Päivä 3 - Minun vanhempani part1 isukin muistolle...

Palaanpa huvikseni tähän 31-päivää haasteeseen, jonka kai aloitin joskus viime keväänä tai kesänä jo : D Noh, ei sitä kai kovin moni oo tehnyt kuukaudessa niin... ja hiljaa hyvä tulee!

Päivä 1 - Esittele itsesi

Päivä 2 – Ensimmäinen rakkaus

Päivä 3 – Minun vanhempani

Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään

Päivä 5 – Mitä on rakkaus?

Päivä 6 – Minun päiväni

Päivä 7 – Paras ystäväni

Päivä 8 – Se hetki, jolloin olen onnellinen

Päivä 9 – Uskoni

Päivä 10 – Päivän asu

Päivä 11 – Sisarukseni

Päivä 12 – Käsilaukussani

Päivä 13 – Tällä viikolla

Päivä 14 – Eläinystäväni

Päivä 15 – Unelmani

Päivä 16 – Ensimmäinen suudelmani

Päivä 17 – Mieleisin muistoni

Päivä 18 – Mieleisin syntymäpäiväni

Päivä 19 – Kaduttaa

Päivä 20 – Tässä kuussa

Päivä 21 – Toinen hetki

Päivä 22 – Tämä järkyttää minua

Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin

Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään

Päivä 25 – Ensimmäinen asia, joka tulee mieleeni

Päivä 26 – Pelkään

Päivä 27 – Suosikkipaikkani

Päivä 28 – Ikävöin

Päivä 29 – Tähän pyrin

Päivä 30 – Soittolistallani

Päivä 31 -  Viimeinen hetki

Tämä kohta kun on ollut vähän arka aihe. Miun isä kuoli 2010 keuhkosyöpään, ja se oli aika kova paikka. Olen oikeastaan vasta nyt alkanut siitä toipumaan. Eihän sitä koskaan tajua että läheinen ihminen on oikeasti poissa, mutta kipu ja suru turtuu ja hellittää ajan kanssa. Eihän maailma muuten pyörisikään, jos ihmiset eivät pääsisi jotenkin läheistensä kuolemasta yli.

Minulla oli koko ikäni vähän hankala suhden isään. Rakasti isää, ja isä rakasti minua, ei siinä mitään. Meidän luonteet vaan joskus vähän kolahteli yhteen. Ja ei nähty joitain asioita aivan samalla tavalla. Iskä oli sellainen vähän vanhanaikainen ja ylisuojeleva. Tiesin, että hän oli sellainen vain koska välitti. Se ei silti koskaan tuntunut kovin mahtavalta, etenkin teininä, kun menohaluja olisi ollut mutta lupaa kylällä hillumiseen ei tullut jne. Isoimmat kysymykset olivat miun jatkokoulutuksen suhteen. Pitkin hampain isä suostui että menin peruskoulun jälkeen lukioon : D Se taisi vaatia sukulaisten "järjen" puhumista. Kun halusin lukioon, koska olin aina halunnut uralle, johon tarttee yliopistokoulutuksen. (eri uralle tosin ihan alkujaan : D). Vaikka kouluvalinta ei ehkä ollut isän mieleen niin silti se kuljetti miut autolla joka aamu sen vajaan parikytä kilsaa linja-autolle, ja kävi hakemassa miut reilun puolen tunnin ajomatkan päästä kotia koeviikolla. Loppujen lopuksi ei se nyt niin lukionvastainen ollutkaan ;) Aina kyselemässä oliko läksyt tehty jne. Ja taisi se olla hyvillää siitäkin että lukion ajaksi miun oli mahdollisuus jäädä kotiin asumaan : D

Muistan myös monta vuotta myöhemmin, kun olin päätynyt Pieksämäelle sosionomiksi opiskelemaan, että isä oli siitä valinnasta hyvin tyytyväinen. Sitten kun hainkin uudestaan yliopistoon,(muutaman kerran olin siis siinä vaiheess ahakenut ilman että pääsin) meni sen hyväksymiseen isältä taas aikaa. Etenkin sitten kun kirje tuli, että pääsin, reaktio oli varsin ... no ei ehkä niin positiivinen : D Käyttämänsä sanat taisivat olla "voi perkele!" :D Ja pitkään iskä epäili että hain yliopistoon ja hyväksyin paikan pelkästään sen takia, että pääsisin poikaystävän kanssa muuttamaan yhteen. :D Sekään ei ilman pientä köhinää tapahtunut, kovasti mainosti että kannattaisi aluksi asua erilään. Mutta ei se pitkään kestänyt. Pian isä jo neuvoi aina kotona käydessä että ei saa riidellä poikaystävän kanssa.

Sen enempää isäsuhteeseeni paneutumatta, koska jotkin asiat ovat henkilökohtaisia, joita ei halua jakaa, niin voisin vielä kertoa, että isä oli hankala luonne ja hänen kanssaan oli hankala tulla toimeen. Isässä oli kuitenkin ne hyvätkin ominaisuutensa, niin kuin meissä kaikissa. Kun olin pieni, iskä hoiti minua kotona. Ajelutti välillä mukanaan autossa, ja osti huoltoasemalta pillimehua. Haki teininä kesätöistä aina kotiin, ja vei usein kotimatkalla jäätelölle. Aina kun muisti vei miut ukin luoksekin käymään. Kertoi (alkoholin vaikutuksen alaisena) tarinoita nuoruudestaan, ajoi miut tosiaan kolme vuotta bussille ja haki bussilta kotiin joka päivä kun olin lukiossa. Isä luki aina paljon..sieltä miekin kai sen esimerkin lukemiseen sain. Se tykkäsi sitcomeista, kuten Frasieristä, Kaikki Rakastava Raymondia sarjasta ja myös brittikomedia kuten Pokka pitää, Mr. Bean, ja Vielä Virtaa olivat hänen suosikkejaan.

Isältä olen perinyt itsepäisyyden (oman päni olen pitänyt aina näissä kaikkein tärkeimmissä asioissa), äkkipikaisuuden, lukuinnostuksen, luontaisen vaalean hiekanvärisen tukkani (jonka kyllä värjään pois koko ajan :D), herkkyyden saada mustelmia pienimmistäkin kolhuista ja paljon paljon muuta. Ikävä on edelleen kova <3

(ps. Taidan jättää äipästä kertomisen toiseen postaukseen, tästä näköjään tuli aika pitkä).