18 X jatka lausetta

Lähiaikoina minissa blogeissa on pyörinyt tällainen haaste, jossa jatketaan lauseita. Ajattelin, että tällaisella olisi hyvä palata jälleen vähän säännöllisemmän bloggailun pariin. Minua ei ole millään tavalla siis haastettu tähän, enkä ole varma onko tässä tarkoitus ketään haastaakaan. Mutta toki jos innostutte siellä itsekin tekemään tämän, niin tehkää ehdottomasti. Näitä on minusta ainakin ihan mukava lukea :D

Kuvituksena eilinen asuni, sekä kuva uusista Zizzi-merkkisistä farkuistani, jotka löysin eilen S-Outletista hintaan 15 euroa. :D  Nyt kuitenkin asiaan, eli jatkamaan lauseita...



1. En ymmärrä miksi joiltakin nuorilta tuntuu puuttuvan käytöstapojen perusteet täysin, Näitä tyyppejä ei ole kuin  osa nuorista, ja uskon että useimmat ovatkin kunnollisia. Tämä pieni osa kuitenkin pistää silmään aika pahasti tuolla kaupungilla. Se on etenkin ärsyttävää, että seisoskellaan keskellä katua rykelmässä, eikä väistetä ohikulkevia ihmisiä ollenkaan. Sen ymmärrän vielä joten kuten, että minua ei aina väistetä vmutta kun vanhempia ihmisiäkään ei juuri väistellä. Heh, nytkö se kukkahatutäteily alkaa minunkin elämässäni :D


2. Seruaavaksi ajattelin jatkaa Outlanderin katsomista Netflixistä. Olen pitänyt pienoista maratonia tänään, että pääsen katselemaan sitten kakkoskautta rauhassa YLE:ltä kun se on tänään siellä alkanut. 

3. Viime aikoina olen hoitanut asioitani. Jotain tekemistä olisi ehkä tiedossa tässä lähitulevaisuudessa. Kerron siitä sitten tarkemmin kunhan asia varmistuu lopullisesti.

4. En osaa päättää, mitä kirjaa lukisin. Olen kärsinyt jonkun aikaa melkoisesta lukujumista, enkä ole saanut aloittamani kirjoja loppuun pitkään aikaan. Viime yönä tosin luin Ozzy Osbournen elämänkerran loppuun..mutta se onkin ollut ainoa. Ehkäpä nyt saisin jatkettua luontevasti muitakin kesken olevia kirjoja. Kun vain osaisin päättää mihin seuraavaksi tarttua.

5.Muistan ikuisesti ensimmäiset treffit Timon kanssa. Aluksi oli aika hiljainen meininki mutta sitten aloimme jutella muistaakseni Studio Julmahuvista ja johan alkoi juttu luistamaan :D Sille tielle sitte jäätiin. Pitäisi oikeastaan lähettää kiitoskirje Studio Julmahuvin pojille. :D Heidän ansiotaan on koko pitkä parisuhteemme..heh.

6. Päivän paras juttu on ollut sohvalla Netflixin parissa hengailu. Olen ollut tämän viikon hieman flunssassa, joten lepo tekee hyvää.




7. Noloa myöntää mutta elämäntaparemonttini ei ole nyt moneen moneen kuukauteen oikein sujunut. Kunhan tämä flunssa on ohi aion kyllä ehdottomasta alkaa liikkumaan enemmän. Teen jonkin suunnitelman viikottaisista liikunnoista ja yritän pysyä siinä. Vähennän myös herkuttelua rankalla kädellä ja yritän syödä kevyemmin. En aio kuitenkaan kieltää herkuttelua itseltäni kokonaan. Siitä ei tule mitään.

8. Viikko sitten olin ystäväni luona Kuopiossa. Vietimme oikein mukavan viikonlopun käyden muun muassa shoppailemassa Matkuksessa. En tosin ostanut sieltä kuin yhden rannekorun ja vähän suklaata :D

9. Kaikista pahita on se kun ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Se vaikeuttaa muun muassa päätöksien tekoa, ja aiheuttaa tällä hetkellä vähän väliä hirveää ahdistusta. Vaan jospa se tästä helpottaisi pikku hiljaa.

