Päivän asu
Tänään halusin pukeutua johonkin rentoon mutta siistiin asuun mennessäni asioille. Päälle päätyivät siis uudet Zizzin farkkuni. Samalla pääsette näkemään paremman kuvan niistä sen peilikuvan sijasta, joka vilahti viime postauksen kuvituksena. :D
En tiedä onko noiden farkkujen tarkoituskin olla Boyfriend-farkut mutta minulle ne kyllä käyvät sellaisista. Etenkin kun lahkeet ovat himopitkät, ja ne pitää kääriä, ellei halua, että ne viiltävät pitkin maata. Malli on muutenkin tuollainen rento, samoin väri ja kulutukset. Juuri sellaiset housut, missä meikäläinen viihtyy ;)
Housujen pariksi päätyi tällä kertaa pari paitaa, jotka olen saanut lahjoituksena kavereilta. Alla oleva Kapphalin t-paita on Timon siskon vanha paita. Yllä olevan H&M:n kukkacollegen sain taas eräältä ystävältäni täältä Joensuusta. Hän ei pitänyt paidan mallista itsellään. Molemmat paidat ovat esiintyneet joskus ennenkin blogissani.
Tällä kertaa jätin asusteet kokonaan pois. Asu ei mielestäni kaivannut mitään korua. Jonkun korun tällaiseen asuun voisi kyllä seuraavan kerran laittaa. Viihdyin asussani oikein hyvin. Täytyy sanoa, että nuo farkut 15 euron hintaan olivat kyllä aivan huikea ostos. Olen erittäin tyytyväinen :D
Mitäs pidätte asusta? Oletteko itse Boyfriend-farkkujen ystäviä?
Ihana collegepaita! Tykkään itse käyttää tosi paljon kukkakuosillisia vaatteita. :D Multa ei löydy yksiäkään pareja Boyfriend-farkkuja, mutta ne voisivat olla kivat. :)
VastaaPoistaKiitos :) Se on kyllä mukavan rento ja tyttömäinen. Kukkakuosi on kiva ^^ Siulla on hyvä maku siis myös ;)
PoistaKivan rento asukokonaisuus! :) Mäkin haluaisin tollaset boyfriend tyyppiset farkut ♥!
VastaaPoista<3: Sofia, fashionsituation.blogspot.com
Kiitos :) Ne on kyllä kivat. Pitkään olin etsinyt sellaisia mut en löytänyt sopivan kokoisia. Pakko oli ostaa kun löysin kerrankin :)
Poista