Itsetunnon ja kirjoittamisen yhteys



Olen halunnut kirjoittaa tästä aiheesta jo pitkään, koska se on asia joka vaikuttaa elämääni niin paljon. Se asia on huono itsetunto. Niin pitkälle kuin muistan, olen aina ollut hirveän epävarma itsestäni. En ole varma mistä se epävarmuus on peräisin. Luulen sen olevan monien eri asioiden summa. Olen oikeastaan aina tuntenut itseni keskinkertaiseksi, jos sellaiseksikaan. Olen ollut epävarma ulkonäöstäni, luonteen piirteistäni, taidoistani. Sanalla sanoen kaikesta. Minun on hyvin vaikea löytää, tai keksiä itsestäni mitään hyviä puolia. On vaikea keksiä asioita joissa olen hyvä, joissa olen taitava. Vertaan itseäni koko ajan muihin, ja se on turruttavaa ja väsyttävää. Usein teeskentelen olevani varmempi kuin olen.


Eräs asia, jossa olen aina ajatellut olevani hyvä, on kirjoittaminen. Tosin on kausia, jolloin tunnen, etten osaa sitäkään. En ole koskaan oikein jaksanut keskittyä kielioppiin, ja virheettömän tekstin rakentamiseen, ellei ole ollut aivan pakko. Olen kuitenkin aina tiedostanut, että juuri tekstieni hiomiseen minun tulisi keskittyä. Häpeän sitä, että blogini on usein täynnä typoja, yhdyssanavirheitä, ja huonoa kieltä.  Minun on kuitenkin vaikea tehdä parannuksia siinä suhteessa. En tykkää lukea tekstejäni uudestaan, koska koen, etten siltikään osaisi kirjoittaa aivan puhtaasti kieliopillisesti oikein.


Joskus haaveilin tekeväni kirjoittamisesta ammattini. En kuitenkaan koe enää olevani tarpeeksi hyvä kirjoittamaan, jotta se olisi mahdollista. Silti salaa haaveilen, että joskus kirjoittaisin kirjan. Huono itsetunto tulee kuitenkin siinäkin tielle. Se tekee vaikeaa edes yrittämisestä. En uskalla yrittää parantaa tekstejäni, ja kehittyä. Pelkään nimittäin että minulla ei ole sitä, mitä kirjoittamisella menestymiseen tarvittaisiin. En osaa kirjoittaa mielestäni tarpeeksi värikkäästi, enkä tarpeeksi oikeaoppista kieltä.


Osittain tiedostan että alamäki kirjoittamisen suhteen alkoi lukiossa. Olin yläasteella aikoinaan ysin oppilas äidinkielessä. Luulin oikeasti olevani siinä hyvä. Lukiossa sain kuitenkin kuulla, että kielioppivirheeni ovat hyvien ajatusteni tiellä. Kirjoitusten jälkeen opettaja suuttui minulle, koska hänen mielestään olisin voinut saada eximian, jos olisin vain petrannut kunnolla (sillä ensimmäisen vuoden jälkeen olin käyttänyt tekstieni hiomiseen aikaa enemmän kuin koskaan, ja tietoisesti pyrkinyt parantamaan niiden laatua). Minä olin kuitenkin tehnyt hänen mukaansa ”taas ne samat virheet, kuin aina ennenkin”.  Opettaja pelotteli minua sillä, että tulokseni laskisivat YTL:ässä hänen varovaisesti antamasta magnasta vieläkin alemmaksi. Koko kevään aina lopullisiin tuloksiin asti pelkäsin, että en saisi magnaakaan. Se sieltä kuitenkin tuli, onneksi.


Tähän tapahtumaan asti olin haaveillut toimittajan ammatista. Olin jopa hakenut Tampereen yliopistoon lukemaan tiedotusoppia. Kirjoitusten jälkeen minulle kuitenkin tuli sellainen olo, etten ollut tarpeeksi hyvä. Heitin pääsykokeeseen lukemisen läskiksi, enkä lukenut juuri ollenkaan. Kuten arvata saattaa, en päässyt sisään kouluun. Masennuin, ja päätin vaihtaa alaa. Silloin elämääni tuli uusi tavoite. Historian opiskelu, ja haaveet opettajuudesta. Haave on nyt toteutumassa, ja olen onnellinen siitä.


Kirjoittaminen on kuitenkin edelleen lähellä sydäntäni. Siksi blogin pitämisestä on tullut minulle erittäin tärkeää. Se on henkireikäni. Edelleenkin minun kirjoittamisessani on virheitä. Ne virheet ovat  asia, joista haluan eroon. Mielessäni kuitenkin kaikuu, kenties alitajuisesti, ne opettajani lauseet  ”…no ne samat virheet kuin aina ennenkin”.  Ehkä siksi en uskalla, enkä aina jaksa oikolukea tekstejäni. Siksi ne, paradoksaalista kyllä, ovat edelleenkin ajoittain täynnä kirjoitusvirheitä, eivätkä aina rakennu aivan niin kuin pitäisi. Pelkään virheitä, ja niiden kohtaamista niin paljon, etten uskalla oikolukea tekstejäni. Se on hölmöä, todella hölmöä. Tämä siksi, koska tiedän että kirjoittamisessa tulee paremmaksi vain harjoittelemalla, ja tekstejä muokkaamalla. Se etten uskalla aina tarkastaa tekstejäni taas johtuu siitä, mitä kirjoitin tuolla alussa. Huonosta itsetunnosta. Virheiden pelosta. Edelleenkin se on hölmöä, koska tuotosteni  uudelleen korjaaminen todella auttaisi niihin virheisiin.


