Uusi mekko



Menin tilaamaan Elloksen alesta mekon, joten nettitilaaminen on siirynyt seuraavalle asteelle :D No ei, harkitsen tarkkaan mitä tilaan, ja mihin minulla on varaa, joten nettishoppailu ei ole mitenkään holtitonta minun kohdallani. 

Tämä kyseinen mekko on kokoa isompi kuin se koko mitä yleensä mekoissa käytän, joten yläosa on hieman liian iso. Vyötäröön ja lantioon taas olen tyytyväinen. Syy tähän kokoon on se, että oma kokoni oli loppu, ja halusin testata mekkoa isommassa koossa. Etenkin kun oikeastaan taidan olla näidne kahden koon välissä. 

No, mitä sitä kursailemaan. Koko jota yleensä käytän on koko 50 ja tämä mekko on kokoa 52. Siro yläkroppani ei vain ole leveiden lanteitteni kanssa samalla tasolla, joten tässä koossa tilaa tahtoo jäädä rinnan sivuille jonkin verran. Onneksi minulla on ompelutaitoinen ystävä, joka on luvannut kaventaa yläosaa, jos sen väljyys alkaa liikaa häiritä.


En voinut koko-ongelmista huolimatta jättää tätä mekkoa tilaamatta, koska tämä oli hyvässä alessa, ja sellainen jollaista olen aina halunnut. Olen haaveillut kunnon helemoista jo pitkään. Tämä on hyvä aloitusmekko sillä rintamalla. Alunperin aioin odottaa unelmamekon tilausta siihen kunnes lihdun vaatekoon tai pari mutta koska laihtumisprosessisin on erittäin hidas, ajattelin, että elämä on liian lyhyt odottamiseen, ja haluan tällaisen mekon jo nyt!



Mielestäni tuo viininpunaisen ja roosan värisekoitus sopii myös sinisiin hiuksiini kivasti, joten mekolle tulee varmastiä käyttöä nyt keväällä ja kesälläkin (en tosin tiedä onko minulla siniset hiukset koko tätä aikaa).

                    
Helmaa mekossa kyllä riittää, ja se on aika kiva jammailuunkin ;)



Tässä oli muuten viime lauantain asu kun kävimme Timon kanssa syömässä Rossossa (yllättäen jälleen siellä). Samana iltana vuokrasimme Imitation Game-elokuvan ja katsoimme sen. Oli muuten hyvä. 

Tässä oli pitkästä aikaa tällainen asupostaus :) Yrtän pikkuhiljaa innostua jälleen blogin kirjoittamisesta, sillä se myös antaa minulle paljon huonoinakin aikoina. Aina ei vain luovuuden kukka kuki. 

Ensikerralla kirjoittelen hieman muita kuulumisia.

Olisiko teillä postaustoiveita? Mistä haluaisitte lukea?

Kommentit

  1. Ihana mekko! Ja oikein, ei kannata jättää sitä unelmamekon ostamista siihen, että laihtuu jonkun tietyn määrän. Sitten kun laihtuu voi aina ostaa lisää unelmamekkoja. ;) Asupostausten lisäksi voisi olla kiva nähdä jotain meikkijuttuja. Ja vinkkejä kirppisshoppailuun, kun olet siinä niin hyvä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ^^ Pistetääm ideay korvan taakse. Kirppisaiheista postausta oonkin ko jonkun aikaa miettinytkin tekeväni :)

      Poista
  2. Kiitos vinkistä, olen etsinyt hinnaltaan sopivaa kellomekkoa pitkään, osui ja upposi.

    VastaaPoista
  3. Olisi kiva nähdä ruoka postaus :) Esim mitä kaikkea tuli syötyä viikossa tai kuinka kokkaat postaus! Taidan itse kokeilla kanssa :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Sotkuinen (ja" ruma") totuus elämästäni