Sus siunatkoon!

Nyt ei tule kuvia, eikä oikein mitään muutakaan järkevää. Olisi taas vain tajunnanvirran aika. Iski nimittäin hirvee himotus kirjoittaa vaikka ei ole mitään valmista aihetta mielessä. Sellaista tää välillä on. Tulee joku pakottava tarve purkaa ajatuksia tai tehdä listoja tekemättömistä asioista. Tässä on nyt vähän molempia kyseessä.

Tänä kevättalvena ja keväänä miulla tulee varmaa olemaan rankin lukukausi yliopistossa opiskelun aikana. On syventävä harjoittelua ja siihen liittyvät muut oheistoiminnat ja opiskelut. On sidottava viimeisiä langanpäitä ja tehtävä yhteiskuntatieteellisestä opintopaketista rästiin jääneitä rämäkursseja. Viimeinen englanninkurssikin pitäisi raapia kokoon. Huhhuijakkaa, en pysty edes ajattelemaan kaikkea mitä pitää tehdä. Tiedän vain että hoidettavia asioita on paljon.

Opiskelujen ohella pitäisi myös laittaa elämää muutenkin kuntoon. Olen kyllästynyt olemaan iso, ja ylipainoinen. Kyllästynty vihaamaan minusta otettuja valokuvia. Jotenkin aina pnnisun lihomaan takaisin ne kilot mitkä olen suurella vaivalla ja pitkällä aikavälillä jo taistellut pois. Nyt minusa tuntuu, että jos se elämäntapojen muutos ja laihtuminen ei nyt ala onnistumaan, nii se ei onnistu ikinä. Sama tunne minulla on opiskelun suhteen. Että asiat pitää tehdä, ottaa ykköstavoitteeksi.

Isoimmat tavoitteet ovatkin siirtyä pikkuhiljaa terveellisimpiin elämäntapoihin ja saattaa opinnot viimein päätökseen. Siinä ovat ne isoimmat tavoitteeni. Kaikki muun on vain plussaa niiden ympärille.

En haluaisi luovuttaa, enkä luovuta, vaikka välillä onkin vaikeaa. Ei tässä olisi muuten mitään järkeä. Vaikka ensiviikko on kevyempi kuin kaksi edellistä, ja sen jälkeen alkaa vielä kiireisemmät ajat, aion saada silti asioita aikaan. Opettelen hyötykäyttämään aikaani. Voisin aloittaa menemällä nukkumaan, että jaksan herätä aamulla aikaisin.

Uusi viikko alkaa, ja aion olla valmis sen haasteisiin.