Sitä sun tätä

No niin, tällä kertaa ei tullut älyttömän pitkä postaustauko ;) Jospa tämä blogin pitäminenkin alkaa sitten pikkuhiljaa sujumaan hieman paremmin. Ennen kuin menen asiaan, niin saattee muutaman ihqun kuvan, joita otin pari viikkoa sitten.  

Esimerkiksi tämän hello kitty kellon olen halunnut täällä esitellä jo himopitkään. Sain sen joululahjaksi kaverilta, ja Rrrrrakastan sitä. Poikaystävä eli herra Timo vähän purnasi, että on aika tyttömäinen kello mutta antoi kuitenkin minun sen tuonne seinälle laittaa. Eteiskello, pidän sitä viisi minuuttia edella, niin enpähän myöhästy mistään. (silti tulee välillä kiire, möh...)


Sitten halusin myös esitellä meidän jääkaapin magneettikokoelman. Olen aika tyytyväinen siihen, vaikka toki lisäyksetkin kelpaisivat ;) 


Kaikkien tekstit eivät näemmä näy kokonaan mutta saatte jonkinlaisen kuvan niistä. Tuo ylin missä on kaksi mummelia, niin se on sellainen joka on miulla ja eräällä kaverillani molemmilla. Sen teksti liittyy ystävyyten, ja tykkään ajatella että sinä olemme minä ja ystäväni vanhoina. ;) Sittten sieltä löytyy myös muumia, Coca-Colaa, suklaata, orankia ja jopa Minna Canthiakin magneetteina. Tuossa Minna Canthissat on sitaatti häneltä. 

"Mitä tahansa muuta kunhan ei vaan nukkuvaa puolikuolluta elämää! - Minna Canth. Tykästyin tuohon tekstiin kun valikoin Kuopion museon museokaupasta jotain Minna Canth magneettia. En nyt tiedä toteutanko tuota sanomaa niin kuin haluaisin. Siihen kuitenkin pyrin. Eli yritän tehdä kaikkea mistä tykkään ja seikkaillakkin välillä. Vaikka kotikissa olenkin : D

Sitten vähän lukemistoa mitä muun muassa luin suvantovaiheeni aikana (nythän niiden tilallle on enimmäkseen historiaan liittyvää kirjallisuutta, ah harjoitteluaika! :D)


Kirjojen lisäksi lukemistona miullla oli silloin postssa tullut lahjalehtti...


Oli ihan jees lehti, vaikka en noista akkoinlehdistä niin hirveäti välitä vaikka niitä kyllä sorrun joskus irtonumeroina ostamaankin. Tosin tuohan, kuten sanottua, tuli miulle lahjana.

Sellaista sekalaista tällä kertaa. Teki hyvää kirjoitella viimein kuvien kera. : D Seuraavalla kerralla varmaan lisää purnausta harjoittelusta. : D

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Sotkuinen (ja" ruma") totuus elämästäni