Naisena olemisen vaikeuksia




Eilen olisi taas pitänyt käyttää aivoja ja laittaa se muotoileva alustoppi asun alle. Olin kuitenkin liian laiskalla tuulella ja se jäi laittamatta. Nyt kaduttaa kun joudun katsomaan tuota isoa vatsamakkaraa tuossa. Tiedän, että siitä ei pitäisi välittää, tai ainakin vähintään olisi verhottava se piiloon. Muuten kylllä rakasta asua, kun tuo maha ei vain olisi tuollainen. Tiedän, että sille voi vain itse tehdä jotain. Viime aikoina ei vaan elämäntaparemontti ole ollut se päällimmäinen asia mielessä, sattuneesta syystä.

Miksi annan mokoman vatsan sitten häirita itseäni niin paljon, kun muuten pidän tuosta asusta todella paljon. Päällä oli paljon tummaa, mikä on viime aikoina houkuttanut. Asussa on kuitenkin myös väriä, sinisen muodossa. :D 

Päällä makkaraefektiä oli tuomassa kirpparilta ostamani H&M:n musta tunika, jossa on sivuhärpäkkeet, jotka eivät nyt näy tuon ruutupaidan alta kun vain vähän. Ruutupaita on myös kirpparilta ja pidän sitä aina auki vaikka se venyvyytensä ansiosta mahtuu myös kiinni. Hameena oli vanha Ginta Tricon kuvihame, ja jalassa Seppälän mustat leggissit sekä mustat sukat.

Melkein jätin koko asun julkaisematta noiden mahamakkaroiden takia, niin syvä on inhoni niitä kohtaan. Vaikka ilman niitä pidän asustakin todella paljon. Se on kummallista, miten yksi huono piirre omassa vartalossa jättää kaiken muun varjoonsa. Huolimatta siitä, että yrittää nähdä itsessään myös ne hyvät puolet. Asiaa ei tosin auta se, että alkaa olla se tietty aika kuukaudesta. Naiseuden ihanuutta ja kurjuutta.

Jälleen kerran blogiin kirjoittaminen saa minut paremmalle tuulelle kun kaikki muu tuntuu mättävän. :D Jännä juttu. Mahamakkarakaan ei ketuta tässä kuvassa enää niin paljoa. <3

Onneksi on pääsiäinen ja menemme Timon vanhempien luo. Siellä ei ole pitkään aikaan tullut käytyäkään. Pääsiäisen jälkeen lupaan sitten ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa tekemään jotain noille vatsamakkaroille. Terveellisempi elämä olisi paikallaan.

Hyvää pääsiäistä teille kaikille :)





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Faktoja x 10