvell-leffaksi. Ja minä tykkäsin. Olen jopa kuunnellut elokuvan soundtrackia spotifystä. :D





Helmikuun harrastuksena lukeminen maistui taas erittäin paljon, ja kolme maistuvinta kirjaa olivat kolme seuraavaa:






Lisäksi kirjoituskursilla, jota olen käynyt tammikuusa lähtien oli kivaa helmikuussa ja kirjoittaminen maistuu taas. Edellinen postauskin taisi olla eräs novellini. Haluatteko muuten lukea lisää jotain kirjoituksiani?

Parhaita ostoksia helmikuussa olivat taas seuraavat:

Leijonakuningas-mekko EMP-ltä.


Uusi lompakko Sokokselta, jonka ostamiseen sain avustusta anopilta. On ollut muuten hyvö lompakko. Kiitokset anopille siis :)



Siinäpä ne helmikuun suosikit taisivat olla. Uskokaa tai älkää niin tähän kirjoittamiseen meni melkoisesti aikaa. Mukavaa se kuitenkin oli. Ja perimmäinen syys ajan kulumiseen on se että olen tässä tehnyt taas noin sataa asiaa yhtäaikaa. Katsonut Gilmoren tyttöjä, ripustanut pyykkejä ja jutellut facebook-chatissa kaverille :D Että sellaista.

Näkemisiin, kuulemisiin. Tapaamme jälleen joskus.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Sotkuinen (ja" ruma") totuus elämästäni