Himoilijan shoppailut


Lauantaina käväisin kaverin shoppailuseurana kaupungilla. No, shoppailinhan tuota itsekin vaikka ei alunperin hirveästi mitään pitänyt ostaa. Erinäiset söpöydet ja Kapphalin clubitarjous, jolla sai alennetuista hinnoista vielä puolet pois, koituivat kohtalokseni. Damn!

No, olen kuitenkin tyytyväinen ostoksiini, joten eivät ne silloin turhia olleet (shoppailuaddiktin puhetta :D Pitäsköhän ilmoittautuka Kirsi ja Himoshoppaajat ohjelmaan). Sitäpaitsi, kun hyvä tarjous tulee vastaan, sitä ei toinna ohittaa. ;) Tiedän kuitenkin, että tulen esimerkiksi seuraaissa kuvissa näkyviä paitoja käyttämään vielä ihan kyllästymiseen asti ;)

Niin ne ostokset...

Löysin ihanan ison, ja nätin neuleen. Siellä se löllötteli 20 euron hintalappu itsessään kiinni. Siitä kun lähti vielä puolet pois, sain sen 10 euron hintaa. Ei huono! Voin jo kuvitella itseni paksuihin sukkahousuihin (tai legginsseihin) sekä tuohon neuleeseen sonnustautuneena. Ihanan rentoa ja lämmint ä :DNiin,ja nuo siivet muuten kimaltelee. Itse en tosin bling blingiä yleensä suosi mutta tuollaisessa kohtuullisessa määrin pieni bling on ihan jees ;)



Löysin myös (en tiedä miksi noita sanotaa..sifonki?liukuväri?whatever?) kauniin lyhythihaisen puseron. Lepardia :D Suloinen paita, ja nätti kuva..jajaja...perhejuhlakin ehkä tulossa jonkun ajan päästä...joten perusteltua ostaa vähän nätimpi, ja hivenen juhlavampi paita :D Toki mie sitä arkenakin käytän. Luulisin ainakin. Mutta sopii siis myös muihin tilaisuuksiin ;) Takaosa on perus t-paita materiaalia, ja tuo etuosa on sellaista sileää pintaa. Noita paitojahan monessa kaupassa nykyää myydään, missä on tuota kiiltävää/sileää materiaalia.


No, vaatehulluudesta muuhun hulluuteen. Tuli ostettua vähän muutakin pientä. Niin kuin seuraavassa kuvassa piilevä pöytäliina. Samanlaisia ostin alkusyksystä tiimarista vihreänä ja violettinia. Nyt oli sitten sinisen vuoro.




Suomalaisesta kirjakaupasta taas löytyi esimerkiksi tämmöinen ihana kirjapaperisetti. Siinä on tarrojakin mukana <3



Ja koska olen päiväkirjaihmisiä, tuli ostettua päiväkirjan pitoa ajatellen muistikirja. Entisestä päiväkirjasta alkavat sivut huveta uhkaavan vähiin, joten uusi kirja odottaa nyt kirjoittajaansa ;) (jostain syystä blogger heittää tuon kuvan nurinpäin, vaikka se on koneella käännetty oikein. Ei näistä bloggerin aivoituksista aina tiedä, joten olkoon sitten noin..)


Sellaisia ostoksia siis.Itse olen erittäin tyytyväinen näihin. Niin, ja rintaliiveihin jotka ostin myös mutta en siveellisistä syistä viitsi niistä kuvaa julkaista. Sorge.

Mitäs mieltä te olette ostoksista?

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Sotkuinen (ja" ruma") totuus elämästäni