Syyskuun suosikit



Lokakuu vaihtui eilen, ja nyt on jo toinen päivä. Haluan kuitenkin palata vielä hetkeksi syyskuun tunnelmiin, ja kirjoittaa syyskuun suosikeista. Olen monessa blogissa törmännyt tämänkaltaisiin postauksiin, ja innostuin itsekin ajatuksesta tehdä tällaisia omaan blogiini.  Nyt teen sitten  ensimmäistä kertaa tällaisen postauksen syyskuun osalta, vaikka kuu onkin jo ehtinyt vaihtua.

Syyskuun paras tapahtuma oli ehdottomasti Lehtiä Ilosaaressa-festarit (joskin seuraavana päivänä olleet juhlani olivat toki myös mahtavat).  Kaikkein parasta festareissa oli se, että sain tuon Timonkin mukaan (tosin hän lähti aikaisemmin kotiin, jaksoi kokemattomuuttaan seisoskella vain noin puolet esiintyjistä ;)). Jukka Poikaa oli oikein mukava kuunnella oman kullan kanssa <3 

Sen jälkeen jäinkin sitten kolmanneksi pyöräksi kaveripariskunnan mukaan mutta se ei haitannut mitään. Loppuilta sujuikin mainiosti myös. Kävimme Jukka Pojan esityksne jälkeen hamppareilla Bar Playssa koska emme olleet niin innostuneita kuuntelemaan Roope Salmista ja Koiria. Illalla palasimme parahiksi kun Samuli Putro oli tulemassa lavalle (tosin herraa sai jonkun aikaa odottaa) ja hän veti hauskan ja hyvän shown. Illan kruunajaana oli Viikate, ja nautin heidänkin musiikistaan vaikka en kyseistä bändiä hirveästi ole kuunnellutkaan (tämä oli muuten toinen kerta kun näin heidät livenä).


Kuukauden paras asukin liittyy festariteemaan vahvasti, koska oma suosikkin on juurikin tuo festareilla päiväsaikaan ollut asu. Tykkään sen rennosta meiningistä. :) Illalla tosin piti käydä kotoa lämpimämmät vaatteet päälle, koska sen viikon sateisin ja kylmin päivä sattui juuri festareille, vaikka muuten viikko oli ollut aurinkoinen. 


Kuukauden musiikkisuosikkikin liityy tavallaan festareihin. Se on Spotify, pitkään olen odottanut, että pääsisin Spotifyihin, koska joskus tekemäni tunnukset eivät toimineet kun en muistanut salasanaani , eikä se antanut luoda sähköpostilleni uusia. Syyskuussa huomasin, että sinne voi rekisteröityä facebookin kautta ja pääsin viimein nauttimaan Spotifyn iloista. Extrasuosikkina Spotifysta nousi syyskuussa Jukka Poika ja hänen kokoelmalevynsä.



Suosikkiasuste tässä kuussa taas oli tämä uusi huivini, jonka ostin kirpparilta kahdella eurolla. Mummohuivi, joka on ehkä hieman venäläishenkinen...

tykkään todella paljon siitä. Olin pitkään sellaisesta haaveillut mutta aina näkemissäni yksilöissä on ollut mielestäni liian korkea kirpparihinta tai sitten värit,jotka eivät ole niin minua. Tämä taas on täydellinen. T-Ä-Y-D-E-L-L-I-N-E-N!



Suosikki kirppislöytöni syyskuussa oli kuitenkin samalla reissulla löydetty mekko (hintalapussa tosin luki tunika, mutta minulle se on mekkopituinen), jossa on jotain epätyypillisen aikuista minulle. Hurjaa...


Suosikkikoru oli tässä kuussa synttärilahjaksi saamani Sieppi-koru. Se on yksi kauneimmista ja ihanimmista asioista joita omistan :)


Sellaisia suoosikkeja minulla oli syyskuussa (miksi ihmeessä meinaan koko ajan kirjoittaa syyskYYssä). Saa nähdä mitä lokakuu tuo tullessaan ;)

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Sotkuinen (ja" ruma") totuus elämästäni