Verryttelyä


Nyt on tullut pitkä tauko blogin päivittämisessä. Olen oikeastaan kärsinyt pienestä blogikriisistä. Ei aina tahdo nimittäin keksiä, että mitä tänne kirjoittelisi. Tuntuu, että kynnys alkaa kirjoittamaan postausta on ollut korkea. Kaikki postausideat ovat tuntuneet jotenkin niin turhanpäiväisiltä ja hölmöiltä. Liika kriittisyys siis taitaa olla nyt se ongelman nimi. Nyt päätin kuitenkin vähät välittää omista typeristä standrdeista ja vain tarttua härkää sarvista ja kirjoittaa edes jotain. Kai sitä voisi kutsua taitojen verryttelemiseksi.
Tässä kirjoittamattomuuden aikana on tullut tehtyä vaikka mitä. Ystäväni tosiaan kävi silloinpari viikkoa sitten viikonloppuvierailulla, ja silloin tuli pyörittyä kaupungilla, ja vierailtua tivolissa. Ja ennen kaikkea syötyä hyvin ja vietettyä ystäväaikaa ;) 

Sitä seuraavalla viikollakaan en tehnyt mitään ihmeellistä. Kirjoittelin vähän gradua, ja kävin pyörimässä lisää kaupungilla. Täytyy kyllä sanoa, että alennusmyynnit, jotka siis vähän kerrassaan alkoivat jo ennen juhannusta, ja ovat sen jälkeen lisääntyneet, ovat olleet melkoinen pettymys. En ole löytänyt juuri mitään. Ale-ostokisia minulla on ruhtinaalliset kolme kappaletta.




Kaikki ovat vieläpä eri kaupoista :D Ensimmäisessä kuvassa näkyvät legginssit ostin Seppälästä ja t-paidan Kapphalista. Garnierin BB-voiteen nappasin mukaan Sokokselta. Tulee sekin nyt testattua kun sain pari euroa halvemmalla sen ostettua. Saa nähdä onko paljon kehuttu tuote hyvä myös minun tarpeisiini ;)

Juhannus vietettiin Timon vanhempien luona maalla, ja tuli syötyä (ja juotua viiniä) hyvin, ja käytyä siellä parissa kyläpaikassa. Juhannus oli oikein leppoisa. Juhannuspäivän iltana  minulla oli niinkin jännitävää, että kirjoittelin gradua. Viime maanantaina oli sitten tapaaminen ohjaajan kanssa. Tällainen pinkka papereita sitä nyt sitten on valmiina, ja ensiviikolla on tarkoitus aloittaa korjailu, ja johtopäätösluvun hiominen loppuun ;)


Meidän perheessä on nyt myös tabletti. Tai Timonhan se on, sai vanhemmiltaan aikaiseksi synttärilahjasi. Minäkin saan kuitenkin sitä käyttää. Tänään viimeksi pelasin sillä Dragon Questia, jonka Timo on siihen ostanut. Olen pelannut myös Angry Birds Epiciä, ja selaillut nettiä tabletilla. Muun muassa olen käynyt naamakirjassa ja lukemassa blogeja ;)


Tällainen sillisalaatti postaus taas :D Postausaiheita saa edelleen ehdotella, ja toiveita esittää. Uudet postausideat olisivat jopa erittäin tervetulleita. Koitan nyt itsekin  tietysti miettiä jotain kivaa postattavaa. Ei varmaan ainakaan pitäisi olla liian kriittinen niitä omia ideoitanikaan kohtaan.

Huomenna meille tulee vieraita Lappeenrannasta. Sisko ja 5-vuotias siskontyttö junailevat tänne, ja lähtevät sitten maanantaina paluumatkalle. Mukava saada meillekin välillä vieraita. Ei niitä turhan usein käy :) Odotan innolla. Kiva päästä leikkimään siskontytön kanssa, ja rupattelemaan siskon kanssa. Ja tekee Timollekin hyvää sosialisoida minun sukulaisteni kanssa, hän kun ei heitä näe niinkään usein kuin minä. ;)


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Sotkuinen (ja" ruma") totuus elämästäni