Tähän tekstiin sain innoituksen erään lukijan antamasta rakentavasta kritiikistä keittiöpostaukseni kommenttiboxiin.  Keittiöpostaukseen, joka oli kiireessä tehty, ja sisälsi paljon virheitä. Se ei ollut paras tekstini. Aluksi olin hieman surullinen, en loukkaantunut, mutta surullinen siitä, että en ole luonnostani täydellinen kirjoittaja. En pysty tuottamaan virheetöntä tekstiä nopeasti ja tarkistamatta sitä. Sitten tajusin, ettei minun tarvitsekaan. Minun pitää vain käyttää enemmän aikaa tekstieni hiomiseen.

Minä en kirjoita täydellistä kieltä, vaikka pyrkimys siihen olisi toki järkevää. Tai muotoilenpa toisin. Ei tekstin tarvitse olla täydellistä, vaikka siihen voikin pyrkiä. Mutta lukijoiden, ja oman itsenikin hyväksi minun pitäisi pyrkiä tekstiin, jossa olisi vähemmän virheitä. Sille en voi mitään, etten aina osaa kirjoittaa täydellistä kieltä, mutta voin aina pyrkiä kirjoittamaan mahdollisimman virheetöntä tekstiä. Niinpä tästä lähtien aion kiinnittää tekstien laatuun enemmän huomiota. Se olkoon uuden vuoden lupaukseni tämän blogin osalta ;)

Kommentit

  1. Hieno teksti! Mielestäni sisällöllisesti sinun kirjoituksesi ovat aina sellaisia, että niitä on mukava lukea. Virheet vaikuttavat enemmän sellaisilta kiireessä kirjoitetuilta huolimattomuusvirheiltä. Niitä tulee kaikille, ja ne bongaa nopeahkollakin oikolukemisella. Hyvä, että tiedostat sen, ettei virheitä pitäisi pelätä. Ymmärrän kuitenkin hyvin, että tuollainen opettajalta saatu hieman lannistava palaute "herkässä nuoruudessa" voi jäädä kummittelemaan mieleen pitkäksi aikaa. Itse sain aikoinaan autokoulun opettajalta sellaista palautetta, että en tulisi koskaan oppimaan hyväksi kuskiksi. Sen takia en myöskään uskaltanut autokoulun jälkeen ajaa juuri ollenkaan, ja olen vasta nyt, monen vuoden jälkeen, alkanut "opetella" ajamista uudelleen ja saanut siihen edes jonkinlaista varmuutta, pikkuhiljaa. Tsemppiä pelkojen voittamiseen ja itsevarmuuden kehittämiseen! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) se on kyllä itsekin hyvä muistaa miten paljon opettajan sanomiset voi vaikuttaa ettei tee samaa karhunpalvelusta sitten omille oppilailleen. Kyllä se on vaan niin kokemus ja harjoittelu auttaa monessa asiassa ;)

    VastaaPoista
  3. Kiinnostava teksti. Moni meistä painiskelee lapsuuden tai nuoruuden kipeiden kokemusten (esim. kiusaaminen) ja itseluottamus-ongelmien kanssa, niin myös minä ajoittain. Mielestäni olet hyvä kirjoittaja bloginkin perusteella.

    Jos jotain voisin toivoa, se olisi hiukan pienempi fontti :) Koska tämä näyttää minusta helpommin luettavalta kun painan ctrl ja -. Eli kun pienennän sitä pari kertaa. :) Silloin katse kulkee nopeasti tekstiriveillä. Toki tää on monelle bloggaajalle ongelmallista, kun kuvat haluamme lisätä isoina mutta teksti levenee sitten vaikeasti luettavaksi. :S Olen itse yrittänyt löytää jonkinlaisen kultaisen keskitien ja yrittänyt pitää tekstit helposti luettavina.

    Mutta oikein hyvää joulun odotusta sinulle ja tsemppiä opintoihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi :) Mukava huomata, että teksteistäni tykätään myös välillä. Juu, pitää tuota fonttiasiaa katsella. Itse olen hirveän huono käyttämään bloggerin muokkaustoimintoja niin, että saisin kaiken fontista lähtien järjestykseen. Tässäkin pitänee vielä harjoitella vain lisää ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söpö kettutyttö vai femme fatale?

Joulukalenteri luukku 8: Pokemon suklaajoulukalenterin luukku 8

Sotkuinen (ja" ruma") totuus elämästäni