Päivä 11 – Sisarukseni

Kovin syväluotaavaan juttua en tästä aiheesta ala sepustaa. Muutama perusasia kuitenkin. Minulla ei ole yhtään niin sanottua kokonaista sisarusta, vaan kaikki ovat puolisisaruksia. Isän puolelta neljä, ja äidin puolelta viisi. Läheisempi olen ollut aina äidin puoleistan sisarusten kanssa, koska he ovat olleet enemmän elämässäni mukana, ja kaksi heistä ovat asuneet myös meillä kotona kun olin pieni. (tai oikeastaan kolme). Isän puoleiset sisarukset ovat jääneet vieraammiiksi vaikka toivoisin toki heihinkin jonain päivänä paremmin tutustuvani. 

Niin ja minähän olen siis kummankin vanhempani nuorimmainen lapsi, ja ikäerot sisaruksiin ovat aika suuria. :D Äidin puoleiset sisarukset ovat ollee miulle aina tosi tärkeitä, koska olen lapsuudessani heidän kanssa viettänyt paljon aikaa <3

Muuta en oikein viitsi aiheesta kirjoittaa. Sen vielä vaan tähän loppuun kuinka mummoni aina sanoi (isän puoleinen) että sisaruksia ei saa "puolitella" :D Hänen mielestään kaikki olivat siis ihan kokonaisia, vaikka tietysti eivät geneettisesti sitä ole. Mummo oli myös kiltti ja ystävällinen myös äitini lapsille vaikka he eivät hänen lapsenlapsiaan olleetkaan. Tuo puolittelu on jäänyt itselleni selkärankaa. Tai siis nimenomaan tuo, että ei saa puolitella. Puhunkin sisaruksistani yleensä ihan vain sisaruksina. :)

Koko konkkaronkasta (eli kokonaismäärä 9) voin sanoa, että kaksi heistä on veljiä (yksi kummaltakin puolelta) ja loput siskoja. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Faktoja x 10