Ostoksia Helsingistä


Blogi on ollut hieman hiljainen viime aikoina. Tällä viikolla aion kuitenkin korjata asian, ja pitää kokonaisen blogiviikon, jonka aikana pyrin postaamaan kerran päivässä. Tällä tavoin saan hieman potkua jälleen tähän bloggaamiseen.

Ensimmäiseksi tämän viikon aiheeksi valikoitui pitkästä aikaa ostospostaus. Kävimme lauantaina hyvän ystäväni kanssa Helsingissä päivän mittaisella shoppailureissulla. Tietenkin tulin siis ostoksia tehneeksikin, sillä se oli reissun päätarkoitus. Nyt ajattelin jakaa ostokseni teidän kanssanne. (jätän pois pari ostosta, jotka ovat lahjoja tutuille. Ostin myös itselleni mustat peruslegginssit, ja en niistäkään viitsinyt napata kuvaa.)

Suuntasimme aika äkkiä Helsinkiin saavuttuamme ja syömässä käytyämme Kamppiin, jossa kiertelimme pari kauppaa ostamatta mitään kunnes saavuimme pääkohteemme äärelle eli Indiskaan. Ystäväni hieman sekosi siellä ja sovitteli paljon eri vaatteita, ja monta niistä päätyi hänelle ostettavaksi. Itse kolusin lähinnä alerekit, ja kokeilin kolmea vaatetta, josta kaksi lähti mukaan,

Ensimmäinen on tämä valkoinen jokseenkin boheemin oloinen pusero. En tiedä olenko viimein kasvanut vähän aikuiseksi, sillä valkoinen väri on alkanut viehättää minua yhä enemmän ja enemmän. Muutama vuosi sitten välttelin valkoisen pukemista päälleni mutta nykyään silmäni kiinnittyvät valkoisiin ihanuuksiin aika äkkiä.



Tässä paidassa valkoisuuden lisäksi viehätti myös tuo kaulaukon virkattu yksityiskohta sekä nuo nyörit. Paidan liehuva malli oli myös minun silmääni hyvinkin houkutteleva. :)



Toinen Indiskan ihanuus olikin sitten toista klassista väriä, eli mustaa. Mustakin on ollut viime aikoina uskollinen ystäväni. Se tosin on ollut sitä melkeinpä aina. En olisi kuitenkaan uskonut päätyväni ostamaan tätä vaatetta, sillä se on minun töppöjalkaiseen makuuni hieman liian pitkähelmainen. Ajattelin sen näyttävän hoopolta päälläni, ja otin sen oikeastaan sovituksene vain huvin vuoksi. Yllätykseni olikin suuri kun mekko istui päälleni täydellisesti ja näytti sanalla sanoen todella hyvältä. En malta odotaa sitä, kun pääsen käyttämään tätä ja ottamaan tästä asukuvia. En tiedä miksi mutta yleisestä säännöstä poiketen tämmöinen hieman pidempi helma toimi minulla hyvin. Luultavasti se johtuu siitä, että helma kuitenkin kapenee hieman alaspäin mennessä. Sekä tietenkin se, että miehusta leikkaus on erittäin imarteleva vartalotyypilleni.


Ostokseni Indiskasta olivat aika aikuisen oloisia. Tosin Timon kommentti tuosta mustata mekosta oli, että se on gootti-kaapu :D Huomaa taas että ei ne miehet ihan aina tajua näitä vaate asioita ;) No jos aikuinen makuni säikäytti minua Indiskalla, korjasin tilanteen H&M:llä ostamalla sieltä kaksi Divided-malliston vaatetta. Jostain syystä tuo teinimallisto tuolla H&M:llä on ollut jo pitkään se, mikä silmääni miellyttää eniten. Se on sinällään harmi, sillä suurin osa vaatteista ei tietenkään mitoitukseltaan mahdu minulle, Enhä ole oikein malliston kohderyhmää ja aikuiseksi naiseksikin melkoisen rehevän muodokas. Mallistossa isoin kokokin on L mikä harvassa vaatteessa on niin iso, että mahtuisi minulle. Joitain poikkeuksia kuitenkin onneksi on :)

Kuten tämä jännittävän näköinen paitamekko. Siinä oli jotakin erittäin vangitsevaa vaikka yleensä en noin "sportti"aiheisia vaatteita pidä. Nuo miehustan ja helman kuvioinnit kuitenkin olivat niin siistit ja hienot, että vaate oli otettava sovitukseen. Koska se myös näytti yllättävän kivalta päälläni, oli minun myös ostettava se.


Tätä Timo tuijotti pitkään kun esittelin sitä kotona päälläni. Sanoi, että se on hassu. Niin se onkin mutta hyvällä tavalla. :D 


Toinen ostokseni samalta osastolta taas oli kaverin sanoin hieman Indiska-henkinen vaikka ei voisi olla erilaisemmasta puljusta lähtöisin. Ohut neule sinioranssilla  kukkaprintillään oli kuitenkin niin minua, että se oli ostettava.


Katsokaa nyt miten upeat värit siinä on <3 Se tulee piristämään monia mustia asujani aikalailla.


Kuten näette, tuli vaatteita shoppailtua ihan kivasti jälleen. Muutenhan rahaa kului myös niihin lahjoihin, joita en kuvannut. Ostinpa hieman suklaatakin itselleni, joita en nyt viitsinyt kuvailla. Sekä ne legginssit. Lisäksi ostin meille kuitenkin kotiin (vähän niinkui tuliaiseksi Timollekin) uuden pelin lauta - ja korttipelikokoelmaamme.



Continental Express 2-4:lle pelaajalla kahdeksasta vuodesta ylöspäin. Emme ole vielä ehtineet sitä pelata mutta toivottavasti tällä viikolla saisimme sitä testattua. Päällepäin se vaikuttaa mielenkiintoiselta pikkupeliltä. Juna-aiheiset pelit on kivoja :)

Mitäs piditte ostoksista? Minä itse olen erittäin tyytyväinen niihin. Huomenna palailen taas blogin pariin ihan toisella aiheella. Näkemisiin!

Kommentit

  1. Kivoja ostoksia! Minun lempparini on ehdottomasti tuo Indiskan valkoinen paita. Täydellinen kevääksi! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Sotkuinen (ja" ruma") totuus elämästäni