Kummat tuli ensin; vaatteet vai aatteet?

Nyt ei ole ollut kirjoitusfiilis. En tiedä miksi. Kuvienkin siirtämistä kamerasta koneelle olen vältellyt pitkään syystä tai toisesta. Toisaalta on kiva kirjoittaa ihan vain itselleen tätä blogia mutta silti välillä tuntuu niin turhalta, kun ei hirveästi taida noita lukijoita olla. No jaa, bloggaan silti. Tosin näköjään hieman harvakseltaa. Harmittaa muuten myös se, kun en osaa tehdä hienoa banneria tai muutenkaan muokata ulkoasua kovin kummoisesti. Käytän vain valmiita malleja. Toisaalta eihän niissäkään ole mitään vikaa.

En ole keksinyt nyt viime aikoina mitään kauhean mielenkiintoista postattavaa, joten ole jättänyt postaamatta. Siksi minulla onkin varastossa muutama asukuva, jota ei ole tullut esille laitettua. Siihen tosin on syynä sekin, että nyt kesällä syömiset ovat mennet vähän sieltä tänne päin eikä ole ollut energiaa kävelyillekään menoon. Sen takia en ole tykännyt ulkomudostani noissa kuvissa, joten en ole niin innokkaasti niitä esille laittanutkaan. Sitäpaitsi hiukseni kaipaisivat leikkausta ja värjäystä, mutta en vaan eesty tilaamaan kampaajalle aikaa.

Tekisi muuten hyvää liikkua taas, myönnän sen. Viikolla kävin vanhalla kunnon kotiseudulla äitiä visiteeraamassa ja hoitamassa erästä asiaa. Perjantaina kotiuduin takaisin Joensuuhun, ja eilen kävimme tivolissa Timon kanssa. Oli ihan kivaa. Eilen ei sitten tullut otettua kuitenkaan kuvia, mikä on harmi.

Hei mut nyt tähän loppuun niitä rästiin jääneitä asukuvia. Osa on toukokuun lopulta, ja osa kesäkuun alulta.







Mitäs tykkäätte?



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Sotkuinen (ja" ruma") totuus elämästäni