Uusia juttuja (enimmäkseen lahjaksi saatuja tai arpajaisissa voitettuja ;))


Nyt olisi aika esitellä teille muutamia aika kivoja juttuja, joita posti on kuljettanut tämän kuukauden aikana tänne :) Ensimmäisenä vuorossa olisi tuotteet,jotka voitin  SaraCupCakezin blogiarvonnasta. Olin kyllä todella yllättynyt siitä, että kerrankin voitin jotain, sillä yleensä minulla ei ole arpaonnea. Vaan nytpä oli, ja ihania juttuja olikin voittona, en voi muuta sanoa. :)

Ensinnäkin sain kaksi O.P.I n kynsilakkaa, ja niiden mukana olleen pienen ja hirmuisen söpön meikkipussukan :) Molempia kynsilakkoja olen testannut, ja hyvin ovat kestäneet. Minulla ei itselläni ollutkaan valkoista eikä vaaleanpunaista lakkaa, joten kynsilakkakokoelma sai hyvän lisän noista :) Ja tuo pussukka, se on vaan niin söpö <3




Arvontavoitossa oli myös naamio, joka vaikuttaa helppokäyttöiseltä. Sitä en tosin ole vielä käyttänyt, vaan olen säästellyt johonkin erityiseen hetkeen. Voi olla, että käytän sen tänä viikonloppuna, kun olen yksin kotona. 

Sitten seuraavaan tuotteeseen. Minä, joka en yleensä hajuvesiä käytä (viimeksi minulla on ollut sellaista vaniljantuoksuista joskus yläasteella :D) rakastuin todella tuohon Victoria Secretsin Eau de toiletteen. Se todellakin on nimensäveroinen oikea Pure Daydream. Minä voisin valehtelematta kylpeä tuossa hajuvedessä :D Mutta tietenkään en tee niin. Yritän itseasiassa laittaa sitä aina kerrallaan vain vähän, että se riittäisi pitkäksi aikaa. Niin ja myös siksi, että Timo on hieman hajuyliherkkä, enkä halua että raukka tukehtuu kun joutuu olemaan lähelläni..ihme ja kumma eipä tuo ole hirveästi valittanutkaan tuoksun voimakkuudesta kun olen tuota käyttänyt. En tiedä sitten onko kyseessä se, ettei tuoksu ole liian voimakas hänen nenäänsä, vai se että tyyppi ei uskalla valittaa, kun näkee miten innoissani olen tuosta tuoksusta. Käyn sitä vähän väliä nimittäin purkistakin nuuskimassa.


Toinenkin oikein hyvän tuoksuinen asia löytyi myös arvontavoitosta. Lushin Snow Fairy suihkusaippua, joka tuoksuu herkullisen karkkiselle. Tämän tuoksusta se Timo taas on hieman valittanut, että on melko voimakas. Mutta ei sekään taida haitata, jos hän ei tule nuuskimaan minua läheltä heti suihkun jälkeen. Kyllä se tuoksu nimittäin aika nopeasti myös vähän haihtuu. Suihkuhetket ovat kuitenkin minulle luksusta tuon suihkiksen tuoksun kanssa. 


 Viimeinen voittojuttu oli vielä tuollainen kätevä vaateteippiharja. :) Sitä en ole vielä testannut.


Sara oli kuitenkin ollut niin mukava, että paketista löytyi myös kaksi pientä kosmetiikkanäytettä. Giorgio Armanin hajuvesinäyteputkilo, sekä Biothermin cc-voide näyte. Näitä en ole vielä testaillut mutta hajuvesi vaikuttaa lupaavalta. Se on ehkä kuitenkin hivenen voimakkaampi haju jo, joten en ole uskaltanut sattuneesta syystä vielä sitä laittaa. Jospa testaan sitä nyt, kun Timo on viikonlopun poissa :)


Tähän voittosaaliseen olen erittäin tyytyväinen. Kiitokset vain sinne Saralle! :)

Sitten olisikin vuorossa muutama muu juttu. Suurin osa niistä on Timolta myöhäisenä synttärilahjana saatuja, ja yksi on oma ostokseni :)

Erään Timon tilauksen mukana tuli kylkiäisinä kolme teepussia ja ekokassi. Minä sain ne <3 Yhden teepusseista olen tuhonnut jo, ja se oli ainakin todella hyvää. Se taisi olla tuo violetin kääreen Earl Grey Tea, jossa oli luontaisena aromina appelsiini.


Ekokassi taas on kierrätysmateriaalista tehty kiva kauppakassi, jonka saa olkapäälle keikkumaan. Vaikuttaa myös oikein tilavalta. Ja tosiaan kassi ja teet ovat sellaisesta ulkomaalaisesta verkkokaupasta kui iHerb.com  

Niin ja tämä ei tosiaan ole mikään mainospostaus. Ihan on omalla rahalla (tai siis Timon rahalla) ostettua :D


Pääasiallinen synttärilahjani oli kuitenkin suojakotelo kännykälleni. Norsuja <3 Minä rakastan norsuja, ja rakastan sinistä. Täydellinen valinta siis, tosin itse minä sen sain valita. :)


Viime viikolla ostin jotain sinistä aivan itse itselleni. Nimittäin Cubuksen alennetuista koruista tuollaisen rannekorun. Ei maksanut palon, taisi olla 1.45 euroa. Rannekoruja minulla ei paljon ole, joten siinä suhteessa tuo oli ihan tarpeellinenkin ostos ;)


Sellaisia uusia juttuja siis tällä kertaa :)

Kommentit

  1. Ihanan hauskasti kirjoitettu postaus! :D Mä oon ite ihan rakastunut Pure Daydreamiin ♡ Oon ite vähän tuoksuyliherkkä, niin ymmärrän kyllä Timoa.

    Ompa kivan näköisiä teepusseja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit :) Kiitos. Juu..nuo teepussit on nättejä ja luulen että nuo vielä juomattomat teetkin on myös hyvän makuisia.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Sotkuinen (ja" ruma") totuus elämästäni