Narseskan joulukalenteri luukku 1: Joululahjatoiveet



(Joulukuu on täällä, ja tänä vuonna ajattelin minäkin laatia blogiin joulukalenterin. Jouluun asti blogissa aukeaa joka päivä yksi kalenterin luukku näin iltapäivällä. Jokaisessa kalenterin luukussa on oma aiheensa. Suurin osa aiheista liittyy jouluun mutta voi sieltä löytyä jotain muutakin. Jokaisessa luukussa tulee olemaan tavalla tai toisella itse piirtämäni kuva.)


Ensimmäinen luukku: Joululahjatoiveet

Rakas joulupukki, on tullut jälleen aika heittää toiveita kehiin, sillä joulu lähestyy, ja olen ollut  todella kiltti. Tänä vuonna laadin toivelistani kuvamuotoon. Mitään kauhean suurellista en toivo mutta muutamaa juttua. Eikä ole todellakaan tarkoitus, että kaikki toiveeni toteutuisivat.


Selvennykseksi kirjoitan  toiveet vielä tähän alas.


1. Yömekko
2. Poets of The Fall kaulakoru; Hopecatcher
3. Vesiliukoiset värikynät ja paksumpaa lunnospaperia kirjana tai lehtiönä
4. Harry Potter -värityskirja
5. Villasukat
6. Suklaa

Bonus: Mitä vain missä on pöllö

Sellaiset ovat materialistiset joulutoiveeni. Toivon myös saavani viettää tunnelmallisen ja rauhallisen joulun rakkaani kanssa (ja tietenkin myös hänen perheensä kanssa). Tänä vuonna olemme nimittäin ensimmäistä kertaa suhteemme aikana samassa paikassa jouluna. Toivon myös, että muilla rakkaillani, jotka ovat joulun kukin omassa paikassaan tulisi olevana mahtava ja rauhallinen joulu. Toivon että vähäosaisillakin olivat he sitten suomalaisia tai pakolaisia olisi jouluna ruokaa ja hyvä olla.

Oikein hyvää joulukuun ensimmäistä päivää kaikille. :)

Kommentit

  1. Ihana postausidea! <3 Hyviä toiveita, sekä materialistiset että nuo syvällisemmät. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos ^^ Aattelin vähän herätellä bloggaisinnostusta tällä joulukalenterilla :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Sotkuinen (ja" ruma") totuus elämästäni