Uudet popot


Kyllä, menin ostamaan yksiä talvikenkiä ja palasin kotiin kahden parin kanssa. Olin jo kehittänyt hienot perustelut sille, miksi ostin kahdet kengät. Siis siltä varalta, että kotona olisi sormeaan heristelevä mies ihmettelemässä miksi tarvitsin kahden kengät. Täytyy sanoa, että hieman petyin kun kyseinen heebo vain katsoi kenkiä sivusilmällä ja sanoi; kivat on. Sinne meni hienot selitykset hukkaan. Melkein petyin.

No käytetään ne seltitykset nyt sitten tähän postaukseen niin eivät mene hukkaan. Miksi ostin kahdet talvikengät? Toiset kengät ovat mekkojen ja hameiden kansaa onnen omiaan, ja muutenkin ovt hieman "siistimmät" ja "aikuisemmat" kengät. Ja niissä on soljet. Minä en voi vastustaa solkikenkiä. Ne ovat myös ruskeat, joten ne tuovat vaihtelua kenkäpukeutumiseeni, jossa olen useimmiten suosinut mustaa väriä.

Toiset kengät ovat sitten farkkuille ja housuille (joskin saattavat ne päätyä hameisiin ja mekkoihinkin jos siltä tuntuu). Ne ovat mukavat jalassa ja lämpimät. Niissä on myös niittikoristeita. Toinen asia, joita en voi kengissä vastustaa :D Musta väri taas antaa paljon anteeksi, ja voin pitää niitä melko lailla kaiken värisissä asuissa.



Ruskeat saapikkaat/bootsit ovat siis käheät solkikengät, jotka voin kuvitella mekkojen pariksi milloin vain. Ne näyttivät myös kivolilta jaloissani, ja tuntuivatkin hyvältä. Niihin mahtuu tarvittaessa myös villasukka. 


Mustat kengät ovat jaloissa niin pehmeät kuin kulkisi pilvien päällä, ja niissä on lämmin vuori. Sitäpaitsi niissä on särmää :)



Molemmat kengät on muuten ostettu Citymarketista, ja ovat Impuls-merkkiset. Olivat myös tarjouksessa, joten siinäkin jälleen yksi syy sille, miksi ostin kahdet kengät ;)

Kommentit

  1. Hyviä ostoksia! Varsinkin nuo saappaat ovat tosi kivat. Citarista tekee kyllä välillä tosi hyviä kenkälöytöjä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykästyin noihin saappaisiin heti kun näin ne ^^ Joo. Cittarista saa joskus aika edullisesti hyviä kenkiä. :)

      Poista
  2. Nice boots, I would have bought them too...I think that the brown ones goes perfect with a long skirt, the black ones are informal, so you should wear them with jeans...

    VastaaPoista
  3. Nice boots, I would have bought them too...I think that the brown ones goes perfect with a long skirt, the black ones are informal, so you should wear them with jeans...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yeah, they both are nice shoes. I don´t reallu care about informality so it might be that I sometimes use the black ones also with skirts or dresses altouhgh they might go better with jeans. But those brown boots are definetely the ones that go with wider vareiety of clothes.

      Thank you for commenting my blog :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Faktoja x 10