Joululahjat

Toivottavasti teidän joulunne meni mukavasti. Minun jouluni meni ainakin, jopa siinä määrin, etten jouluaattonakaan saanut postattua mitään. Ensimmäinen joulukalenteri-yritelmäni jäi hieman aukkoiseksi mutta olen siihen silti melko tyytyv'äinen. Ensivuonna suunnittelen sen paremmin, enkä jätä yhtään luukkua väliin :D

Nyt ajattelin kuitenkin kertoa teille, mitä sain joululahjaksi. Olinkin ollut melkoisen kiltti, ja kuusen alla minua odotti aika monta pakettia. Postauksen neljä viimeistä kuvaa tosin on sellaisista lahjoista, jotka tuli avattua etukäteen ennen joulua. 

Nyt ensin kuitenkin lahajat, jotka avasin aattona. 

Kahdelta eri taholta sain lahjaksi väritettävää. Veljeni perhe oli muistanut minua Japanilaisia kuvioita -värityskirjalla sekä kynillä. Tuleva anoppini taas oli hankkinut minulle ehkä maailman siisteimmän värityskirjan ikinä; A Game of Thrones colouring book. Siinä on aivan upeita kuvia, ja jokaisen kuvan viereisellä sivulla on jokin sitaatti Game of Thrones kirjoista.


Vanhin siskoni perheineen taas muisti minua suloisella koiranpennut -vuosikalenterilla :) Samanlainen kalenteri meillä on ollut tänä vuonnakin, ja nyt teema pääsee jatkumaan myös vuodelle 2016.


Rakkaalta Timo-nalletani sain kovasti toivomani Poets of the Fall fanituotteen. Eli tuon ihanan Hopecatcherin, jonka materiaalina on teräs. <3 Joskus toiveet todella toteutuvat. 


Pakeiteista paljastui toinenkin koru, joka oli lahja Timon siskolta. Tuollainen pitkä ketju, jossa on turkoosin väirisiä.. onko ne nyt kiviä vai helmiä..no mutta kuitenkin. Nyt on sitten korukokoelma kasvanut kahdella oikein kivalla korulla :)


Anoppi oli muistanut värityskirjan lisäksi meikäläistä myös toivomillani villasukilla, ja myös tuollaisilla näteillä pörrösukilla. Nyt pysyy jalat lämpimänä näin talvellakin. ;)


Sitten mennäänkin jo niihin lahjoihin, jotka tuli avattua tuhmasti jo ennen joulua. Kolmanneksi vanhimman siskoni perhe muisti minua hauskoilla pöllö-pyyhekoukuilla sekä hauskalla keksirasialla, jossa oli keksien lisäksi myös suklaata.



Ja kuten aiemmin jo taisin kirjoitella sain hyvältä ystävältäni maailman ihanimman pöllömukin (juon siitä tälläkin hetkellä kahvia) ja meno-paluu liput Helsinkiin päivän mittaiselle reissulle yhdessä hänen kanssaan.



Sellaisia lahjoja minä sain tänä jouluna. :)  Muistko pukki teitä mieleisillä lahjuksilla?

Kommentit

  1. Olipa ihania lahjoja :)

    Meidän suvuissa ei ole tapana lahjoa aikuisia, joten kuusen alla ei ole kamalasti ruuhkaa. Mieheltä sain kuitenkin toivomani hyötylahjan, eli epilaattorin, vanha kun oli jo 10 vuotta vanha. Mies sai sitten minulta toivomansa Star Trek DS9-krääsää. Ja joku joulukukka taisi jostain tulla. Oli mukava joulu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääasiahan se on että joulu on mukava :) Kiva kuitenkin että edes ksi lahja on tullut ja vieläpä sellainen minkä oilkeaati tarvitsee :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Bloggaamisen suola