Miksi tämänkeratainen postaus alkaa paviaanin kuvalla? Tähän on aivan yksinkertainen selitys. Yritän tässä harjoitella kuvien lisäämistä blogiin, ja pikkuhiljaa tulee edes kohtalaista jälkeä. : D Kuvan kyseisestä kaverista olen ottanut viime kesänä, kun olimme Helsingissä äidin, siskoni ja hänen lapsensa kanssa. Paviaaneista taisi tulla otettua silloin ainakin kymmenen kuvaa, kun ne olivat niin veikeitä.
Mitäs muuta tähän päivään sitten kuuluu kuin bloggerin käytön harjoittelua? Noh, meillä oli englannin tunnilla väittely, ja täytyy myöntää että se koetteli allekirjoittaneen hermoja koko aamupäivän. Kunnialla siitä kuitenkin selvittiin, ja sain jopa sanottua jotain. Se on aika suuri saavutus, koska en oikein välitä väittelyistä, ja väittelemisenhän tekee vielä astetta vaikeammaksi se, että se pitää tehdä vieraalla kielellä. Mieluummin toki englanniksi kuin ruotsiksi. : D Keskiviikkoisesta tentistäni olivat tulokset tullleet tänään, ja minä olin niiden joukossa jotka saivat korkeimman arvosanan. Mikä on aika outoa, sillä koko luentokurssin ajan tuntui siltä, etten tajua yhtään mitään luennoitsijan höpinöistä. Näköjään olin sittenkin tajunnut jotain.
Iltapäivällä kävin sitten kaupungilla tarkoituksena ostaa lankarihma ja evästä huomiselle junamatkalle. Tarttuihan sieltä kaupungilta myös jotain muutakin matkaan. Ostin todella kivan Hello Kitty- kulmalukkokansion ja Hello Kitty- vihkon. Lopulta poikkesin vielä alennuskylttien houkuttelemana Lindexille ja ostin neuleen ja paidan. Yritän jossain vaiheessa napata niistä kuvat, ja laittaa tänne, vaikka tämä nyt ei mikään muotiblogi olekaan. Voisin napata kuvat myös kansiosta ja vihkosta : D Sitten pääsen harjoittelemaan lisää kuvan laittoa tänne, ja ehkä kuvat piristäisivät vähän näitä löpinöitäni lisää.
Mitähän muuta? Sovimme yhden kaverini kanssa, että pidetään vähän tyttöjen iltaa reilun viikon päästä täällä mellä. Katsotaan jotain kivaa piirrettyä elokuvaa ja syödään vaahtokarkkeja. Villit suunnitelmat vai mitä? ;) Minä ainakin olen innoissani. Joskus on hyvä saada vähän päästää höyryjä pihalle hyvän ystävän kanssa. Taidan tästä nyt kuitenkin lähteä tämän pidemmittä puheitta tekemään jotain muuta välillä.
Enjoy the monkey ;)
Kommentit
Lähetä kommentti