Sisäinen lapsi

Kerrankin naamakuva, joka kuvastaa meikäläisen sisäistä olemusta. : D Ihan normaalista tyypistä ei ole kyse kuitenkaan. Hassua on, että yleensä en siedä omia kuviani mutta nyt tämä blogin kirjoittaminen, ja kuvien laittaminen on ollut tällaista terapeuttista ja sietokykyä kasvattavaa. Olen nimittäin huomannut kestäväni paljon paremmin omakuvien katselemista, ja huomannu että meikäläinen on ihan normaalin näköinen, eikä kuvissa ole mitään hävettävää. Tai no, riippuu ilmeestä : D Seuraava kuva nimittäin kertoo omaa tarinaansa, ja ehkä himena kumoaa tätä meikäläisen normaaliutta. : D Miksi sitä aina pitäis olla niin vakava. Yleensähän vältän sitä hymyilyäkin, kun olen valokuvattavana. Osaan kuitenkin näköjään vetää myös ilmeellä!

Joo, itserakkaalta touhulta kyllä tuntuu laitella pelkkiä oman pärstän kuvia tänne. Joten enköhän siirry välillä muihinkin kuviin. Niin, ja olihan minulla kai jotain asiaakin, muutakin kuin esitellä hienoja ilmeitäni. Minun piti tulla kertomaan hieman tällaista pehmompaa, ja hullumpaa puolta itsestäni. Voisin aloittaa (tai näiden ilveilykuvien jälkeen) jatkaa omituisen ja einiinaikuisen minäni esittelyä.

Saanen esitellä teille ystäväni, joka the nallekasana tunnetaan. (joo ja poikaystävä on erittäin iloinen näistä kavereista, jotka sängyssämme majailevat). Näillä on myös nimet. Ensimmöisenä etualalla on leppis, sen vieressä ruskea koiranen Muffe. Takanansa Möhkö ja Valkonalle, sekä keltapaitainen Pikkunalle. Etummaiset kaverit ovat sitten Kilppis, Ihaa, ja SelväPyy(joka myös pikkuihaana tunnetaan).  

Kyllä, olen 24-vuotias ja rakastan nalleja. Niitä on makuuhuoneessa, ja olohuoneessa hyllyissä. Muutenkin tykkään kaikista söpöistä ja tyttömäisistä jutuista, vaikka en mitenkään neiti noin muuten olekaan luonteeltani tai tavoiltani. On ne vaan söpöjä nuo pehmolelut. Kaikilla on myös oma tarinansa. Mielestäni on vain hyvä, että osaan säilyttää jonkinlaisen lapsenmielisyydenkin tässä aikuiten maailmassa. Sillä tavalla elämä on elämisen arvoista, ja kaiken sen suorittamisen ja aikuisen velvollisuuksien vastapainona on hyvä, että osaa nauttia pienistä asioisa, ja vielä muistaa sen lapsenomaisen innon kaikkea söpöä kohtaan. On hyvä myös osata nauraa itselleen, sitä nuo omat pärstäkuvani, etenkin alempi, yrittävät kuvastaa.

Punainen lanka taisi jäädä matkan varrelle. Pääasia nyt on se, että pitäisi yrittää jaksaa olla se oma itsensä. On hyvä välillä ottaa se aikuisen viitta pois harteilta ja päästää se sisäinen lapsi valloilleen. Pitää silloin tällöin vetää jäätelö-överit, koota pehmeitä ystäviä ympärille, ja katsoa piirrettyjä. 

Itse katsoin tänä aamuna muumit televisiosta. Teki hyvää, ja oli hauskaa. :) (tosin ilman niitä jäätelö-övereitä.)

Huomenna pitäisikin sitten taas leikkiä aikusta, ja opiskelijaa ja vaikka mitä. Tentti on viidelta iltapäivällä, joten huomenna herään aikaisin, että voin vetää viimeiset lukusesiot oikein kunnolla. Pitää toivoa, että saan edes senverran tietoa tänne päänuppiin, että pääsen tentin läpi! Tänään jäi vähän taas tuo lukeminen vähille.