Tekstit

Alkuviikon uniformu

Kuva
Nyt olisi pitkästä aikaa tarjolla asukuvaa. Koko alkuviikon olen pukeutunut samoihin vaatteisiin, koska ne ovat mukavat, ja soveltuvat tähän keliin, paksun talvitakkini alle. Niin että ei tule liian kuuma. Ja tietenkin myös siksi, koska tämä on arkiasuksi myös (omasta mielestäni ainakin) todella kiva.  Päälle on eksynyt siis ensinnäkin kirpparilta peräisin oleva (vanha tuttu) valkoinen kauluspaita. Sen päälle olen asettanut Monkista ostetun seeprapaidan, joka on myös esiintynyt tällää aiemminkin. Housuina toimivat ne tammikuussa Seppälästä ostamani tummat farkkujegginssit. Samassa asussa tuli istuttua yliopistolla lukemassa tenttiin tiistaina, ja käytyä eilen Rossossa Timon, ja Timon kummitädin kanssa. Monikäyttöinen asu siis, joka sopii moneen tilanteeseen. ;) Mitäs mieltä te olette asusta?  Huomenna olisi sitten edessä se kauan pelätty kansantaloustieteen uusintatentti. Saatoin aloittaa lukemisen liian myöhään mutta olenpa ainakin tällä viikolla yrit...

Pitkästä aikaa

Kuva
Eilen tuli pitkästä aikaa käytyä kirpparilla, ja tehtyä löytöjä. Valitettavasti en ole saanut niistä vielä otettua kuvia, koska kamerasta on patterit loppu. Katsotaan jo ensiviikolla kokeilisi onneaan siinä suhteessa, että saisi hyvät kuvat otettua.  Nyt kuitenkin ajattelin tulla esittelemään erään joulua ennen olleen kirpparireissun satoa. Silloin löytyi pari hauskaa asiaa meikäläisen ehkä hieman lapsenmieliseen sisustukseen ;) Löysin silloin nämä kauniit esineet piristämään keittiön ilmettä ikkunalaudalle. Hauska Hello Kitty- pankki oli toinen niistä. Tosin se on huijauspankki, koska sen pohjassa ei ole luukkua, minkä kautta mahdolliset pennoset saisi sieltä ulos. Kauni sisustusesine se kuitenkin on. Minulle ainakin. Toinen löytöni on sitten kaunis teepurkki, joka myös pääsi ikkunalaudalle keittiötä sulostuttamaan. Siinä on jopa pari teepussiakin nyt säilössä. Olen aikamoinen purkkihullu, joten purkit ovat aina hyvä lisä kokoelmiin. Hello Kittykin on läheinen h...

Miten gradun teko etenee?

Kuva
Asukuvia ei ole nyt näkynyt muutamaan viikkoon täällä. Se johtuu siitä, että en käy juuri muualla kuin kaupassa, ja kirjastossa. Luen paljon kirjoja huvikseni, ja siinä sivussa yritän pakertaa graduani eteenpäin. Kohta olisi myös jätettävä viihdelukeminen vähemmälle, ja keskityttävä enemmän graduun, ja muutamaan viimeiseen tenttiini. Päätin sitten kannustukseksi itselleni tulla kirjoittamaan, ja kokoamaan pitkästä aikaa ajatuksiani gradunteosta tänne blogiin. Miten se siis sujuu, vai sujuuko mitenkään?  No, olen saanut kasaan jo parikymmentä sivua ja risat. Olen yhdeisteelyt käyttökelpoista tavaraa vanhasta seminaarityöstäni, ja kirjoittanut siihen päälle uutta analyysiä. MAisteriseminaarissahan ruodin John Addigton Symondsin tekstä A Problem In modern ethicks melkoisen tarkkaan. Koska graduuni tulen liittämään vielä Edward Carpenterin tekstin, The Intermediate sex, olen nyt keskittynyt tutkimaan ja analysoimaan sitä. Olen alleviivaillut tekstistä diskursseja, ja sittenm...

