Tarinointia

Tällä taas kirjoittelemassa. Pitää kirjoittaa silloin kun intoa löytyy. Tällä kertaa luvassa ei kuitenkaan ole kuvia, vaan ihan vaan vanhanaikaista kirjoittelua vain. Minusta on aivan luonnollista kirjoitella ilman kuviakin. Luen monia blogeja enimmäkseen teksti takia, ja mielestäni esimerkiksi postaukset, joissa on pelkkiä kuvia ovat tylsempiä kuin postaukset, jossa on pelkkää tekstiä. Toki kuvatkin ovat ihania, ja ihastelen niitäkin lukemissani blogeissa. Kuitenkaan kuvat eivät ole minulle se pääasia blogeissa. Olen enemmän teksti-ihmisiä. 

Kirjoittaminen on aina ollut erittäin tärkeää minulle. Tavallista paperista päiväkirjaa olen kirjoittanut pienestä pitäen. Tosin en koskaan ole kirjoittanut joka päivä. Nuorempana kirjoittelin paljon tarinoitakin, ja haaveilin toimittajan tai kirjailijan urasta. Alunperin toivammattini oli toimittaja, aina jostain kahdeksannesta luokasta lähtien. Lukiossakin valitsin valinnaiset kurssini ja painopisteeni opiskelussa sitä haavetta silmällä pitäen. Siksi kirjoitin kaksi reaalia (sinä vuonna kun kirjoitin oli ensimmäistä kertaa käytössä ainereaali) , historian ja yhteiskuntaopin. Lukion jälkeen hain jopa tampereelle opiskelemaan tiedotusoppia. Huomasin kuitenkin pääsykokeissa ollessaani, että toimittajantyö ei ole se mitä ehkä sittenkään haluaisin tehdä. Tai ainakaan tiedotusoppi ei ole se oikea opiskeltava aine minulle. Haavesta kirjoittaa joskus romaani en ole kuitenkaan päästänyt irti.

Haluaisinkin kirjoittaa enemmän. Olisi ihanaa elvyttää fiktion kirjoittaminen jälleen ja antaa vain mielikuvituksen lentää. Minulla olikin pyhä tarkoitus kirjoittaa jotain joululomalla, ja se vähän jäi. Nyt sitten on taas niin paljon muuta tekemistä. (ainakin olevinaan) etten ole ehtinyt mitään kirjoittamaan. Se ei estä minua haaveilemasta, että voisin jatkaa tuota harrastusta vielä. Tämä blogin kirjoittaminen tosin helpottaa hieman. On ihanaa päästä kirjoittamaan. Ehkä jossain vaiheessa saan aikaiseksi kirjoittaa jotain muutakin. 

Mikä siinä kirjoittamisessa sitten viehättää? Ainakin minulle sillä on erittäin terapeuttinen vaikutus. On hyvä saada ajatuksia purettua paperille tai tällä lailla tietokoneen ruudulle. Vaikka blogin kirjoittaminen tuo tyydytystä, haluaisin myös kirjoittaa sitä fiktiota. Minulla on tarve kertoa tarinaa, ja olen huomannut,että aivoni ovat todelliset tarinankertojan aivot. Luultavasti siitä syystä historiakin on aina ollut lähellä sydäntäni, koska se on tarinaa menneisyydestä. Olen myös aina muistanut parhaiten lukemaani, jos se on kirjoitettu tarinanomaisesti ja taidokkaasti. 

Opettajaksikin haluan kai juuri siksi, että silloin olen tavallaan mukana kertomassa suurta tarinaa eteenpäin. Tavoitteenani olisikin, että olisin joskus opettajana niin taitava, että saisin piirrettyä historiasta elävää kuvaa kuulijoideni mieleen. Mahtipontinen, ja ehkä mahdotonkin tehtävä. Aion kuitenkin yrittää, vaikka suullinen esiintymitaitoni ei ainakaan vielä ole mitään huipputasoa mutta uskon ajan myötä kehittyväni siinäkin.

Saattaa muuten olla, että kadotin punaisen langan tässä sepustuksessani. Ihme jos kukaan tätä jaksaa lukea. Sanoisin kuitenkin,että tarinoissa on voimaa. Olivat ne sitten täyttä fiktiota tai faktaa. Historiakin on kuitenkin aina jonkun kertomaa, ja vaikka sitä pitää tutkia objektiivisesti, ja siitä pitää puhua todenmukaisesti, se on aina sellaista tarinaa menneestä, jonka voimme vain kuvitella kuvina mielessämme. 

Minä ainakin saan voimaa tarinoista olivat ne sitten  fiktiota, historiaa tai ihan vain ihmisten normaalia elämää ja arkea. Se on syy miksi olen jäänyt koukkuun niin lukemiseen, historiaan kuin blogimaailmaankin.