Tammikuun ensimmäinen luettu kirja: Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin






Tämän vuoden ensimmäinen kirja on nyt luettua, ja se oli niin erityislaatuisen hyvä lukukokemus, että se asaitsee oman postauksensa tänne. Luin siis Mia Kankimäen kirjan Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. 

Kirja on tosikertomus. Matkapäiväkirja, tietoteos sekä kuvaus kahden eri aikoina eläneen naisen elämästä. Vuonna 2010 eräässä kustannustimistossa työskentelevä Mia saa arkensa harmauden keskellä ajatuksen; Mitä jos hakisi virkavapaata, muuttaisi joksikin aikaa Japaniin ja alkaisi tutkia Japanin Heian-kaudella eläneen hovinaisen Sei Shonagonin elämää. Sei, jonka tuhat vuotta sitten kirjoittama Tyynynaluskirja on Mian samaistumisen kohde.

Sein tyynynaluskirja on täynnä kuvauksia hovielämään kuuluvista sereminioista sekä Sein jokapäiväisestä elämästä. Kirjassa on myös kaikenlaisia listoja niin eri vuorista, puista kuin hyvän rakastajan ominaisuuksista. Sieltä löytyy myös lista asioista jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.

Näine ideoineen Mia toteuttaa suunnitelmansa. Saa virkavapaata ja apurahaa, vuokraa asuntonsa ja lähtee ensin vanhempiensa luokse Vihtiin, ja sieltä myöhemmin Kiotoon aloittamaan vuottaan Sein kanssa. Kiotossa hän huomaa kuinka vähän tietpa Seistä on olemassa, tutustutu uusiin kämppiksiinsäja nauttii japanilaisesta kulttuurista.

Asoita joihin kirjassa ihastuin:

- Japanilainen kulttuuri

- Pienmmät ja isommat kuvaukset kirjailijan arjesta ja ajatuksista

- Heian kauden aikainen historia, ja kulttuuri

- Hovinaiset tapoineen ja pitkine hiuksineen, sekä kasvoineen joita miehet eivät saaneet nähdä

- Kimonojen näyttävät hihakirjailut

- Naisten ylläpitämä kulttuuri

- Kana-kirjoitus sanana

- Listat milloin mistäkin

- Se kuinka naisten elämä voi olla niin samanlaista nyt kuin tuhat vuotta sitten

Annoin kirjalle Goodreadsissa viisi tähteä. Suosittelen todella lukemaan. Toivon pääseväni piakkoin käsiksi Mian Kankimäen uuteen kirjaan: Naisia joita ajattelen öisin

Kommentit

  1. pitääpä pistää tämä kirja muistiin jos vaikka lukisin sen seuraavaksi :) vaikuttaa hyvältä! tällä hetkellä itsellä on menossa kaari utrion yksisarvinen ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti lukea. Oli oikein mielenkiintoinen :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Sotkuinen (ja" ruma") totuus elämästäni