Possunpunaista
No niin, harjoitan nyt itseterapiaa ja pakotan itseni laittamaan pari vähän tuoreempaa (possu)kuvaa itsestäni tänne bloginkin puolelle. Eli tässä tulee kaamea totuut figuuristani..siis se että lihottu ollaan tosissaan taas takaisin alkuun. No siis kaksi kiloa olen joulun jälkeen saanut pois, ja olen saanut ne myös pysymään poissa. Mutta muuten ei helmikuun aikana ole tulosta tullut, paitsi siis se että sain painoni pysymään siinä mihin sen olin tammikuun aikana saanut laskettua.
No okei, huijaan ihan vähän näissä kuvissa sillä, että otin tuon vartalouvan hoikentavan peilin kautta. Totuus on kuitenkin tämä. Olen pullea. Onneksi voin kuitenkin sanoa että koko ajan (ainakin melkein) yritän sille seikalle jotain tehdä.
Mie en kilojani täällä halua paljastaa mutta sanon senverran, että kaksi kiloa tosiaan olen joulun jälkeen vasta laihtunut. Kymmenen kiloa on ensimmäinen tavoitteeni, ja sen päähän olen asettanut itselleni palkinnon. Meinaan ellen aivan välttämättä tarvitse jonkin tuikitärkeän rikkimenneen vaatteen tilalle jotain korvaavaa tuotetta, niin lukuunottamatta sellaisia en saa ostaa vaatekaupoista tai kirppareilta mitään uusia vaatteita itselleni. Vaikeaa se on mutta aion yrittää tämän avulla motivoida itseäni parempaan painonhallintaan ja tuloksiin.
En tiedä onko se jopa liian ankaraa. Koska tätä menoa siihen kymmenen kilon etappiin voi mennä aika pitkä aika. Tässä kun on vain kaksi kiloa saavutettu : D Eli vielä kahdeksan jäljellä. En taida päästä rytkyostoksille ennen syksyä ainakaan : D Näillä kuitenkin mennään, ja tuleepahan kulutettua myös kylkiäisenä vähemmän rahaa. Vaatekaappikin kun kaipaisi siivoamista ja karsimista jo nytkin, joten pieni (tai iso) vaateostostauko tekee ihan hyvää.
Tämmöistä tällä kertaa. Älkää järkyttykö noista possukuvista ;)
Elämäntapojen muuttaminen on todella vaikeaa, trust me. Tässä saa melkein joka päivä kamppailla kiusauksia ja omaa laiskuuttaan vastaan. Eli tsemppiä sinulle :)
VastaaPoistaKyllä, olen sen itsekin huomannut :) Kiitos tsemppitoivotuksesta. Se tulee tarpeeseen :D Mut tärkeintä on kyllä että ei lakkaa ikinä yrittämästä..siitä oon tehnyt numeroykkös ohjenuoran itelleni. :)
VastaaPoista