Tekstit

Päivä 11 – Sisarukseni

Kovin syväluotaavaan juttua en tästä aiheesta ala sepustaa. Muutama perusasia kuitenkin. Minulla ei ole yhtään niin sanottua kokonaista sisarusta, vaan kaikki ovat puolisisaruksia. Isän puolelta neljä, ja äidin puolelta viisi. Läheisempi olen ollut aina äidin puoleistan sisarusten kanssa, koska he ovat olleet enemmän elämässäni mukana, ja kaksi heistä ovat asuneet myös meillä kotona kun olin pieni. (tai oikeastaan kolme). Isän puoleiset sisarukset ovat jääneet vieraammiiksi vaikka toivoisin toki heihinkin jonain päivänä paremmin tutustuvani.  Niin ja minähän olen siis kummankin vanhempani nuorimmainen lapsi, ja ikäerot sisaruksiin ovat aika suuria. :D Äidin puoleiset sisarukset ovat ollee miulle aina tosi tärkeitä, koska olen lapsuudessani heidän kanssa viettänyt paljon aikaa <3 Muuta en oikein viitsi aiheesta kirjoittaa. Sen vielä vaan tähän loppuun kuinka mummoni aina sanoi (isän puoleinen) että sisaruksia ei saa "puolitella" :D Hänen mielestään kaikki olivat si...

Kyllä trikoo on riskillä ruma..

Kuva
... Siksi en sellaiseen pukeudukkaan :D Hah, hah. No joo, menee vähän oudoksi jopa minun mittapuullani. Otsikoiden keksiminen vaan on aina hankalaa. Aiheena kuitenkin tänään meikäläisen asu, joka oli päälläni tänään kun kävin tuhmailemassa (=shoppailemassa) kaupungilla tänään. Lyhyestä muuten virsi kaunis (koska väsyttää), joten tässäpä asun osasten eisttely pähkinänkuoressa, Kaikki muut vaatteet kirpparilta paitsi sukkahousut, jotka ovat Lindexiltä. Kettukoru Seppälästä. Sellaista tänään siis. Pelkkä asu ;) Huomenna jos saisin ostokseni kuvattua, niin ehkä palailen niiden kanssa. Nyt toivotan kaikille oikein hyvää yötä <3 ps. kyllä mie vissiin välillä siihen trikooseenkin pukeudun ;)

Päivä 10 – Päivän asu (+ kuulumisia)

Kuva
Haasteessa oli menossa sopivasti tämmöinen päivän asu- kohta. Mikä sopi oikein hyvin, koska asua täällä ei ole pitkään aikaan ollut. :D No nyt on..mitäs tykkäätte? Neule: Lindex T-paita: Siskon vanha Housut: Kapphal Sukat: Lindex Sellainen asu siis. Tänään hipsin noissa vaatteissa kirjastoon lainamaan tenttikirjaa, ja lukemaan toista sellaista, jota en vielä saanut lainaan. Pitkästä aikaa yliopistolla siis. No, kävin mie kyllä tiistaina tapaamassa gradun ohjaajaa mutta silloin jäi asut kyllä kuvaamatta. Alan muuten olla sitä mieltä, että tykkää enemmän hameista ja mekoista päälläni kuin housuista. Kyse tosin luultavasti on vain siitä, etten saa ostettua istuvia housuja. Lihavuuden ja lyhyyden iloja ovat nämä :D Not! Ajattelin nyt samalla kirjoitella vähön kuulumisia tältä viikolta. Tosin eihän niitä paljon ole :D Arkielämää lähinnä. Lisänä stressaamista opinnoista, ja siitä että niiden suhteen olen viime aikoina laiskotellut vähän liikaa. Pitää nyt ottaa viim...

Asuntopostaus vol. 2: Pari yksityskohtaa eteisestä

Kuva
Muutama kuva nyt eteisestä, kun sattui koneelta löytymään. :D Keittiö edelleen kuvaamatta, koska olen laiska ja aina on pimeää. :(  No, eteinen on hyvä paikka. Siitä on kiva kirjoittaa. Hattuhyllyä, naulakoita ja niiden edustaa en kuvannut, koska eräät korit on siellä aivan HIRRRRRRRVEEN sotkuset :D Noh, eteisestä löytyy siis niitä pahaenteisiä koreja ja hattuhyllyä vastapäätä peili, jossa roikkuu pehmokala, ja Hello Kitty- pehmo. ( Ai, miten niin oon lapsellinen?). Seinälle olen laittanut myös gradu-muistutuksen. Eipä ole hirveesti sen tekemistä jouduttanut. Peilin lähettyvillä on sitten eräs kirpputorilta ostettu taulu. Muumitaulu, jee! (ikäni lienee 5wee :D). Ja sitten eteisen päätyseinällä, vessan oven vieressä on kotimme ylpeys Kitty-kello. Palvontamenot sen alla ovat tavallisia :D Siinpä muutama kodinsisustuksellinen asia. Toivottavasti nautitte näiden näkemisestä yhtä paljon kuin minä joka päivä ;)

Viime viikonloppuna..

