Kaksi mekkoa



En ole postannut asukuvia pitkään aikaan, koska hovikuvaaja on valoisaan aikaan töissä, ja nämä peilikuvat eivät ole niin kauhean laadukkaita. Nyt kuitenkin ajattelin jakaa pari peilikuvaa lokakuulta. Mekkoja on tullut käytettyä :) Tai no toisen kuvan yksilö oli vain kotikokeilussa perjantaisen kirppisreissun jälkeen, jolta sen löysin.

Mennään nyt kuitenkin pidemmittä alkulöpinöittä näihin kahteen kuvaa.



Yllä olevan kuvan mekko löytyi jo kesällä kirppikseltä mutta olen pitänyt sitä päällä enemmän vasta nyt syksyllä. Pari viikkoa sitten se oli käytössä kun kävin kaupungilla ystäväni kanssa. Tykkään tuon mekon mallsita todella paljon, se sopii mielestäni hyvin vartalolleni. Siinä on myös ihanaa folkhenkeä. :) Olen muistaakseni esitellyt sen jossain kirppislöytöpostauksessani mutta nyt näette sen tositoimissa.



Toisessa kuvassa näkyy kokonaisuudessaan viime perjantaisen kirppisreissuni saalis. Löysin mustan perusneuleen, ja sitten ohutta neulosta olevan kimaltelevan mekon, joka ei ole sitä ominta tyyliäni. Jokin siinä kuitenkin vetosi minuun, ja tulin sen ostaneeksi. Tämä ei ole oikein arkiemkko, koska livenä se kimaltaa todella paljon, mikä ei kuvassa nyt oikein näy. Mekon malli oli kuitenkin mielestäni todella kiva, joten ostin sen kaappiani korsitamaan. Eiköhän sille vielä käyttöä löydy.

Totuuden nimissä täytyy kyllä sanoa, ettei asukuvia tai ylipäätänsä postauksia ole tullut viime aikoina paljoa sen takia, etten ole oikein tyytyväinen itseeni. En ole oikein onnistunut painonpudotuksessa; pikemminkin päinvastoin tuntuu,että lihon vain koko ajan. Virta on ollut poissa, ja tuntuu että näytän jokaisessa kuvassa jotenkin ällöltä ja turvonneelta. Näissäkin kuvissa tuo alempi ei ole kovin omaa silmääni hivelevä. 

Nyt marraskuussa yritän kuitenkin tsempata, ja esimerkiksi herkut jäävät pois viikolta, ja yritän käydä enemmän kävelemässä ulkona. Joten jospa tämä tästä vielä iloksi muuttuu. 

Kommentit

  1. Tosi kivoja molemmat mekot! Kuulostaa tutulta tuo ikävä tunne, että näyttää jotenkin ällöltä tai turvonneelta kuvissa, mutta yleensä se tunne on kuitenkin nimenomaan vain TUNNE, ja omien korvien välissä. Itse ajattelin varsinkin tuon ensimmäisen kuvan nähdessäni, että näytät hoikistuneelta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) En tiedä hoikistumisesta. Luultavasti tuo musta mekko vain istuu malliltaan niin hyvin, että se häivyttää läskejä :D Joo, useimpina päivinä sitä tietää että tommoset ajatukse on vain omassa päässä enimmäkseen. Joskus on kuitenkin päiviä että epäilyttää että ehkä se on jossain muuallakin se vika kun omien korvien välissä.

      Kuka sanoi että olis helppoo olla nainen :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Sotkuinen (ja" ruma") totuus elämästäni