Valittaminen - elämän suola

Kuva
Ensin se ei kirjoita melkein pariin viikkoon mitään, ja sitten se tulee vaan valittamaan. Tiedän, olen bloggaajana melkoinen biatch tässä suhteessa. Mutta niin, mikäs sattuukaan painamaan mielenpäällä. No, tänään tuli eurooppaoikeuden tenttitulokset. Se ei mennyt TAASKAAN läpi! Tähän voisi nyt joku tuhmempi täti kirjoittaa litanian kirosanoja perään, mutta jätetään ne nyt paperisen päiväkirjani huoleksi, ja pysytään (köh) siistissä tekstissä. Olo on melkolailla tämmöinen tällä hetkellä kuin tässä syksyllä otetussa kuvassa. (uutta en viitsi ottaa, koska ilme voisi olla vielä karseampi). Niinpä niin. Oma vikahan tämä tenttijuttu on. Mitäs en lukenut niin, että olisin oppinut kirjan ulkoa. Mitäs olen niin laiska. Mutta kun luulin kerrankin lukeneeni ihan kohtuuhyvin, ja vastanneeni myös Vaan ilmeisesti en. Vähän alkaa pyöriä kauhukuvat päässä siitä, etten ikinä pääse sitä mokomaa tenttiä läpi. Kaiken tämän lisäksi kansantaloustieteen kurssin uusintatentti alkaa huohottaa n...

Päivän asu, ja rakkaustakki

Kuva
Tänään tuli taas hyvä hetki asukuvailuun, ja saatiinpa se minun uusi talvitakkinikin ikuistettua. Tänään olen illasta lähdössä junailemaan kohti Imatraa, ystävän tykö kylään. Lähinnä junamatkaa ajattellen olen valinnut rennon ja mukavan asun päälleni. Housut ovat ne Seppälän Jegginssit, pitkähihainen paita on H&M:ltä, tunika/mekko on kirpparilta. Kaulassa taas on pöllökoru, jonka sain joululahjaksi eräältä ystävältäni.  Tosiaan asukuvan lisäksi saimme viimein kuvia uudesta takistani. Täytyy sanoa, että se on kaikkea mitä olen talvitakilta halunnut jo vuosia, mutta en ole löytänyt. Takkihan on siis Kapphalista Great Girls-osastolta. Parasta takissani on mielestäni sen väri. Tummansininen on yksi lempiväreistäni. :) Lisäksi pidä takin mallista, ja hupusta. Olen myös tarjennut takissa todella hyvin näissä tammikuun purevissa pakkasissa. Oikein mahtavaa takissa on myös se, että siinä on taskuja riittämiin. Hyvä, ja tarpeellinen ostos siis vaikka hiem...

Eräänä kauniina päivänä

Kuva
Tänään oli hyvien, ja potentiaalisesti huolestuttavien uutisten päivä. Siitä ei kuitenkaan enempää. Sensijaan voin valittaa siitä, että muutaman muun nimeltä mainitsematoman huolenaiheen lisäksi, imuri meni eilen rikki. Siis se varren imuosa. Muuten asiat ovat ihan mukavasti.  Sain tänään myös inspiraatiota pukeutumiseen. Oli tapaaminen aamulla, ja suunntelmissa käydä kirjastolla opiskelemassa iltapäivällä, joten sain muutakin kuin kotivaatteet päälle. Asuni oli seuraavanlainen. Päällä oli tänään siis uudet housuni (jotka ostin reikiintyineiden tilalle), jotka ovat siis Seppälästä ostetut jegginssit. Muuten päällä oli Lindexin ruutupaita, kirpparilta ostettu Inwearin neuletunika/mekko ,ja kaulassa Lieksalaista alkuperää oleva kaulakoru, jonka sain joululahjaksi pari vuotta sitten. Mitäs tykkäätte asusta? Ainakin kuvat siitä, ovat minun mielestäni oikein onnistuneita. Tänään on tullut hieman murehdittua, mutta on tässä päivässä ollut positiivisia asioita. K...

Eilisen kahvitteluasu

Kuva
Eilen tuli siis käytyä kaupungilla. Kävin pyörimässä kaupoissa, ja kahvilla (kaakaota join itse) kaverin kanssa. Kerrospukeutuminen oli päivän sana. Kadun tosin, että pidin näissä kuvissa tuota kauluspaitaa auki. Parempi se oli väähän kiinnempänä tuosta keskeltä. Miten sitten itse kahvilassa pidinkin. Asuun kuului siis: Mustat housut (H&M) Lyhythihainen paita ( Kapphall) Kauluspaita ( Seppälä) Neule (Kirpparilta) Minun täytyy nyt myös tunnustaa, että olen rikkonut vaateshoppailulakkoani. Minulla oli kuitenkin erittäin hyvät syyt moiselle. Löysin nimittän kunnon talvitakin, vanhan vuonna 2007ostetun risan villakangastakkini tilalle. Nimittäin uuden ja hienon toppatakin, joka maksoi alle 40 euroa, koska oli isossa alannuksessa. Ja on muuten lämmin.  Yritimme (tai siis Timo yritti) ottaa takista kuvia mutta valotus meni vähän pieleen, enkä muutenkaan ollut parhaimmillani, joten päätin jättää takin esittelyn johonkin toiseen postaukseen. Hyvä tuuri...