10. Salainen taitoni on se että muistini on joissain asioissa (valitettavasti lähimuistu ja numeromuisti on hieman huonompi) aivan järettömän hyvä. Ystäväni, jotka olen tuntenut pitkään usein ihmettelevät miten voin muista asioita, ja keskustelunpätkiä vuosien takaa, jotka he ovat unohtaneet. Joskus kun isäni vielä eli, hän kertoi usein,että muistin pienienä minulle kerrotut sadut sanasta sanaan. En tiedä, jotenkin minulla on tarinankertojan aivot ja siksi muistan joitain menneisyyden tapahtumia niin hyvin. Tämä on tainnut auttaa myös historian opiskelussa, sillä muistan tämän takia suuria linjoja, ja syys-seuraus suhteita. Vuosilukuja en muista niin  hyvin vaikka monet olettavat, että historiaa opiskelleena minun pitäisi tietää kaikkien tapatumien vuosiluvut kuin tykin suusta. :D


11. Jos saisin yhden toiveen se olisi että meillä joskus voisi olla koira. Se on Timon allergian takia melko epätodennäköistä mutta toivoahan aina voi. 

12. Minulla on pakkomielle aika monestakin asiasta aina fiiliksen mukaan. Innostunun aina jostain tv-sarjasta esim. ja sitten höyryän siitä lakkaamatta, katson sen monta kertaa putkeen ja analysoin sitä sekä etsin siihen liittyvää tietoa netistä. Niin ja katselen siihen liittyviä videoita joskus Youtubesta. Näin minulla on käynyt hiljattain RuPaul´s Drag Racen kanssa, jota katsoin koko toukokuun hullun kiilto silmissä Netflixistä ja höyrysin siitä kyllästymiseen asti Timolle :D




13. Söin tänään pitsaa ja irtokarkkeja :D Niin että se siitä elämäntaparemontista vai? No ei sentään. Pidimme vain herkkupäivän poikkeuksellisesti jo näin torstaina. Miksipä sitä ei niin voisi tehdä.

14. Ärsyttävintä on olla kipeänä kesällä, ja juuri silloin kun on kauniit ilmat ja lämmintä ulkona. Miksi, oi miksi flunssa tuli nyt kun koko syksyn ja talven olin terveenä..

15. Tekisi mieli mennä uimaan mutta en voi :( Ihan mälsää.

16. Minusta on söpöä kun Timo joskus aamuisin nukkuu kädet puuskassa :D Ja kun hän murisee joskus unissaan. Heh..se on söpöä. Toivottavasti en saa huutia kun tämmöisiä juttuja paljastan blogissani :P

17. Hävetti .......ei mikään ole hävettänyt viime aikoina. Kumma kyllä.

18. Olenko ainoa, jonka mielestä lukeminen on parasta ajanvietettä kesällä. :D Joko ulkona auringossa, tai sisällä sadepäivänä sohvalle käpertyneenä :D

Kommentit

  1. Ihana tuo numero 5. :D Jessen siskolla on kans koira-allergia ja sillä on kaks tämmöstä koiraa: https://en.wikipedia.org/wiki/Lagotto_Romagnolo

    Noilla on semmonen karva jotenkin että eivät pölise. On ollut meillä hoidossa myös eikä ole tullut oireita, vaikka ollaan allergisia (ei tosin niin pahasti kuin Timo). Iteki vois ehkä tollasen joskus ottaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Onhan se mahdollista että sellane allergiasoimaton koira meillekin joskus kävis. Se kai vaan on nii yksilöllistä aiheuttaako semmonen koira allergiaa vai ei.Mutta haaveilla voi onneksi aina :)

      Poista
  2. Tämä on kyllä mukava haaste, itselläkin tuolla luonnoksissa odottelee täyttöä. :3

    Tuosta 12 kohdasta täytyy sen verran samaistua, että mulla on tapana aina ukolle höyrytä ja selvittää kaikista ohjelmista mitä se ei kato mun kaa nii juurtajaksaen hahmot ja juoni.. :D Oon kyllä huomannu, että se siirtyy johonkin lepotilaan kun alan selvittämään, välillä kun hiljenen nii sitten se nyökkää tai sanoo "mmmmmm", joskus kiusaankin sitä kysymällä, että mitä mää sanoin äsken tosta ja tosta hahmosta! :D Mullaki on aina mielessä, että kävis myöhemmin googlettamassa tietoa lisää vaikka jostain näytteliästä tai vaikkapa juurikin RuPaulista, mutta mää aina unohan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että muitakin tämmösiä friikkejä on olemassa ;) Meillä se menee nii et mie höyryän tv-sarjoista ja kirjoista ja Timo sitten taas peleistä ja jutuista mitä se lukee netistä :D

      Poista
  3. Kiva postaus! Komppaan ihan täysin kohtia 1 ja 18. :-D Mulla on tällä hetkellä suunnitelmissa ostaa pari uutta kirjaa kesäksi ja voisin myös käydä pitkästä aikaa kirjastossa. :-)

    http://therewillbesunshine-emilia.blogspot.com/

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentistasi :) Juu..lukeminen on hyvä harrastus ihan kaikkina vuodenaikoina ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Bloggaamisen suola