Samaa kaavaa, toistan aina vaan...


Tänään pitäisi sitten tällä eilisen ilmeellä (innokkaana ja iloisena) tarttua taas erinäisiin hommiin käsiksi. Ensinnäkin pitää kiinnostua ja innostua aiheesta Kiina maailmantaloudessa, jonka kanssa pitäisi tänään ahkeroida ryhmtyön miettimisessä ja suunnittelussa tuossa kahden maissa. (tällä hetkellä pitäs lukea Kiinasta mutta olen blogissa..ylläripylläri).

Kolmen jälkeen olisin sitten eheyttävää pedagogiikkaa, ainakin tietäkkseni. Sitä kestänee jonnekin puolikuuteen asti. Ja mikäli tunnen kurssityyppiä ja kurssinvetäjää yhtään, niin pitäisi jaksaa kuunnella ja ottaa kantaa erinäisissä asioissa. Tutkiva oppiminen saattoi olla aiheena... en ole ihan varma..

Tänään pitäisi myös ryhdistytyä kotiin palatessani senverran että edes yrittäisin etsiä kirjallisuutta liittyen omaan tulevaan opetuskokeiluuni, ja miettiä sitäkin siis jo tarkemmin eteenpäin.

Mikäs vielä unohtui? No se siivous. Jääkööt huomiselle, niinhän tässä aina käy. Epämieluisat tehtävän lykkääntyvät aina sinne, missä niitä on aivan pakko tehdä. Yrittäisin parantaa tapani jos vain jaksaisin. Tällä hetkellä vaan tuntuu taas siltä, että mikään ei natsaa. Ei kotityöt, ei opiskelu, ei mikään...

Jonain toisena hetkenä luultavasti taas hetkellisesti innostun jommasta kummasta aiheesta. Sitä odotellessa. Myöhäinen aamupala ja sukeltaminen Kiinan talousmaailmaan edes viideksitoista minuutiksi kutsuu.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Bloggaamisen suola