Ale-ostoksia



Tänä vuonna tein joulun jälkeen olleissa alennusmyynneissä vain muutaman mutta sitäkin kivemman ostoksen. Kallein ostos oli Seppälän Great Girls- malliston upea pitsimekko, jota katselin jo ennen joulua ihailevasti. Se kuitenkin maksoi normaalihintaisen 40 euroa, joten en sitä raaskinut ostaa. Oli kuin kohtalon johdatusta, että kyseinen mekko sattui olemaan 50% alennuksessa joulun jälkeen. Se makoi 20 euroa, mikä on minulta yleensä iso summa yhden ainoa vaatteen hinnaksi, sekin tulee käytettyä todella harkiten. Rakastuin kuitenkin mekkoon palavasti kun kokeilin sitä, joten se oli pakko ostaa.



Se näyttää paljon paremmalta päällä kuin hengarissa, ja toivon että joskus pääsen esittelemään sen asukuvissa. Mekko on todellinen unelma. Tässä vielä tarkempi kuva mekon kuvioinnista. Pitsiosion alla on onnekseni peittävä vuorikangas kaikkialla muualla paitsi hihoissa, joten mekko on helppo asuvalinta.


Ettei tämä postaus mene vain yhden ainoan koltun hehkutukseksi, pitää minun esitellä myös loput ostokset. Lindexiltä löysin mukavan rennon college-hameen, jossa on taskut se kiristysnauhat edessä. Rakastuin hameeseenkin välittömästi. Se on juuri ihana arkihame, ja olen sitä jo pitänytkin päällä ahkerasti.



Ostin alennuksesta myös uuden hoitoaineen. Biozellin Color-mask oli normaalihintainen mutta päätin ottaa senkin matkaani, josko saisin sillä kirkastettua pinkkiä tukkaani edes vähän.



Paras ostos oli kuitenkin Timon ostama Trivial Pursuit Master. Olen halunnut Trivial Pursuitia iät ja ajat, ja nyt sain sen. Oikeastaan sattuman kaupalla. Meidän piti ostaa Rommikub-niminen peli, jota olen pelannu siskontyttöjeni kanssa mutta sitä ei ollut Suomalaisessa kirjakaupassa, kun kävimme siellä. Tämä ostettiinkin sitten sen sijaan, vaikka tämä oli hieman kalliimpi jopa alennetulla hinnallaan.


Sellaisia ostoksia minulla siis tänä vuonna alesta. Oletteko te tehneet hyviä löytöjä alennusmyynneistä?

Palailen asiaan taas joku päivä, nyt alan odottelemaan kummityttöäni perheineen kylään <3

Kommentit

  1. Kivalta näyttää tuo mekko! Ja olen vähän kateellinen tuosta Trivialista, itsekin haluaisin kyseisen pelin (yksi niitä harvoja lautapelejä, joista pidän). :) Itse olen löytänyt yllättävän paljon kaikkea kivaa alennusmyynneistä. Tänään juuri löytyi takki, muutama paita ja hame.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) heh. .joskus aleissa tekee todellisia löytöjä. Mie oon vuosikausia haaveillut jonkinlaisesta trivial pursuit pelistä ja nyt sellanrn on. Saa näjä miten pitkään saa pelata ennenku osaa kysymykset ja vastaukset ulkoa :P

      Poista
  2. mie löysin h&m:n alesta fleecetakin ja muutakin tuli mukaan

    VastaaPoista
  3. Tuo mekko on todella kaunis, toivottavasti asukuvissakin pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Eiköhän se joskus asukuviin astikin pääse ;)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Bloggaamisen suola