Aurinkoinen keskiviikko
Mukavaa, että aurinko alkaa taas näyttäytyä mutta tuo kylmyys ei oikein innosta. Jotenkin pakkautuminen monen moneen vaatekerrokseen ei tee kenestäkään kovin tyylikästä tai ulkomuotoonsa tyytyväistä. Joten kuviakaan ei nyt tällä kertaa tule. Ehkä jossain vaiheessa laitan eilisen asukuvan tänne mutta nyt ei ole sellainen olo. Tänäänkään sen sen tyylikkäämmin pukeudu.
Kohta pitäisi taas lähteä luennoille. Nämä 15-18 luennot ei ole mitää meitsin lempiluentoja, kun tuntuu että koko päivä ennen niiden alkua menee hukkaan kun vaan laskee monta tunia luennoille lähtöön on, ja ehkä saa tehtyä kotitöitä tai jotain pientä siinä välissä. Siinä on sitten kaikki syömiset (tänään ihanan lämmintä jauhelihakeittoa) ja laittautumiset. Luentojen jälkeen onkin sitten jo ilta, ja niin edespäin, niin tuntuu että ei muuta järkevää sitten ole tullut tehtyä vaikka olisi periaatteessa ollut aikaakin.
Muutenkaan ei ole tämä viikko ainakaan tähän mennessä kovin vahvasti mennyt. Tää on näitä "ruma"viikkoja milloin mikään ei tunnut, eikä näytä hyvältä. No, suunta voi sitten olla vaan ylöspäin. Ainakin mielialoissa. Erinäiset opiskelut, tenttiin luvut ja tehtävät tosin stressaa koko ajan.
Jep mut enpä tässä enempää valita, vaan rupean tässä pukemaan päälle pikkuhiljaa ihmisten ilmoille lähtemiseen soveltuvaa asua. Jospa tämä vielä tästä iloksi muutta, ja kuviakin saan jossain vaiheessa otettua.

Kommentit
Lähetä kommentti