Kuva
...Oli SIKAHAUSKAA! Kuvia ei tosin ole paljoa, eivätkä ne vähätkään ole kovin selkeitä. Laitan ne silti tänne :D  Perjantaina meillä oli viimein tyttöjen ilta VOL2 kahden ystäväni kanssa. Toinen tuli kylään vähän kauempaa viikonlopuksi, ja toinen perjantaina viettämään iltaa meille. Ja huipennuksena kävimme sitten siellä Ylex-klubilla...ennen kaikkea Matti Airaksisen Parasta Ennen ysäridiskossa :D Siellä oli kivaa. Kaikki parhaimmat ysäribiisit tulivat illan aikana, ja täytyy sanoa, että tuli pompittua ja laulettua mukana. Niin ja olin myös ensimmäistä kertaa elämässäni osana kongo/letkajenkka jonoa :D En tiedä kummasta oli kyse, koska lähinnä vain hypimme eteenpäin, kunnes matka tyssäsi. Kuvia nyt on vain pari, ja nekin meiltä kotoa. Eikä yhdessäkään näy edes meikäläisen asua :( Sori, se vähän unohtui, ja siinä vaiheessa kun olin pukenut niin oli aika pimeää jo, joten en nähnyt järkeväksi asukuvausta. Niin ja kaveritkin olivat jo täällä, ja oli paljon tekemistä. Kuunn...

Mitä maanantaihin kuuluu?

En sitten viikonloppunakaan saanut aikaiseksi tänne blogiinkaan mitään järkevää. Muutenkin aika meni..no turhuuteen.. Sims 3:n parissa siis :D Alavireinen vaihe on menossa sekä opiskeluissa, että elämäntapamuutoksessa. Tai sanotaan nyt suoraan, laihduttamisessa. Yhtään kiloa en ole saanut pois, vaikka omasta mielestäni olen syönyt järkevästi ja liikkunutkin säännöllisesti. Vetää mielen maahan, kun edistystä ei kuulu eikä näy. Viimeiset opiskelujututkaan ei jaksaisi kiinnostaa, vaikka tiedän että nyt pitäisi painaa, ja saada ne päätökseen. Mikä lie identiteettikriisi edelleen. Samoin opiskelun loppukriisi, painonpudotus kriisi. Sellaisia tänne siis. Onneksi perjantaina on se tyttöjen ilta tiedossa ;) Jos se piristäisi. Sitä ennen tosin olen menossa käymään äipän luona. Siellä on hidas netti, eikä Sims 3:sta koneella, joten toivon että opiskelu siellä onnistuisi. :D Voi olla, että pidän tämän viikon pientä postaustaukoakin, ja toivon että sen jälkeen minulla olisi jotain mielenk...

Höpinöitä

Kuva
Eipä ole tullut tällä viikolla kuvailtua mitään. Länttäson tähänkin vaan tämmöisen kuukauden takaisen pärstäkuvan :D Joka on muuten lempparikuva itestäni tällä hetkellä. Olen malttanut jopa pitää sitä pidempään facebook profiilikuvana. Kiva on siis. Epä minulla nyt ole mitään tähdellistä asiaa. Tuli vain tarve postata edes jotakin. Lähinnä kyse taittaa olla tenttiin lukemisen välttelystä. Huomenna olisi siis kansantaloustieteen tentti, ja tiedän että se ei nyt ensimmäisellä kerralla tule menemään läpi. En ole saanut kerrattua kunnolla. Menen kuitenkin katsomaan, että millainen tentti on. Jospa sitten osaisin kerrata paremmin uusintaan mennessä, joka on vasta joulukuun 18. päivä.  Viikkolistani ei opiskelun kannalta ole toiminut niin kuin pitäisi. Joten huomisen jälkeen yritän miettiä, miten saisin tehtyä itselleni opiskeluaikataulun joka todella, siis TODELLA toimisi. Huoh. Olen itse jotenkin semmoinen ihminen, että tarvitsisin sen ulkopuolisen pako, joka potkisi takamu...