Asua ja herra Kierulaisen hyllystä ulos tulo

Alkaa olla aika taas kirjoitella. Viikko oli hieman alavireinen tähän päivää asti, joten ei blogiin kirjoittelu oikein huvittanut. Kuvia on kuitenkin tällä viikolla, ja tässä olisi tarkoitus esitellä muutama niist. Ensin päivänasua keskiviikolta olkaatten hyvä! Oikein kolmen kuvan sarjana ;)




Elikkä siinäpä on hieman epätarkkoja kuvia mutta jotenkinhan ne näkyvät. Päällä oli samat lindexin farkut kuin aina ennenkin. Alimmaisena oleva paita, jonka hihat vain näkyvät lähinnä on Veromodasta Helsingistä kesällä ostettu. Sen päällä oleva musta lyhythihainen paita on Kappahalista, ja siinä on päällä pitsiä, mikä ei kyllä tuossa kuvassa näy. Sininen kaikkein päällimmäisin paita on viimeviikkoinen kirpparilöytö, joka näkyy olevan Veromodan paita alunperin. Kaiken kruunaa joskus torilta ostetut helmet. Niin ja tukka ei yleensä ole tuollainen, minulla oli lettikiharat tuollon päällänsä. :D Mitäs tyksitte?

Jotaa ei menis pelkästään meikäläisen asujen, ja nassukuvien varaan tämä postaus, niin haluan seuraavassa kuvassa esitellä ystäväni herra Kierulaisen. 



Herra Kierulainen on ollut meillä nyt jo monta vuotta perheenjäsenenä. Yleensä se asuu kirjahyllyssä mutta tänään otin sen fotoshoottiin käteeni. Nimensä se on saanut siitä, että sen nappisilmät menevät välillä kieroon.  Eikö olekin söpö? Tässä muuten onkin hyvä aasinsilta siihen, että voin kertoa teille tykkääväni todella paljon tällaisistä söpöistä, ja hassuista asioista. Meidän sänkykin on täynnä kaiken maailman nallekavereita ja koristuksia, ja niitä on esillä myös muualla asunnossa, kuten esimerkiksi olohuoneessa. Olen monella tapaa hieman lapsellinen tällaisissa asioissa. Tai sanotaan nyt näin, että olen hyvin sinut sisäisen lapseni kanssa. Siitä tulee kertomaan sitten huominen postaukseni  muutamin naamakuvin höystettynä. Stay tuned ;)



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Bloggaamisen suola