Uskon, että meissä kaikissa on useampia puolia kuin vain yksi. Minussa ainakin on. Tykkään olla söpö ja keräilen pehmoleluja. Olen useimmiten kiltti ja ystävällinen, joskin välillä hieman ujohko. Osaan hyvät käytöstavat, pukeudun hellyttäviin tyttömäisiin mekkoihin. Hymyilen ja nauran paljon. Minulla on kuitenkin myös synkempi, sensuellimpi ja jokseenkin riettaampi puoleni. Tykkään kaikesta makaaberista ja huumorintajuni on välillä hyvin musta. Rakastan kauhuelokuvia, ja kirjoja tiettyinä aikoina. Yritän opetella pukeutumaan välillä ihonmyötäisemmin, kurvejani esille tuoden sen sijaan että aina piilottelisin niitä. Haluan olla naisellinen, ja seksikäs aina välillä. Minussa on varmasti paljon muitakin vielä erilaisempia puolia mutta syksyisen Pin Up kurssin tiimoilta löytyivät nämä kaksi nyt käsiteltyä. kuvat: Tanja Räty, Polkuvisuals
Haastetta pukkaa taas :D Tällä kertaa minut haastoi Nänni vastaamaan kymmeneen kysymykseen. Ja minun tulisi sitten keksiä itse kymmenen kysymystä ja haastaa kymmenen bloggaajaa vastaamaan niihin. Ensin kuitenkin minun vastaukseni kinnkisiin kysymyksiin. :) 1. Pelaatko pelejä? Millaisista peleistä tykkäät? Pelaan sekä lautapelejä, että konsolipelejä. Tietokoneella en hirveästi pelaa muuta kuin Simssiä. Olen ollut viime aikoina myös vähän huono tuossa konsolipelailussa vaikka siitä nautinkin. Lautapeleistä tykkään pelata pelejä laidasta laitaan. Eli vähän helpompia ja lapsillekin tuttuja pelejä kuten nyt vaikkapa Kimbleä ja Monopolia & Afrikan tähteä. Sitten tulee pelailtua paljon aikuisten pelejä, ja kunnon nörttilautapelejä :D Alias, Trivial Pursuit, Small World, Coloretto ja Giljotiini nyt esimerkiksi ovat hauskoja pelejä, joita myös meidän hyllystä löytyy. Pitäisikin joskus tehdä postaus noista lautapeleistä ja niiden pelailusta. Konsolipeleinä meikälä...
Olen keksinyt idean, en mitään originellia ideaa, mutta idean yhtä kaikki. Olen nimittäin pitkään miettinyt, että minun pitäisi elvyttää kirjoitusharrastukseni jälleen henkiin. En vain ole tiennyt mistä aloittaa. Eilen keksin sen. Alan ihan ensimmäiseksi kehittelemään henkilöhahmoja. Aion kehittää heille persoonallisuudet, menneisyyden; kaiken. :) Kirjoittamisen lisäksi sail muitakin ideoita. Ajattelin alkaa askartelemaan itselleni unelmataulua seinälle. Täytyy vain ostaa iso värikäs kartonki, ja alkaa keräämään siihen erilaisia kuvia. Neulomaankin olen ajatellut taas alkaa, kun vain saisin lankoja ostettua. Olen ollut niin pitkään jokseenkin apaattinen, en masentunut, mutta jotenkin passiivinen niin pitkään. Nyt olen päättänyt alkaa taas harrastamaan ja tekemään asioita. Tarvitsen jotain vastapainoa opiskelulle. Vaan nyt pitää mennä, ajateltiin katsoa elokuva. Palaillaan taas astioille sitten joskus. Viikonlopuksi menen äidin luo, joten postailuun tulee tauko pariksi päiv...
Hyvältä näyttää! Hauskaa viikonloppua. :)
VastaaPoistaHauskaa viikonloppua sinnekin päin. Tänään syödään teidän äipän ohjeella tehtyä kanapiirakkaa kaverin kanssa ja katotaan Magic Mike ;) :D
Poista