Uskon, että meissä kaikissa on useampia puolia kuin vain yksi. Minussa ainakin on. Tykkään olla söpö ja keräilen pehmoleluja. Olen useimmiten kiltti ja ystävällinen, joskin välillä hieman ujohko. Osaan hyvät käytöstavat, pukeudun hellyttäviin tyttömäisiin mekkoihin. Hymyilen ja nauran paljon. Minulla on kuitenkin myös synkempi, sensuellimpi ja jokseenkin riettaampi puoleni. Tykkään kaikesta makaaberista ja huumorintajuni on välillä hyvin musta. Rakastan kauhuelokuvia, ja kirjoja tiettyinä aikoina. Yritän opetella pukeutumaan välillä ihonmyötäisemmin, kurvejani esille tuoden sen sijaan että aina piilottelisin niitä. Haluan olla naisellinen, ja seksikäs aina välillä. Minussa on varmasti paljon muitakin vielä erilaisempia puolia mutta syksyisen Pin Up kurssin tiimoilta löytyivät nämä kaksi nyt käsiteltyä. kuvat: Tanja Räty, Polkuvisuals
Tämän vuoden joulukalenterini on Pokemon-aiheinen, ja olen ollut erittäin tyytväinen. Suklaa kyllä on perusjoulukalenterisuklaata, eli aika karmee gurmee. Suklaa nyt on kuintenkin aina suklaata. Maistuu muodossa kuin muodossa. . Tässä kalenterissa pidän siitä, että itse luukun pahviosassa on jo Pokemon-aiheinen jouluinen kuva Suklaa on tehty jonkin jouluisen esineen muotoon, ja sen alta paljastuu uusi Pokemon-kuva. Aikamoiset tuplapokemonit siis ;) Saa kyllä hyvälle tuulelle heti aamusta tämä kalenteri. Ihanaa joulukuun kahdeksatta päivää kaikille <3 Toivottavasti teidän kalentereistanne paljastuu jotain mukavaa :)
Miksi kirjoitan blogia (tai oikeastaan blogeja, ei sovi unohtaa tuota kirjanurkkausta). Se on kysymys, joka pyörii mielessäni aina tasaisin väliajoin. Miksi kirjoitan blogia, vaikka postaustahtiin tulee omituisia taukoja, ja kommentteja tulee vähän. Lukijoitakaan ei ole niin paljon kuin joillain huippusuosituilla blogeilla. Miksi silti palaan blogin pariin yhä uudelleen? Listataanpa nyt hieman syitä moiseen. Mikä tekee blogin kirjoittamisesta hyvän harrastuksen? (ah, rakastan tätä tyyliä missä tekstiä viedään eteen päin kysymysten avulla :D) Aloitan nyt kevyemmästä päästä, ja menne pikkuhiljaa syvällisempiin syihin. Näin asukuvia usein postaavana bloggaajana nousee mieleen heti sellainen hieno puoli tässä hommassa, että asukriisin yllättäessä oma blogi voi toimia lookbookina, mistä voi katsella erilaisia vaihtoehtoja siihen, että mitä sitä pukisi päälle. Toinen vielä kevyehkö bloggauksen hyvä puoli on se, että muistot ja kuvat pysyvät tallessa. Blogista voi katsella, ...
Tää asu on ihan älyttömän kiva! ♡
VastaaPoistaKiitos :) Miekin tykkään ;)
PoistaTuokyllä kiva neule! Ja koru on myös aika siisti. :) Hauskaa viikonloppua!
VastaaPoista*on kyllä kiva siis :)
PoistaKiitos :) Hyvää viikonloppua sinnekin :)
PoistaTykkään tuosta neuleesta :)
VastaaPoistaSe on kyllä kiva :) vuoden se on miulla ollu mut nyt pääsi ekaa kertaa (tai tokaa..en oo iha varma) asukuviin :)
Poista